Hyppää sisältöön

Myanmarin politiikkakoulun ensimmäiset kurssilaiset valmistuivat

Myanmarin politiikkakoulun ensimmäiset valmistuneet juhlivat kurssinsa päättymistä perjantaina 6. helmikuuta Daweissa. Ensimmäiselle kurssille Tanintharyin alueella osallistui 15 paikallispoliitikkoa.

Politiikkakoulu on Myanmarin ensimmäinen kattava monipuolueyhteistyönä toteutettava poliittinen koulutusohjelma. Se pidettiin kahden kuukauden aikana neljänä viikon mittaisena intensiivijaksona.

”Olemme erilaisia ja kuulumme eri puolueisiin. Asumme silti kaikki Tanintharyissa ja yritämme kovasti kehittää seutuamme. Meillä on erilaisia näkökulmia, mutta se ei enää estä meitä ottamasta askelia eteenpäin yhdessä. Siksi arvostan politiikkakoulua ja sen jokaista osallistujaa, joilla oli kurssilla mahdollisuus oppia demokratiasta myös kansainvälisestä näkökulmasta”, sanoi alueen johtava ministeri U Myat Ko.

Kurssilla oli opettajia Indonesiasta, Myanmarista, Hollannista ja Thaimaasta. Osallistujat saivat tietoa demokratiasta ja käytännön taitoja politiikkaan. Toinen tavoite oli vahvistaa puolueiden välistä yhteistyötä.

”Olemme vaikuttuneita osallistuneiden poliitikkojen myönteisestä suhtautumisesta puoluerajat ylittävään oppimiseen”, sanoi Demon hollantilaisen sisarjärjestö NIMD:n ohjelmakoordinaattori Maaike van der Werf.

Demon toiminnanjohtaja Tiina Kukkamaa-Bah totesi seremoniassa, että ”Demokratia ei voi toimia ilman demokraatteja. Myanmarin poliittiset puolueet ovat avainasemassa kehittämässä Myanmariin demokratiaa, joka vastaa kansalaisten tarpeisiin.”

”Odotamme jo, että pääsemme toteuttamaan kursseja myös muilla Myanmarin alueilla ja osavaltioissa, jotta voimme antaa lisätukea maan demokratisoitumiseen”, lisäsi van der Werf.

Lue Myanmarin politiikkakoulun tiedote kokonaisuudessaan (englanniksi).

Kuva: U Myat Ko ojensi todistukset valmistujaisseremoniassa

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.