Globaali vastuu on merkittävä osa demokratiaa. Yhdenkään maan itsenäisyyden ja kehittyneen sivistyksen ei tulisi olla vain oman maan edun huomioimista, ei edes vaikeina aikoina. Nykyhallituksen ottama suunta globaalissa vastuunkannossa herättää kysymyksiä niin kotimaassa, kuin laajemminkin. Ihmisoikeuksia haastava tiukka maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka ja voimakkaat leikkaukset Suomen vahvimmilla osaamisalueilta kehitysyhteistyössä, niin kansalaisjärjestöiltä kuin merkittäviltä YK:n järjestöiltä, muokkaavat suomikuvaa kielteisesti.

Maailmaa kiertäessäni nämä leikkaukset nousevat jatkuvasti keskusteluun kansainvälisissä pöytäkeskusteluissa. Posket häpeänpunasta hehkuen joudun selittämään kyselijöille, kuinka nykyhallitus uskoo tekevänsä hyvää ja vaikuttavaa kehitysyhteistyötä ja edistävänsä kansainvälistä demokratiaa, vaikka luopuu aikaisemmista kansainvälisistä sitoumuksista ja leikkaa resursseista merkittävän osan. Kukaan ei hymyile.

Kotimaiseen keskusteluun tuo oman ihmetyksensä se, että hallituksen edustajat ovat uudesta suunnasta suorastaan innoissaan ja lähes ylpeitä, vaikka kaikki ne varsinaiset asianosaiset, he jotka ovat antaneet suuren osan elämästään ja osaamisestaan tähän työhön, yrittävät kaikin tavoin viestittää suunnan olevan väärä. Jopa niin merkittävästi väärä, että olemme vaarassa menettää nämä suurella sydämen sivistyksellä työtätekevät ammattilaiset lopullisesti muihin tehtäviin. Hallitus ei taivu.

Toinen iso ihmetykseni on se uusi suomikuva, jota hallitus julistaa: muulle maailmalle halutaan lähettää viesti Suomesta vähemmän houkuttelevana maana ja on luotava lainsäädäntöä, joka saa meidät näyttämään huonommalta vaihtoehdolta, kuin olemme. Tämä ajatuskulku on jotenkin luontaisen, terveen ajattelun vastaista. Ajatteleeko hallitus tosiaan niin, että vain suomalaiset ovat ihmisinä riittävän hyviä asuakseen Suomessa? Kysynkin: Mitä väärää on siinä, että etsii luvattua maata tai haluaa asua maailman parhaassa maassa. Entä siinä, että joku jossakin kuulee Suomi-nimisestä maasta, jossa olisi parempi elää ja pyrkii sinne? Emmekö me kaikki pyri parhaaseen? Hallitus sulkee Suomen.

”Mitä vanhempi demokratia, sitä huonommin se toimii, ajan myötä se muuttuu harvainvallaksi.” Kuulin tämän ajatuksen eräällä luennolla 70-luvulla. Jäin sitä miettimään ja mietin yhä. Onko tosiaan niin, että suomalainen nykydemokratia on harvainvaltaa? Ketkä lopulta ovat ne tahot tai henkilöt, jotka vievät Suomea suuntaan, jossa globaali vastuumme vähenee ja itsekkyys lisääntyy?  Nyt tehdään huonoja päätöksiä hyvällä omallatunnolla. Kehitys on pelottava. Valinnoilla on merkitystä, äänestyskoppi on puhunut, julmalla tavalla. Hallitukset vaihtuvat.

Joten nyt on keskustelun paikka. Aikalisä. Rehellinen yhteinen puolueiden arviointi, ovatko nykyiset linjaukset ja toimintatavat tuottamassa sellaista tulosta ja vaikuttavuutta, jota Suomi haluaa? Miten voisimme turvata yli hallituskausien ulottuvan pitkäjänteisen ja ennakoitavissa olevan kehitysyhteistyön? Valtaosa suomalaisista kannattaa Suomen aikaisempaa kehitysyhteistyölinjausta ja sen tavoitteita.

Toivon, että jollakin tavalla hyväsydämisyys, inhimillisyys ja ne kaikki kristilliset hyveet, joiden takia maamme on kunnioitettu ja arvostettu, voisivat näkyä myös meidän ulkomaalaispolitiikassamme, kehitysyhteistyössä ja demokratian edistämisessä. Sitä kohti ja sen puolesta.

Antero Laukkanen
Kirjoittaja on kristillisdemokraattien kansanedustaja ja Kehityspoliittisen toimikunnan jäsen.

Kuva: Kimmo Brandt / Eduskunta

JAA