
Demo Finland Keniassa
Yhteistyö alkoi vuonna 2020.
Kumppani: Westminster Foundation for Democracy (WFD)
Ohjelman tavoitteena on tukea kenialaisten puolueiden sisäistä demokratiaa, tilivelvollisuutta, läpinäkyvyyttä sekä poliittisesti aliedustettujen ryhmien integroimista puolueen toimintaan. Ohjelma on pilotti, jossa on selvitetty systemaattisella kartoituksella seitsemän kenialaisen puolueen sisäiset kehittämistarpeet sekä tuettu kartoituksen perusteella näitä puolueita räätälöidysti kehittämään strategiaansa, toimintasuunnitelmiaan, viestintäänsä ja rakenteitaan. Ohjelma rakentaa yhteistyötä puolueiden toimintaa säätelevien ja valvovien poliittisten toimijoiden kanssa. Näitä ovat esimerkiksi vaaliviranomaiset sekä poliittisten toimijoiden yhteistyöelin Political Parties Liaison Committee (PPLC), jonka tehtävä on toimia välittäjänä puolueiden ja säätelyelinten välillä. PPLC:n kautta pilotin luomat mallit pyritään levittämään kaikkiin Kenian rekisteröityihin puolueisiin.
Työmme tuloksia
- Keniaan on muodostettu sen historian ensimmäinen monipuoluefoorumi, joka käsittelee puolueiden sisäistä demokratiaa, tilivelvollisuutta ja läpinäkyvyyttä. Foorumin keskusteluihin on osallistunut noin 20 puoluetta (Keniassa on vuonna 2026 yhteensä noin 100 puoluetta).
- Ohjelman seitsemästä puolueesta neljä työstää itsenäisesti strategioitaan ja toimintasuunnitelmiaan.
- Political Parties Liaison Committee on sitoutunut edistämään pilotin tuottamia malleja kaikkiin Kenian rekisteröityihin puolueisiin.
- Puolueita rekisteröivä Office of the Registrar of Political Parties (ORPP) sulautti itseensä edellisen yhteistyöohjelman Kenyan Inclusive Political Parties (KIPP) perustaman, 20 puoluetta kattavan monipuoluefoorumin, jonka tehtävä on edistää vammaisten ihmisten poliittista osallistumista koko Kenian poliittisessa järjestelmässä. Sulautumisen seurauksena ORPP vaatii kaikilta rekisteröityneiltä puolueilta toimivan vammaistyöryhmän perustamista.
Taustaa Keniasta
Keniassa on ollut vuodesta 1992 asti monipuoluejärjestelmä. Vaaleja järjestetään säännöllisesti ja puoluejärjestelmä on melko hyvin lailla säännelty. Lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta on erotettu toisistaan, ja oikeuslaitos on näistä muodollisesti erillään. Presidentillä on kuitenkin hyvin paljon itsenäistä valtaa. Kenian puolueet ovat perinteisesti muodostuneet yhden vahvan johtajan ympärille, edustaen hänen aluettaan ja maakuntaansa. Tämän vuoksi puolueet ovat olleet perustaltaan varsin etnisiä, eikä niillä siksi ole yhteiskunnallista filosofiaa ja siihen liittyvää ohjelmaa eikä osaamista tai kokemusta puolueen sisäisestä demokratiasta.
Vuonna 2024 kenialaiset nuoret osoittivat laajasti mieltään vaatien Kenian poliittiselta järjestelmältä tilivelvollisuutta, läpinäkyvyyttä ja inklusiivisuutta. Mielenilmaukset olivat maan historian ensimmäiset, joissa kansalaiset vaativat kaikilta poliitikoilta demokraattista toimintaa. Tämän vuoksi Demo Finlandin yhteistyökumppanit suunnittelivat hankkeen, jossa ajankohtaiseen vaatimukseen vastataan. Nuoret ovat kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2026, aktiivisia ja näkyviä Kenian poliittisessa keskustelussa, ja vuoden 2027 yleisvaalit tarjoavat mahdollisuuden nähdä, seuraako tästä pysyviä muutoksia.
- V-Demin demokratiamittauksessa sijalla 74/179.
- Luokiteltu V-Demin demokratiamittauksessa vaalidemokratiaksi*.
- Viimeisimmät parlamenttivaalit: 2022.
- Naisia parlamentissa: alahuoneessa 23 %, ylähuoneessa 31 %.
- Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointi: 1972.
- Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ratifiointi: 1984.
- Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifiointi: 2008.
- Lisää tietoa demokratian tilasta Keniassa: https://www.idea.int/democracytracker/country/kenya
*Vaalidemokratiassa monipuoluevaalit ovat vapaat ja oikeudenmukaiset, ja ihmisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien toteutuminen on kohtuullisella tasolla, mutta kaikki liberaalin demokratian kriteerit eivät täyty.