Hyppää sisältöön

Kehitysyhteistyö on suomalaisten etu

 

Sipilän hallitus on tehnyt historiallisen suuret leikkaukset kehitysyhteistyöhön, 330 miljoonaa euroa. Suomen uusi linja on herättänyt hämmennystä kansainvälisissä kokouksissa. Ulkomaalaiset kollegat ovat ihmetelleet, että eikö Suomi enää olekaan sitoutunut yhteiseen YK:n tavoitteeseen nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Monen on vaikea ymmärtää, että hyvinvointivaltiona tunnetussa Suomessa olemme tällä hetkellä keskittyneet kaivamaan poteroita, joista käsin vihapuheella yritämme vaientaa toisemme.

Kehitysyhteistyössä on kyse koko maapallon tasapainosta. Suomalainen kehitysyhteistyö on rakentanut kouluja, kaivoja ja tukenut kehittyvien maiden demokratiakehitystä.

Miksi kehitysyhteistyö on myös suomalaisten etu? Aikamme suurin haaste on ilmastonmuutos. Se on valtioiden rajat ylittävä yhteinen ongelma, joka ihmiskunnan on yhdessä voitettava. Kehitysyhteistyö on tässä ratkaisevassa asemassa. Suomalaisilla kehitysyhteistyövaroilla on rahoitettu päästöjä rajoittavia toimia kuten perhesuunnittelua, metsäkadon hillitsemistä ja uusiutuvan energian käyttöä.

Jos kehitysyhteistyöprojekti rakentaa yksinkertaisen aurinkopaneelin Tansanian maaseudulla äärimmäisessä köyhyydessä elävälle perheelle, säteilee sen vaikutus pitkälle. Sähkö mahdollistaa sen, että perheen äidiltä ei mene koko päivää polttopuiden etsimiseen, eikä perheen illallisesta enää synny päästöjä. Sähkön avulla perheen lapset voivat lukea läksyjä illan pimentyessä, jos ovat niin onnekkaita, että pääsevät kouluun. Sähkö saattaa mahdollistaa myös sen, että lasten apua ei tarvita yhtä paljon arjen pyörittämiseen ja koulupolku voi siten olla mahdollinen.

Lapset ja naiset ovat pitkään olleet suomalaisen kehitysyhteistyön ytimessä. Kouluun pääseminen on ensimmäinen edellytys, jotta kehitys- ja kehittyvien maiden lapsilla on tulevaisuus, johon he voivat itse vaikuttaa ja työkalut, joilla rakentaa omaa yhteiskuntaansa. Siksi Demon tekemä työ demokratian eteen on äärimmäisen tärkeää. Vain tasapainoinen ja rauhassa elävä yhteiskunta voi rakentua jäsenilleen hyväksi. Vain vapaat ihmiset, joilla on hyvät kansalaistaidot voivat tehdä yhteiskunnassa muutoksia parempaan. Siksi demokraattisen kehityksen tukeminen on yhtä tärkeää kuin elämän perusedellytysten turvaaminen.

On tärkeää nähdä, että olemme kaikki saman palapelin osia. Tärkeämpää kuin koskaan ennen. Ilmastonmuutosta ei voi yksikään valtio yksinään torjua, siihen tarvitaan koko maailma mukaan. Ei suljeta rajoja vaan avataan sydämemme näkemään, että yhdessä olemme enemmän.

Silvia Modig
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton kansanedustaja ja Demon hallituksen jäsen.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.