Miksi italialaiset valitsivat Berlusconin pääministeriksi, vieläpä useamman kerran, vaikka hyvin tiesivät hänen epäselvät talouskuvionsa ja tavan puhua muunnettua totuutta?
Italialaiset eivät ole sen helpommin huijattavissa kuin suomalaisetkaan. Kysymys ei ole hyväuskoisuudesta, vaan sen vastakohdasta. Italian poliittinen järjestelmä epävakaine hallituksineen oli päinvastoin tehnyt italialaisista äärimmäisen kyynisiä. Sikäläinen äänestäjä uskoi, että kaikki poliitikot ovat epärehellisiä. Jos kaikki ovat konnia, ei rehellisyyttä tai sen puutetta tarvitse huomioida äänestyskopissa.
Silloin korruptiolla ja valehtelulla ei ole seurauksia. Kansalaiset eivät saa rehellisempää politiikkaa, kun eivät sitä edustajiltaan vaadi. Kyynisyys toteuttaa itseään.
Demokratian vahvuuden kannalta ei ole niinkään tärkeää miten laajasti ollaan eri mieltä vaikkapa veroasteesta tai maahanmuutosta. Tärkeää olisi, että kaikki sitoutuisivat puhumaan tosiasioiden pohjalta.
Maailmaan kyllästyneellä äänellä esitetty yleinen kyynisyys ei ole mikään harvinainen ilmiö. Se että on vähimmäisvaatimuksia totuudellisuuden ja rehellisen henkilökohtaisen toiminnan suhteen, on tässä katsantokannassa lapsellista hyväuskoisuutta. Asenne on demokratian kannalta syövyttävää myrkkyä, jonka seurauksia olemme saaneet seurata myös Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhä jatkuvassa toksisuuden kierteessä.
Tässä on syytä korostaa, ettei kysymys ole oikeistoa ja vasemmistoa jakavasta kysymyksestä. Rehellisiä poliitikkoja ja toisaalta keinoja kaihtamattomia oman edun tavoittelijoita on aina löytynyt kaikista poliittisista suuntauksista ja puolueista. Demokratian vahvuuden kannalta ei ole niinkään tärkeää miten laajasti ollaan eri mieltä vaikkapa veroasteesta tai maahanmuutosta. Tärkeää olisi, että kaikki sitoutuisivat puhumaan tosiasioiden pohjalta.
Kiusaus tehdä propagandaa asiapohjaisen keskustelun sijaan on suuri – poliittisesta suuntautumisesta riippumatta. Mistä sitten kansalainen tunnistaa rehellisen toimijan? Monimutkaisessa maailmassa yksi laita on harvoin kaikesta oikeassa. Kyky myöntää virheitä ja tarvittaessa arvostella myös omia ovat tärkeitä tunnusmerkkejä sille, ketkä haluavat pohjata toimintansa tosiasioihin.
Kansalaisen kannalta tiedonvälitys on tässä avainasemassa. Valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä omaavat kansalaiset kokevat usein, etteivät suuret tiedotusvälineet toimi puolueettomasti. Valveutuneen kansalaisen on hyvä hakea tietoa monista lähteistä ja välillä kyseenalaistaa myös laajasti totena pidettyjä näkökantoja. Vaihtoehtoisia tietolähteitä hyödyntäessä on kuitenkin tärkeää muistaa ongelma, jolle me kaikki olemme alttiita: vahvistusharha.
Avoimen demokratian ja kehittyvän yhteiskunnan tärkein tunnuslause on: Minä voin olla väärässä.
Vahvistusharha on yleisinhimillinen taipumus uskoa ja hakea uutisia ja tietoja, jotka vahvistavat niitä mielipiteitä, joita meillä jo on. Tällainen harha luo kuplia ja kaikukammioita, joissa pystyy eristämään itsensä tosiasioista ja siten kokea synkän yllätyksen vaikkapa siitä, että koronavirus on ihan todellinen uhka eikä minkään salaliiton sumutusta.
Miten sitten voi suojata itseään vahvistusharhalta? Jokaisen meistä olisi hyvä tutustua myös itselle vieraisiin näkökantoihin. Ja tehdä se aidon avoimesti, ei pelkästään vastapuolesta virheitä etsien. Jos olemme avoimesti liikkeellä, pääsemme lähemmäksi totuutta, joka harvoin löytyy vain yhdestä tuutista.
Avoimen demokratian ja kehittyvän yhteiskunnan tärkein tunnuslause on: Minä voin olla väärässä. Avoimuus uudelle, myös omia lähtökohtia kyseenalaistavalle tiedolle ei ole horjumista tai heikkoutta. Päinvastoin, vahvalle arvopohjalle rakentuvaa maailmankuvaa ei tarvitse suojella tosiasioilta.
—
Demo Finland julkaisee sivuillaan säännöllisesti jäsenpuolueidensa edustajien blogeja. Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demo Finlandin näkemyksiä.