Hyppää sisältöön

Tulevaisuudenusko on vahvan demokratian edellytys

Heikot talouden näkymät eivät näy vain lompakossa, vaan myös yhteiskunnan ilmapiirissä. Pahimmillaan mahdollisuuksien puute syö myös ihmisten luottamusta poliittisiin päätöksiin.

Viime aikoina uutiset ovat olleet huonoja, maailmalla myllertää ja Suomen talouden näkymät ovat olleet heikkoja pitkään. Erityisen huolissani olen nuorten uskosta tulevaisuuteen. Siitä, millaisia mahdollisuuksia omassa elämässä nähdään. Pystyykö kouluttautumaan ja pääseekö työelämään kiinni. Pystyykö perustamaan perheen niin halutessaan ja asumaan toivomallaan tavalla. Pystyykö tarjoamaan lapsilleen samanlaiset tai paremmat olosuhteet, kuin mitä omat vanhemmat ovat kyenneet tarjoamaan. Tällä hetkellä työttömyysluvut ovat ennätykselliset, eikä muussakaan ole paljoa kehuttavaa. Tarvitaan uskoa tulevaan.

Maaliskuussa olin Demokratia-akatemian yhteydessä järjestetyllä opintomatkalla Tunisiassa. Tutustuimme siellä Tunisian politiikkakouluun sekä maan poliittiseen tilanteeseen. Viikon aikana opin, miten Tunisian demokratian tila on kehittynyt, tai paremminkin heikentynyt. Syitä ja seurauksia. Mieleen jäi etenkin se, kuinka tärkeää toimiva talous on demokratialle. Jos tavallinen kansalainen ei koe järjestelmän pystyvän parantamaan omia elinolosuhteitaan eikä koe puolueiden pystyvän tarjoamaan ratkaisuja, jättää se tilaa autoritääriselle kehitykselle, kuten Tunisiassa on käynyt.

Jos tavallinen kansalainen ei koe järjestelmän pystyvän parantamaan omia elinolosuhteitaan eikä koe puolueiden pystyvän tarjoamaan ratkaisuja, jättää se tilaa autoritääriselle kehitykselle.

Suomessa on onneksi vahva demokratia, enkä usko sen helposti horjuvan. Mutta ihmisten on luotettava siihen, että tilanne paranee ja sen eteen tehdään johdonmukaisia päätöksiä. Siihen, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja parantaa tilannettaan. Suomi tarvitsee pitkän tähtäimen suunnitelmaa – lupausta siitä, että tulevaisuus kantaa ja voimme luottaa parempaan huomiseen. Ilman talouskasvua emme pärjää, tai olisi ainakin jo aika myöntää, ettei meillä ole varaa tottumaamme hyvinvointivaltioon.

Pitkällä aikavälillä demokratia pystyy tarjoamaan eniten hyvinvointia ja turvaa, mutta meidän täytyy uskoa siihen myös itse. Etsiä vastakkainasettelun sijaan ratkaisuja ja tehdä yhteistyötä.

Näen yhteistyön olevan politiikassa välttämätöntä, mutta silti politiikka näyttäytyy ulkopuolelle usein jatkuvana riitelynä ja kärjistettyinä mielipiteinä. Onkin meidän kaikkien vastuulla, miten puhumme ja miten kohtaamme toisemme. Voimme olla eri mieltä mutta kunnioittaa toisiamme. Keinot voivat olla hyvinkin erilaisia, mutta tulee muistaa, että teemme töitä yhteisen päämäärän eteen – hyvinvoivan Suomen ja suomalaisten.

Voimme olla eri mieltä mutta kunnioittaa toisiamme.

Yhteistyön merkitys korostuu vaikeina aikoina. Päätökset eivät voi miellyttää kaikkia, mutta niiden tulee olla oikeudenmukaisia, perusteltuja ja läpinäkyviä.

Vaalit on tulossa, ja se tuo keskusteluun aina oman mausteensa. Niin kuin tuo talouskin. Kuka pystyy osallistumaan ja millä budjetilla? Onnistuvatko puolueet saamaan ihmiset äänestämään?

Seuraavat eduskuntavaalit ratkaisevat Suomen suunnan tuleville vuosille. Puolueiden tulee tarjota selkeitä ratkaisuja, jotta äänestäjät tietävät, mihin he sitoutuvat. Kauniiden lupausten sijasta kaipaan konkretiaa. Ratkaisut eivät tule olemaan helppoja, mutta ne ovat välttämättömiä. Jotta pääsemme kasvuun ja voimme luottaa tulevaan.

—

Demo Finland julkaisee sivuillaan säännöllisesti jäsenpuolueidensa edustajien blogeja. Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demo Finlandin näkemyksiä.

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.