Hyppää sisältöön

”Ei politiikkakoulu, vaan poliittinen perhe!”

”Politiikkakoulun sijaan puhumme poliittisesta perheestä! Niin läheisiksi olemme vuoden aikana tulleet”, kuvailee Tunisian työväenpuoluetta edustava Zied Ben Abdeljelil, kun häntä pyydetään kertomaan Tunisian politiikkakoulun merkitystä sen osallistujille. Politiikkakoulun Suomen opintovierailun ensimmäisenä päivänä järjestetyssä seminaarissa käy ilmi, että tässä perheessä jokainen saa puheenvuoron ja toisia kuunnellaan huolellisesti.

2014_12_15_tunisialaiset_6”Yksi meistä edustaa islaminuskoon nojaavaa puoluetta, Ennahdaa, annetaan hänen vastata tähän”, sanoo Ben Abdeljelil, kun seminaariyleisö haluaa tietää islamin merkityksestä Tunisian politiikassa. Ennahdaa edustava Takwa Turki vastaa ammattipoliitikon elkein, että maan politiikassa on tilaa sekä uskovaisille että maallisille, ja Ennahda kunnioittaa vaalitulosta ja pitää asemaansa toiseksi suurimpana puolueena hyvänä, vaikka edellisissä vaaleissa tulos olikin vielä parempi.

Paneeliin Ben Abdeljelilin ohella osallistuneen Afek Tounesia edustavan Manel Rhouman mielestä se, että hän on saanut tutustua oman sukupolvensa poliitikkoihin yli puoluerajojen, on yhtä tärkeää, kuin ne käytännön tiedot ja taidot, joita politiikkakoulussa opetetaan.

Nuorten ongelmat pinnalla

Tunisian nuorilla oli edistyksellisiä visioita ja toivo paremmasta tulevaisuudesta vallankumouksen jälkeen, mutta vanhempi sukupolvi pitää tiukasti kiinni paikoistaan päättäjinä. Suurin osa tunisialaisnuorista onkin menettänyt uskonsa puoluepolitiikkaan. ”Puolueet eivät puhuttele nuoria. Kyse ei ole pelkästään markkinoinnista, vaan ennen kaikkea nuoria koskettava sisältö puuttuu poliittisista ohjelmista”, toteavat panelistit.

”Pitää kuitenkin olla positiivinen, demokratisoituminen on vasta alussa. Välillä tuntuu siltä, että emme voi kuin odottaa – ehkä jo viiden vuoden päästä tilanne on erilainen, kun nuori, taitavampi ja yhteistyöhaluisempi sukupolvi alkaa päästä valtaan.”

Tunisialaisista yli puolet on alle 35-vuotiaita, mutta äänestäjien joukossa heitä oli arvioiden mukaan vähemmän kuin joka kymmenes.

Politiikkakoulusta parlamenttiin

2014_12_15_tunisialaiset_mseddi_portraitLokakuiset parlamenttivaalit voittanutta Nidaa Tounesia edustava Fatma Mseddi sanoo jännittäneensä ennen politiikkakoulun alkua, sillä koulussa täytyisi kohdata poliittisia vastustajia. ”Tärkeintä koulussa oli loppujen lopuksi kuitenkin juuri se, että sai tehdä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Opin ymmärtämään muiden näkemyksiä.”

Omassa puolueessaan kouluttajana ennen vaaleja toiminut Mseddi on tehnyt politiikassa nopean nousun paikallistasolta parlamenttiin. Mseddi liittyi puolueeseen heti sen perustamisen jälkeen vuonna 2012 ja nyt hän vierailee Suomessa tuoreena kansanedustajana.

Suomalainen politiikka kiinnostaa

Viikon kestäneen vierailun aikana yksitoista nuoren sukupolven tunisialaista poliitikkoa tutustuivat suomalaiseen politiikkaan ja hallintoon. Vieraille toimintaansa esittelivät muun muassa Akava, SYL, Julkisen sanan neuvosto, Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikkö, Ihmisoikeusliitto, Perussuomalaiset nuoret, eduskunta, Keskustanuoret ja -opiskelijat ja Tampereen kaupunki.

Tunisialaiseen Wafa -puolueeseen kuuluva Mohsen Maraoui koki vaikuttavana sen, että suomalaisessa politiikassa pidetään tärkeänä kaikkien tahojen kuulemista ja siedetään myös valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Al Massaria edustava Yosra Mourali piti mielenkiintoisena osoituksena demokraattisesta kulttuurista sitä, että toimittajat ovat itse perustaneet omaa työtänsä valvovan elimen.

2014_12_15_tunisialaiset_3Vaikka politiikkakoululaiset tekevät yhteistyötä hyvässä hengessä, on silti kyse politiikasta. Mielipiteitä vaihdetaan tiuhaan ja aika ajoin vierailijat vaativat toisiltaan perusteluita vastauksiin tiukkaankin sävyyn. Eduskuntavierailun aikana ihmetyttikin väittelyn puute suuressa salissa, kun kansanedustajat olivat vetäytyneet omiin tiloihinsa odottamaan vuoroaan puhujalistassa.

Miksi nämä nuoret poliitikot jaksavat väitellä, kuulua puolueisiin ja uskoa monipuoluedemokratian tuovan kehitystä Tunisiaan? ”Jonkun täytyy ottaa vastuu siitä, että seuraava poliittinen sukupolvi on edellistä kunnollisempi ja vastuullisempi. Haluamme muuttaa tunisialaisten ajattelutavan politiikan suhteen”, sanovat Mourali ja Ettakatolia edustava Hassen Bedoui.

2014_12_15_tunisialaiset_group_treVierailu järjestettiin 7.–13.12. osana Demon tukeman Tunisian politiikkakoulun ohjelmaa. Vierailulle osallistuivat Hassen BEDOUI (Ettakatol), Hassen BELGACEM (CPR – Congres for the Republic), Zied BEN ABDELJELIL (Parti des Travailleurs), Aymen BEN FREDJ (Alliance), Mohamed BEN ROMDHANE (Moubedra), Mohsen MARAOUI (Wafa), Yosra MOURALI (Massar), Fatma MSEDDI EP HAKMOUNI (Nidaa Tounes), Lobna NOURI (Joumhouri), Manel RHOUMA (Afek Tounes) ja Takwa TURKI (Ennahda). Kuvassa myös Tampereen kaupunginvaltuutettu Minna MINKKINEN (vas.) ja politiikkakoulun johtaja Ahmed DRISS.

Lisää kuvia vierailusta voit katsoa Demon Facebook -sivuilta.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.