Kotimaassa
Demo Finland on järjestö puolueilta puolueille ja poliitikoilta poliitikoille, ja sen tärkein resurssi on suomalaisten puoluetoimijoiden osaaminen ja kokemus monipuoluedemokratian käytännöistä. Demo Finlandin jäsenpuolueet ovat Kansallinen Kokoomus, Kristillisdemokraatit, Liike Nyt, Perussuomalaiset, Suomen Keskusta, Suomen ruotsalainen kansanpuolue, Suomen sosialidemokraattinen puolue, Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto.
Demo Finland on kestävän kehityksen toimikunnan, Suomen 1325-verkoston sekä Maailma.net ry:n jäsen. Lisäksi Demo Finlandin toiminnanjohtaja on jäsenenä Ihmisoikeuskeskuksen ihmisoikeusvaltuuskunnassa sekä Anders Chydenius –säätiön, Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen, Lundin yliopiston ja Ahvenanmaan rauhaninstituutin perustamassa Demokratiaverkosto 21:ssä.
Kansainvälisesti
Demo Finland on eurooppalaisen European Partnership for Democracy –demokratiatukisäätiön (EPD) perustajajäsen ja tekee tiivistä yhteistyötä EPD:n muiden jäsenten kanssa sekä osallistuu EPD:n yhteiseen vaikuttamistyöhön Euroopan unionin tasolla. Säätiön toimisto sijaitsee Brysselissä.
Lisäksi Demo Finland osallistuu puolueiden demokratiatukitoimijoiden globaalin verkoston Political Party Peer Networkin toimintaan, jossa tavoitteena on jakaa hyviä käytäntöjä, kehittää puolueiden demokratiatuen vaikutusten mittaamista sekä lisätä kansainvälistä tietoisuutta puolueiden demokratiatuesta. Vuonna 2016 Demo Finland oli perustamassa muiden monipuoluetoimijoiden kanssa Global Partnership for Multiparty Democracy -verkostoa. Pohjoismaisella tasolla Demo Finland kokoontuu vuosittain norjalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten puolueiden demokratiatukitoimijoiden kanssa jakamaan käytäntöjä, kokemuksia ja osaamista. Demo Finland on myös valtioiden välisen Community of Democracies -koalition kansalaisyhteiskuntaelimen jäsen.
Ohjelmatyössä
Demo Finlandilla on ohjelmissaan paikallinen yhteistyökumppani, joka toimii ohjelman käytännön toteuttajana. Lisäksi Mosambikin, Myanmarin ja Tunisian ohjelmissa yhtenä kumppanina on Demo Finlandin hollantilainen sisarjärjestö Netherlands Institute for Multiparty Democracy (NIMD) ja Kenian ohjelmassa brittiläinen Westminster Foundation for Democracy (WFD).
Kumppanit:
Etiopia
Network of Ethiopian Women’s Associations (NEWA)
Kenia
WFD Kenya
Mosambik
Institute para Democracia Multipartidária (IMD)
Myanmar
Netherlands Institute for Multiparty Democracy (NIMD)
Sambia
Zambia National Women’s Lobby (ZNWL)
Disability Rights Watch (DRW)
Somalia
The Oslo Center
Puntland Development and Research Center (PDRC)
Sri Lanka
One-Text Initiative (OTI)
Tunisia
Centre des Etudes Méditerranéennes et Internationales (CEMI)
