Hyppää sisältöön

Etiopia

Suomalaisia ja etiopialaisia poliitiikoja ryhmäkuvassa

Naiset aliedustettuja politiikassa  

Etiopiassa oli käytännössä yksipuoluejärjestelmä vuoteen 1991 asti, jolloin EPRDF-puolue voitti vaalit. Senkin jälkeen valtio kontrolloi ihmisten elämien kaikkia osa-alueilta, ja kansalaisyhteiskunnan ja aktivistien toimintaa sekä vapaata poliittista osallistumista rajoitettiin. Pääministeri Abiy Ahmed Alin noustua valtaan 2018 Etiopiassa on kuitenkin alkanut demokraattisten uudistusten aikakausi, jonka suurimpiin muutoksiin lukeutuvat vaalilainsäädännön uudistaminen, poliittisten puolueiden ja kansalaisjärjestöjen toimintavapauksien lisääminen ja poliittisten vankien sekä median vapauttaminen. Merkittävä saavutus oli myös rauhansopimuksen solmiminen naapurivaltio Eritrean kanssa, mistä Abiy Ahmedille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2019. Haasteita on kuitenkin edelleen. Vapauksien lisääntymisen myötä valtion kontrolli on heikentynyt, mikä taas on antanut tilaa myös etnisten kiistojen siivittämille levottomuuksille. 

Uusien puoluelakien voimaan tuleminen ja yhteiskunnan vapautuminen on näkynyt uusien puolueiden määrässä, joka on kasvanut kymmenillä puolueilla. Alkuvuodesta 2020 maassa oli yli 80 rekisteröityä puoluetta. Suurin osa puolueista on kuitenkin vielä heikkoja sekä ohjelmallisesti että ideologisesti. Kansallisella tasolla puolueita on 35 ja alueellisella tasolla 47. Suuri osa puolueista rakentuu etnisten ryhmien perusteella. Vaikka valtapuolue EPRDF on onnistunut lisäämään naisten määrää omissa elimissään ja esimerkiksi parlamentissa on naiskansanedustajia tällä hetkellä lähes 40 %, maassa on edelleen huutava tarve naisten kansalais- ja poliittisten oikeuksien tukemiselle ja kapasiteetin vahvistamiselle. Esimerkiksi rekisteröityjen kansallisten puolueiden johdossa ei ole yhtäkään naista, ja vain yhdessä on nainen puoluesihteerinä. Rekisteröidyistä alueellisista puolueista yhden johdossa on nainen. 

Työmme Etiopiassa

Demo Finlandin hanke Etiopiassa alkoi vuonna 2019, ja yhteistyökumppanina on Network of Ethiopian Women’s Association (NEWA). NEWA on perustettu vuonna 2003 tavoitteenaan edistää naisten tasa-arvoa ja oikeuksia kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Hankkeen tärkeimpinä tavoitteina on tukea naisten kapasiteettia ja osallistumista monipuolueyhteistyön pohjalta ja nostaa heidän osallistumisprosenttiaan vaaleissa äänestäjinä ja ehdokkaina sekä alueellisella että kansallisella tasolla. Hankkeessa on myös järjestetty somevaikuttajille lyhyt koulutus, jossa keskustellaan politiikkaan osallistumisen esteistä, joita erityisesti naisilla on. Lisäksi on tehty mm. radio-ohjelmaa, jossa annetaan puheenvuoro johtavissa asemissa toimiville naisille eli haastetaan perinteistä näkemystä siitä, että vain miehet voivat olla johtajia. Hankkeessa kartoitetaan eri poliittisten puolueiden tasa-arvosuunnitelmia ja tehdään materiaalipaketti naispoliitikkojen koulutuksiin. Koulutukset sisältävät tietoa vaalilaeista, kampanjatekniikoista ja viestinnästä. Koulutuksissa, joihin osallistuvat eri puolueiden naispoliitikot, osallistujia tuetaan puoluerajat ylittävään yhteistyöhön. 

Työmme tuloksia

  • Hankkeen aloitus on saanut hyvän vastaanoton puolueissa. Tilaisuuksiin kutsutut puolueiden edustajat ovat arvostaneet NEWA:n työtä tasa-arvon edistämiseksi ja suhtautuneet positiivisesti mahdollisuuteen vahvistaa naisten osallistumista. 

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.