Hyppää sisältöön

Vuonna 2023 Kenian KIPP-ohjelma lanseerasi palkitsemisjärjestelmän antaakseen tunnustusta puolueille vammaisten ihmisten osallisuuden edistämisestä. Kuva: WFD Kenya

Demokratian tukemista kriisien aikakaudella – Demo Finlandin strategiakauden onnistumisia

Demokratiatuen toimintaedellytykset ovat viime vuosina heikentyneet nopeasti. Viime vuonna maailman demokratiakehitys palasi vuoden 1978 tasolle[i]. Vuosien 2021–2025 välillä itsevaltaisissa poliittisissa järjestelmissä elävän väestön osuus kasvoi 70 prosentista 74 prosenttiin ja vuonna 2024 autokratiat pääsivät niskan päälle, kun niiden lukumäärä ylitti demokratiat[ii].

Demokratiatutkijoiden Anna Lührmannin ja Staffan Lindbergin mukaan elämme kolmatta maailmanlaajuista autokratisoitumisen aaltoa sitten 1930- ja 1970-lukujen[iii]. Sen erityispiirteinä on vähittäinen demokratian rapauttaminen esimerkiksi nopeiden vallankaappausten sijaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että poliittiset oikeudet, kansalaisvapaudet sekä kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisosallistumisen tila heikkenevät useammin kuin paranevat[iv]. Samalla kansainvälinen demokratiatuki vähenee.

Demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet muodostavat tiiviin yhteyden.

Demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet muodostavat tiiviin yhteyden. Kun esimerkiksi ihmisoikeuksia, kuten kokoontumisvapautta, rajoitetaan, myös vaikuttamisedellytykset yhteiskunnalliseen toimintaan heikentyvät. Kun oikeuslaitos ei selviä tehtävistään tehokkaasti, se voi heikentää ihmisten luottamusta demokraattisen järjestelmän toimintakykyyn. Kun taas vaaleja häiritään ja niihin vaikutetaan vihamielisesti, demokratia ei toimi ja on riski, ettei vaalitulos heijasta oikein kansalaisten näkemyksiä ja näin ollen poliittiset oikeudet eivät toteudu. Ja näin edelleen. Esimerkit pyrkivät havainnollistamaan, että demokratiakehitystä on seurattava laaja-alaisesti, jotta tilannekuva on monipuolinen.

Tilanne toimintamaissamme

Demo Finland seuraa kansainvälisten indeksien ja demokratiaraporttien tuottamaa tietoa erityisesti liittyen ohjelmamaihinsa. Demo Finlandin viime vuosien keskeiset toimintamaat Etiopia, Kenia, Kosovo, Mosambik, Myanmar, Tunisia, Sambia ja Sri Lanka sijoittuvat demokratiaindeksien keskitasolle tai niiden alapuolelle.

Demokratiakehitys on tässä maakokonaisuudessa ollut viime vuosina maailman keskiarvoakin haastavampaa. Kaksi keskeistä toimintamaata, Myanmar ja Tunisia, kokivat suoranaisen demokratian romahduksen. Myanmarin sotilasvallankaappaus vuonna 2021 käänsi radikaalisti maan suuntaa, kun taas Tunisiassa demokratiakehitys on ollut vuodesta 2021 alkaen jyrkkää alamäkeä, jossa esimerkiksi opposition ja vapaan kansalaisyhteiskunnan toimintaa rajoitetaan yhä vahvemmin.

Myanmarin lisäksi Etiopian toimintaympäristöä leimaavat aseelliset konfliktit, joita käytetään perustelemaan vaihtoehtoisten poliittisten liikkeiden toiminnan rajoituksia. Aseellisten konfliktien lisäksi toimintamaista Keniassa, Mosambikissa, Myanmarissa, Sri Lankassa ja Tunisiassa oli erilaisia väkivaltaisia yhteenottoja mielenosoittajien kanssa.

Onnistumisia ja rohkaisevia esimerkkejä

Isojen systeemi- ja makrotason trendien alle jää kuitenkin toisinaan myönteisiä uutisia. Isoon peliin mahtuu monenlaisia vaiheita ja otteita. Demokratia on vuonna 2025 vahvistunut erityisesti Boliviassa, Fidzillä ja Malawissa[v]. Demo Finlandin nykyisistä toimintamaista Kenia tuo vastapainoa negatiivisille kuluille. Toivoa demokratiakehityksestä ovat ylläpitäneet kilpailulliset vaalit, toimiva oikeuslaitos, elinvoimainen kansalaisyhteiskunta ja poliittisen kilpailun säilyminen. Myös Demo Finlandin entinen toimintamaa Sri Lanka on edistynyt vuoden 2024 vaalien jälkeen mm. korruption kitkemisen tehostamisessa[vi].

Maatason trendit eivät myöskään tarkoita aina sitä, että demokratian edistäminen olisi mahdotonta. Vaikeasta ja kriisien leimaamasta toimintaympäristöstä huolimatta Demo Finlandin työ oli tuloksekasta ja se tavoitti 8472 poliitikkoa yhteensä 585 puolueesta 11 maassa. 59 % tavoitetuista henkilöistä oli naisia. Näistä ja monesta muusta onnistumisesta kertoo vasta julkaistu Demo Finlandin strategiakauden 2021–2025 raportti.

Vaikeassa toimintaympäristössä on erityisen tarkoituksenmukaista turvata demokraattisten toimijoiden osaaminen ja toimintakyky.

Erityisen vahvaa näyttöä syntyi naisten ja vammaisten henkilöiden poliittisen osallistamisen edistämisessä Demo Finlandin työn tuloksena. Esimerkiksi autoritaarisessa Etiopiassa naisten ja vammaisten henkilöiden asema puolueissa vahvistui. Vuonna 2025 jo 20 puoluetta oli muuttanut rakenteitaan, sääntöjään tai toimintatapojaan heidän osallistumisensa parantamiseksi, kun lähtötilanteessa puolueilla ei pääsääntöisesti ollut aliedustettujen ryhmien osallistamiseen tarkoitettuja sääntöjä, rakenteita tai käytäntöjä.

Vaikea toimintaympäristö ei siis tarkoita, että demokratian tukemisesta pitäisi luopua – päinvastoin. Vaikeassa toimintaympäristössä on erityisen tarkoituksenmukaista turvata demokraattisten toimijoiden osaaminen ja toimintakyky.

Erilaiset laadunvarmennus-, riskienhallinta- ja seurantamenetelmät, kuten evaluaatiot ja tiivis yhteydenpito kumppaneihin sekä demokratiajärjestöjen ja –tutkijoiden raportit tuottavat demokratiatukijärjestölle tarvittavaa tietoa siitä, kuinka mahdollisiin ongelmiin voidaan tarttua esimerkiksi toimintaa muuttamalla ja sopeuttamalla, mutta myös onnistuneita aloitteita vahvistamalla. Samalla karttuu ymmärrystä ja osaamista demokratiatuen edellytyksistä ja onnistumisista. Strategiakaudella Myanmarissa ja Tunisiassa toimintaa pystyttiinkin jatkamaan esteistä huolimatta vahvojen kumppanuuksien ja toimintatapojen joustavan muuttamisen myötä. Myanmarissa tämä tarkoitti esimerkiksi erilaisiin verkkopohjaisiin koulutuksiin siirtymistä.

Demo Finlandin ainutlaatuisuus demokratiatukityössä

Demo Finlandin pitkäaikaiset painopisteet – monipuoluedialogi ja puolueiden inklusiivisuus – ovat demokratian globaalin taantuman oloissa entistä ajankohtaisempia, samoin pitkäjänteisiin kumppanuuksiin perustuva toimintamalli. Demokratiatuen on osoitettu olevan tehokkaampaa silloin, kun sitä annetaan pitkäjänteisesti ja ilman äkillisiä leikkauksia ja kun se kanavoidaan järjestöjen kautta[vii].

Strategiakauden tulosten valossa on vaikea olla korostamatta liikaa Demo Finlandin globaalia ainutlaatuisuutta. Yhteistyö kaikkien suomalaisten eduskuntapuolueiden kesken on toiminut esimerkkinä Demo Finlandin kansainvälisissä ohjelmissa. Osoitus Demo Finlandin politiikkajohdonmukaisuudesta on, että kaikissa toimintamaissa onnistuttiin tukemaan tai organisoimaan kokonaan uudenlaista monipuoluedialogia. Eräs lupaava esimerkki Demo Finlandin tukemasta työstä on, että vuonna 2025 Keniassa aloitti toimintansa maan ensimmäinen puolueiden sisäisen demokratian kehittämiseen keskittyvä monipuoluefoorumi, jonka toimintaan osallistui 20 puoluetta.

Yhteistyö kaikkien suomalaisten eduskuntapuolueiden kesken on toiminut esimerkkinä Demo Finlandin kansainvälisissä ohjelmissa.

Monipuolueyhteistyölle on monin paikoin verrattain niukasti historiaa, mutta valtavasti tarvetta erityisesti poliittisen polarisaation lisääntyessä.

Työ poliittisten puolueiden kanssa ei ole tässä ajassa itsestäänselvyys, vaikka puolueilla on keskeinen rooli vallan portinvartijoina ja valtaanpääsyn mahdollistajina. Valtaosa demokratiatoimijoista keskittyy tukemaan demokratiaa toisilla tavoin, esimerkiksi vahvistamaan vaaliprosesseja. Näin ollen Demo Finlandilla on erityinen tehtävä ja rooli demokratiatoimijoiden ekosysteemissä vastuullisten ja inklusiivisten puolueiden vahvistajana sekä puolueiden keskinäisen vuoropuhelun mahdollistajana. Viime strategiakauden tulokset osoittavat, että muutoksen tekeminen myös näillä toimintakentillä on mahdollista.

Tutustu strategiakauden raporttiin tästä (avautuu uuteen välilehteen).


Viitteet

[i] Nord, Marina, David Altman, Fabio Angiolillo, Tiago Fernandes, Ana Good God, and Staffan I. Lindberg. 2025. ‘Democracy Report 2025: 25 Years of Autocratization – Democracy Trumped?’ University of Gothenburg: V-Dem Institute, March. https://doi.org/10.1080/13510347.2025.2487825
[ii] Emt.
[iii]  Lührmann, Anna, and Staffan I. Lindberg. 2019. ‘A Third Wave of Autocratization Is Here: What Is New about It?’ Democratization 26 (7): 1095–113. https://doi.org/10.1080/13510347.2019.1582029
[iv] International IDEA (2025). The Global State of Democracy 2025: Democracy on the move. https://doi.org/10.31752/idea.2025.53
[v] Freedom House (2026): Freedom in the World 2026: The Growing Shadow of Autocracy. https://freedomhouse.org/report/freedom-world/2026/growing-shadow-autocracy
[vi] Emt.
[vii] Kelemen, Xenia ja  Knutsen, Carl Henrik (2026). Democracy Aid: What’s in it for Donor Countries? V-Dem Institute, Policy Brief No 43 https://www.v-dem.net/media/publications/PB_43.pdf

—

Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demo Finlandin näkemyksiä.

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.