Hyppää sisältöön

Kuva: Mikko Mäntyniemi

Pihla Keto-Huovisesta Demo Finlandin puheenjohtaja

Demo Finlandilla on uusi hallitus vuosille 2026–2027. Hallituksen puheenjohtajana toimii kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen (kok.) ja varapuheenjohtajina kansanedustajat Krista Mikkonen (vihr.) ja Vesa Kallio (kesk.). Puheenjohtajuus kiertää Demo Finlandin jäsenpuolueiden kesken. 

Pihla Keto-Huovinen on toisen kauden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä. Lisäksi hän toimii Mäntsälän kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtajana sekä Kokoomuksen Naisten Liiton puheenjohtajana. Siviiliammatiltaan hän on syyttäjä. 

”Odotan innolla mahdollisuutta edistää demokratian arvoja ja vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä demokratian tukemiseksi aikana, jolloin maailman kriisit voivat horjuttaa sitä”, Keto-Huovinen sanoo. ”Demokratian tukemisen koen vahvasti merkitykselliseksi ja olen iloinen, että pääsen puolustamaan demokratiaa myös Demo Finlandin puheenjohtajuuden kautta. Toivon, että voimme yhdessä löytää uusia näkökulmia demokratian edistämiseen globaalisti.”

Hän näkee kansainvälisen demokratiatuen hyvin ajankohtaisena: “Maailman demokratian tila on monin paikoin haasteellinen, mutta samalla demokratia on yksi keskeisimmistä arvoistamme, jota tulee vaalia ja vahvistaa. Demokratian tukeminen on tänä päivänä olennaista, sillä avoimet ja osallistavat yhteiskunnat tarvitsevat tukea selviytyäkseen paineista ja uhkista. Valitettavasti tänä päivänä yhä useampi ihminen elää demokratian sijaan autoritaarisen vallan alla. Kansainvälisen demokratiatuen merkitys tulee korostumaan entisestään seuraavan kahden vuoden aikana ja olen iloinen, että pääsen toimimaan aktiivisesti sen puolesta Demo Finlandin kautta. Yhdessä voimme vahvistaa demokratian kestävyyttä ja tukea niitä, jotka taistelevat sen puolesta ympäri maailmaa.” 

Demo Finlandin puheenjohtajana vuosina 2024–2025 toiminut kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.) jatkaa edelleen hallituksen jäsenenä. “Demo Finlandin työssä on positiivista se, että toimitaan sekä kansainvälisesti että Suomessa. Tämä auttaa hoksaamaan, mitkä ongelmat ovat ja miten demokratiaa haastetaan”, Koskinen toteaa. “Demokratian edistäminen on kuin polkupyörällä ajoa: Jos lopettaa polkemisen, käy huonosti. Demokratia ei tule koskaan valmiiksi, pitää kiinnittää huomiota kipukohtiin ja koota joukkoja sen tukemiseksi.” 

Kaikki Demo Finlandin hallituksen jäsenet löytyvät täältä (avautuu uuteen välilehteen).

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.