“Myanmarilaisille poliitikoille puheenkirjoittaminen ja niiden pitäminen ovat tärkeitä taitoja, sillä nuoressa demokratiassa on opittava, kuinka kansalaisten kanssa kommunikoidaan ja kuinka poliittinen viesti saadaan perille mahdollisille äänestäjille”, kertoo ohjelmakoordinaattori Kyaw Zay Ya Myanmarin politiikkakoulun alumnikoulutuksessa.

”Näin ihmiset voivat kokea tulevansa edustetuiksi päätöksenteossa ja ymmärtävät paremmin puolueiden visioita ja suunnitelmia. Puolueiden tärkeä tehtävä on myös edistää ilmaisun- ja sananvapautta, mitkä ovat jokaisen demokratian tärkeitä perusrakenteita”, hän jatkaa.

Viisipäiväinen puheiden kirjoittamiseen ja pitämiseen keskittyvä koulutus järjestettiin Bagon kaupungin lähellä joulukuussa. Koulutus on yhteensä viides Myanmarin politiikkakoulun alumniviikonloppu, joissa keskitytään aina yhteen osallistuvien poliitikkojen itse ehdottamista aihepiireistä. Kaikki osallistujat ovat käyneet politiikkakoulun neliviikkoisen peruskurssin omassa osavaltiossaan.

Koulutuksen osallistujat edustivat 22 eri puoluetta.
Koulutuksen osallistujat edustivat 22 eri puoluetta.

Politiikkakoulun ensimmäinen peruskurssi järjestettiin joulukuussa 2014 ja nyt alumneja on jo 116. ”Meillä on osallistujia, jotka ovat matkustaneet tänne Kiinan rajalta ja toisessa suunnassa aivan eteläisimmästä Myanmarista, matkaa näiden paikkojen välille kertyy yli 1500 kilometriä”, kertoo Demon ja Netherlands Institute for Multiparty Democracyn maaedustaja Bram Steenhuisen. Yhteensä 56 politiikkakoulun alumnia 22 puolueesta osallistui viikonlopun koulutukseen. ”Lähes kaikki puolueet, joiden kanssa olemme tehneet töitä ovat edustettuina täällä”, lisää Steenhuisen.

Politiikkakoulun koulutuksissa käytetään niin paikallisia kuin kansainvälisiä kouluttajia. Kansainvälinen osaaminen ja vertaistuki ovat vasta demokratisoituvalle maalle tärkeitä. Maavertailut ja kansainvälisten kouluttajien kokemukset auttavat tasoittamaan tietä demokratiaan.

Poliittisen puhetaidon kouluttajaksi oli kutsuttu Suomesta kansanedustaja ja Demon hallituksen jäsen Silvia Modig. ”Poliittisissa puheissa tärkeintä on muistaa, että puhujalla on vastuu sanoistaan. Toisaalta paraskaan kirjoitettu puhe ei ole tehokas, ellei sitä osaa esittää taidolla”, kertoo Modig.

”On ollut hienoa nähdä osallistujien innostus ja sitoutuminen. Kun täällä opetellaan usean päivän ajan puheenkirjoittamista ja -pitämistä, tutustuvat poliitikot toisiinsa ja saavat tietoa muiden puolueiden linjauksista ja ajatuksista. Näin he löytävät varmasti myös kysymyksiä, joissa yhteistyöstä voisi olla hyötyä”, jatkaa Modig.

Silvia Modig vierailevana kouluttajan Myanmarin politiikkakoulussa
Silvia Modig vierailevana kouluttajan Myanmarin politiikkakoulussa

Toinen suomalainen kouluttaja Ville Tuominen Ellun Kanoista johdatti osallistuneita poliitikkoja puheenkirjoittamisen saloihin. ”Mielestäni poliittinen puhe on loistava työkalu kertoa siitä, minkä asioiden puolesta olemme ja miksi. Samalla se on hyvä väline avata keskustelua ja kutsua ihmisiä toimimaan. Sitä poliittinen järjestelmä kaipaa Suomessa, politiikka ei ole vain poliitikkojen vaan meidän kaikkien asia”, sanoo Tuominen.

”Myanmarin politiikkakoulu on jotain, mitä nämä osallistuvat poliitikot selkeästi arvostavat todella paljon. Puoluerajat ylittävää poliittista koulutusta olisi mielenkiintoista kokeilla myös Suomessa”, Tuominen lisää.

Ville Tuominen johdatti osallistujia puheenkirjoittamisen saloihin.
Ville Tuominen johdatti osallistujia puheenkirjoittamisen saloihin.

Monipuolueyhteistyö on vasta demokratisoituvassa maassa erittäin tärkeää ja kaikki monipuoluetyö edistää rakentavan poliittisen kulttuurin kehittymistä.

”Myanmarissa monipuolueyhteistyö on ensiarvoisen tärkeää, koska maassamme on monia haasteita, jotka voidaan ratkaista vain yhteistyössä: ympäristön tilan heikkeneminen, rauhan ja kehityksen varmistaminen, peruspalvelujen tarjoaminen syrjäseuduille muutamia mainitakseni. Monipuolueyhteistyötä tarvitaan myös lisäämään ihmisten luottamusta kansalliseen rauhanprosessiin ja demokratian periaatteiden ja käytäntöjen juurruttamiseen”, kertoo Kyaw Zay Ya.

Myös henkilökohtaisten puheiden pitäminen on Myanmarissa uutta. Politiikassa sanat ovat tekoja, joten poliitikkojen pitämillä puheilla on keskeinen merkitys demokraattisen tulevaisuuden eteen työtä tehtäessä.

”Suljetussa poliittisessa järjestelmässä ei ole ollut mahdollisuutta pitää tai kuulla toisistaan poikkeavia ja ajatuksia herättäviä poliittisia puheita. Tämä näkyy nyt valtavana innostuksena ja poliitikot haluavat oppia pitämään puheita, jotka koskettavat ihmisiä, niin kuin hyvän puheen täytyy. Tämä on hyvä merkki Myanmarin poliittisen tulevaisuuden kannalta”, tiivistää Bram Steenhuisen.