Hyppää sisältöön

Nepalin vaalit sujuivat odotettua rauhallisemmin

 

Nepalissa tiistaina 19. marraskuuta järjestetyt perustuslakia säätävän kokouksen vaalit sujuivat paljon pelättyä rauhallisemmissa merkeissä. Muutamia ikäviä väkivallantekoja ja yksittäisiä äänestyspaikalla tapahtuneita sabotaaseja lukuun ottamatta vaalit olivat Nepalin viranomaisten mukaan suhteellisen vapaat, rehelliset ja väkivallattomat.

Osa vaalien ulkopuolelle jättäytyneistä puolueista on tehnyt viime viikkoina kaikkensa äänestäjien ja ehdokkaiden pelottelemiseksi ja vaalien järjestämisen estämiseksi. Erityisesti vaaleja edeltävinä päivinä kyseiset puolueet räjäyttelivät pommeja eri puolilla maata ja heidän pakottamansa kymmenen päivän yleislakko vaikeutti erityisesti äänestäjien liikkuvuutta äänestysalueille. Nepalissa kunkin on äänestettävä siinä kaupungissa tai kylässä, jossa hänet on kirjattu Nepalin kansalaiseksi ensimmäistä kertaa. Lyhyessä ajassa paljon kasvaneen Katmandun asukkaista moni on joutunut jättämään äänestyksen väliin, koska ei ole bussien seisoessa päässyt kotiseudulleen. Äänestäjäksi rekisteröitymisessä on ollut myös vakavia haasteita. Lisäksi Nepal otti käyttöön näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa erityisen äänestäjän henkilökortin. Korttien jakamisessa on raportoitu paljon väärinkäytöksiä ja käytännön hankaluuksia.

Väkivalta rajattua

Vaalipäivänä kansalliset ja kansainväliset vaalitarkkailijat ovat havainneet monia laittomuuksia ja väärinkäytöksiä. Näihin väkivallantekoihin ja väärinkäytöksiin ovat alustavien raporttien mukaan syyllistyneet myös lukuisat vaaleissa mukana olleet puolueet. Julkisuuteen on tullut myös tarinoita siitä, miten yksittäisiltä kansalaisilta on evätty äänestäminen eri perustein itse äänestyspaikalla. Eri lähteet ovat myös esittäneet epäilyjä äänten ostamisesta ja moninkertaisesta äänestämisestä. Myös Demon työntekijät osallistuivat vaaleihin kotimaisina ja kansainvälisinä vaalitarkkailijoina.

Vaaliväkivalta on ollut kuitenkin merkittävällä tavalla rajattua. Esimerkiksi Nepalin maolaispuolueen pääideologi Baburam Bhattarain vaalipiiriin vaalipäivän aattona ja aamuna suunnatut useat pommit asetettiin syrjäisiin paikkoihin 500 metrin päähän itse äänestyspaikoista. Vaikka joitakin uhreja koko vaalikampanjan ja äänestyspäivän aikana tuli, halusivat radikaalit maolaiset ilmeisesti ainoastaan pelotella ihmisiä, missä he jossain määrin varmasti onnistuivatkin.

Vaalien äänestysprosentti, alustavien tietojen mukaan noin 70%, kuitenkin osoittaa nepalilaisten edelleen uskovan demokraattisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa pitkistä äänestysmatkoista, sabotaasista, pelonlietsonnasta ja uhkailusta huolimatta. “Haastattelin useita äänestäjiä Katmandun laakson alueella vaalipäivänä, eikä kukaan kertonut olevansa huolissaan omasta tai läheistensä turvallisuudesta, vaan ihmisistä huokui innostusta ja iloa. Tunnelma on vapautunut ensimmäistä kertaa viikkoihin ja ihmiset tuntuvat uskovan jälleen rauhanprosessiin”, kertoo Demon maavastaava Riikka Jalonen Nepalin pääkaupungista.

Vaaleilla on tarkoitus saada maan demokratiakehitys jälleen liikkeelle ja luoda edellytykset rauhanprosessin loppuunsaattamiselle. Ensimmäinen yritys laatia perustuslaki maalle kariutui, kun korkein oikeus hajotti vuoden 2008 vaaleissa valitun 601-henkisen perustuslakia säätävän kokouksen laittomana toukokuussa 2012. Perustuslaki oli tarkoitus kirjoittaa kahdessa vuodessa (2008–2010), mutta toukokuuhun 2012 mennessä takarajaa oli siirretty jo viidesti. Nepalin poliittinen tilanne on ollut erityisen sekava viime kuukausina, ja vaalien toivotaan tarjoavan kestävä ratkaisu viime vuosien poliittiseen pattitilanteeseen. Maoisti-puolueesta irronnut radikaalisiipi kokosi syksyn aikana 33 puoluetta yhteen vastustamaan vaaleja. He vastustavat järjestelyä, jossa korkeimman oikeuden presidentin johtamalle virkamieshallitukselle on annettu vaalien järjestelyvastuu. Vaikka yksikään puolue ei ole ottanut vaaleja edeltäviä pommi-iskuja nimiinsä, epäillään niiden tekijöiksi juuri radikaalimaoisteja.

Demo mukana tukemassa vaaliväkivallan ehkäisyä

Demo on tehnyt Nepalissa pitkäjänteistä työtä demokratian edistämiseksi yhdessä nepalilaisten puolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa vuodesta 2006 lähtien. Aiemmissa vaaleissa poliittiset nuoriso- ja opiskelijaliikkeet ovat olleet keskeisiä väkivaltakoneistoja, mutta näissä vaaleissa kaikkien suurimpien puolueiden opiskelija- ja nuorisojohtajat ovat julkisesti sitoutuneet väkivallattomuuteen. Demo on syksyn aikana kouluttanut yhdessä UNDP:n kanssa lähes 150 nuoriso- ja opiskelijajohtajaa vaaliväkivallan ehkäisijöiksi ja koonnut yli tuhat nuorisopoliitikkoa yhteen vastustamaan väkivaltaa vaaleja edeltävinä viikkoina. Osittain Demon työn ansiosta nuoret ovatkin pidättäytyneet väkivallanteoista huomattavasti aiempia vaaleja enemmän.

Vaaleihin osallistui kaikkiaan 122 puoluetta, suurimpina niistä maoistinen kommunistinen puolue, marxilais-leninistinen kommunistinen puolue ja Nepali Congress. Ehdokkaita vaaleissa oli kaikkiaan yli 16 000, joista alle 6 000 oli naisia.

Vaalilautakunta on ilmoittanut, että lopulliset vaalitulokset tullaan julkaisemaan 7-10 päivän kuluessa. Vaalitulosta on hyvin vaikea ennustaa. Mikä tahansa edellä mainituista isoista puolueista tai rojalistipuolue RPP-Nepal voi olla vaalien voittajia. Vuoden 2008 vaaleissa rojalistit joutuivat tyytymään noin kahden prosentin kannatukseen, mutta nyt RPP-Nepalille on ennustettu jopa yli 30 prosentin kannatusta. Torstaina 21.11. julkaistaan ensimmäiset alustavat tuloslaskelmat.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.