Hyppää sisältöön

Anu Juvonen Demon vs. toiminnanjohtajaksi

 

Demon vs. toiminnanjohtajana on 1.2. aloittanut Anu Juvonen, joka on toiminut aiemmin mm. Demon ohjelmajohtajana syyskuuhun 2015 ja palaa siten toimistolle lyhyen poissaolon jälkeen.

“Demokratialla on selvä yhteys rauhaan ja turvallisuuteen, ja siksi sen tukeminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Samalla kehitysyhteistyön resurssit ovat huvenneet ja tehtävänäni onkin hankkia Demolle sellaiset resurssit, että tuloksekas ja erinomaisen tärkeä työ voi jatkua.

Demokratian edistäminen on näkyvästi esillä Suomen kehityspolitiikassa, mutta puolueita ja niiden osaamista hyödynnetään edelleen selkeästi liian vähän. Rakentavaa puolueiden yhteistyötä tarvitaan niin nyt kuin jatkossa Suomessa ja maailmalla”, sanoo Juvonen.

Toiminnanjohtaja Tiina Kukkamaa-Bah’lle on myönnetty kahden vuoden työvapaa. Kukkamaa-Bah siirtyy Varsovaan ETYJin demokratia- ja ihmisoikeustoimistoon.

Seuraa Anua Twitterissä @AnuJuvonen.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.