Omalle työpöydälleni on jo hetken aikaa ollut tiedossa uusia aiheita. Ilmastonmuutos on tuonut demokratiakentälle uusia keskeisiä trendejä, ja tänä syksynä minulle on avautunut mahdollisuus keskittyä ilmastopolitiikan ja demokratian risteyksiin Suomessa EU:n Connect for Global Change -rahoituksella ja KOT-säätiön tuella toteutettavan Dialogilla kohti ilmasto-oikeudenmukaisuutta -hankkeen tiimoilta.
Demokratian ilmastonmuutos
Ilmastokriisin kiihtyessä esimerkiksi ilmastoaktivismi ja ihmisoikeuspuolustajat, ilmasto-oikeudenkäynnit, ja ilmastokysymykseen keskeisesti liittyvät sukupolvien välinen ja globaali oikeudenmukaisuus ovat tuoneet näkyväksi demokratioidemme vahvuuksia ja heikkouksia uudessa valossa.
Ilmastokysymykset vaikuttavat myös demokratian ytimeen – vaaleihin. Kysymykset vaalien järjestämisestä erityisoloissa ovat yhä ajankohtaisempia useissa konteksteissa. Helleaallon osuttua vaalipäivälle kesällä 2024 33 vaalityöntekijää kuoli kuumuuden seurauksena Intian yleisvaalien viimeisen kierroksen aikana. Samalla ilmastokysymys ja yhä näkyvämmät sään ääri-ilmiöt vaikuttavat äänestystuloksiin. Parhaillaan kesän suuret maastopalot Ranskassa ovat muuttaneet maan tulevien presidentinvaalien asetelmia.
Demokratian näkökulmasta keskeisimmäksi kysymykseksi on kuitenkin noussut se, miten ilmastopolitiikan päätöksiä tehdään. Ilmastopolitiikka ja siihen liittyvä päätöksenteko ovat jo hyvän hetken toimineet niin demokratiakehityksen vauhdittajina kuin haastajinakin. Ilmastopolitiikka on murentanut monen luottamusta demokratian kykyyn ratkaista aikamme suuria haasteita. Toisaalta useat demokratiat ovat pyrkineet vahvistamaan kansalaisten luottamusta kehittämällä uusia päätöksentekomalleja, demokratiainnovaatioita sekä osallistamis- ja kuulemistyökaluja.
Demokratian keskeinen vahvuus onkin sen kyvyssä rakentaa ja tarvittaessa uudistaa luottamusta. Huomasin palaavani tähän ajatukseen pitkin kesää selatessani Helsingin Sanomien otsikoita ”Historiallisen tuhoisan maastopalon sammutus jatkuu, uhriluvun pelätään nousevan”, ”Palojen laajuus on ylittänyt mittaushistorian ennätyksen”, ”Suurpalo synnytti vaarallisen sääilmiön, jolle ei ole suomenkielistä nimeä”. Mikä on luottamuksen rooli, kun kriisi ei ole enää tulevaisuudessa, kaukana tai suljettavissa Hesarin sivujen väliin?
Oikeudenmukaisuus tai vääjäämätön epäoikeudenmukaisuus
Pitkäjänteisessä ilmastokeskustelussa luottamuksen, demokratian ja ilmastopolitiikan keskeiseksi käsitteeksi on muodostunut ilmasto-oikeudenmukaisuus. Ajatus on, että kun oikeudenmukaisuutta päätöksenteossa vahvistetaan osallistavin keinoin, luottamus päätöksentekoon kasvaa. Luottamus päätöksentekoon ja koettu oikeudenmukaisuus puolestaan mahdollistavat suuriakin yhteiskunnallisia muutoksia, tässä tapauksessa sopeutumista ilmastonmuutoksen vaatimiin toimiin.
Ilmasto-oikeudenmukaisuutta voidaan tarkastella kolmijaon kautta. Se tarkoittaa ensinnäkin politiikan hyötyjen ja haittojen tasa-arvoista jakautumista (jako-oikeudenmukaisuus). Jako-oikeudenmukaisuudessa pohditaan esimerkiksi, miten bensan hinnan nousu korvataan perheelle, joka elää maaseudulla pitkien etäisyyksien ja heikkojen julkisen liikenteen yhteyksien päässä. Tai miten ilmastokestämättömien alojen työntekijät ohjataan uusille kestävämmille aloille niin, että yksilöt kärsivät muutoksesta mahdollisimman vähän. Kolmijakoon kuuluu myös erilaisten maailmankatsomusten, tarpeiden ja heikommassa asemassa olevien ryhmien huomiointi päätöksenteossa (tunnustava oikeudenmukaisuus) sekä eri ihmisryhmien mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua päätöksentekoon (menettelytapojen oikeudenmukaisuus). Parhaimmillaan oikeudenmukainen ilmastopolitiikka vähentää jo olemassa olevaa epätasa-arvoa.
Luottamus päätöksentekoon ja koettu oikeudenmukaisuus mahdollistavat suuriakin yhteiskunnallisia muutoksia.
Demokratian näkökulmasta ilmasto-oikeudenmukaisuuden toteutumisessa keskeistä on päätöksenteon prosessit, jotka mahdollistavat erilaisten äänten ja näkemysten kuulumisen ilmastopäätöksenteossa sekä aliedustettujen ryhmien osallisuuden tukeminen. Demokratia vahvistuu, mitä enemmän päätöksenteossa pystytään huomioimaan erilaisia näkökulmia. Toisaalta kyvyttömyys huomioida ryhmiä, joihin päätöksenteko vaikuttaa merkittävästi, johtaa epäluottamukseen päätöksentekijöitä kohtaan, mikä usein heijastuu laajempana epäluottamuksena demokraattisiin prosesseihin ja instituutioihin.
Tämä tekee nuorista ilmastonmuutosta koskevassa päätöksenteossa erityisen ryhmän. Nuorten osallisuus politiikassa on kaikilla mittareilla matala. Nuoria ehdokkaita ja äänestäjiä on muihin ikäryhmiin nähden vähän. Vähän on myös nuoria päättäjiä. Eduskuntavaaleissa 2023 valituksi tuli seitsemän alle 30-vuotiasta edustajaa, mikä vastaa 3,5 % kansanedustajista. Samalla nuoret ovat se ryhmä, johon nyt tehtävät päätökset vaikuttavat eniten, tai ainakin pisimpään.
Suomen Ilmastopaneelin muutaman vuoden takaisessa julkaisussa ’Kuinka oikeudenmukaisuus voidaan huomioida ilmastopolitiikassa?’ todetaan, että ”epäonnistuminen ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa tuottaa epäoikeudenmukaisuutta.” Ilmastopaneelin analyysi osoittautui Hesarin otsikoita selatessa epäilemättä oikeaksi. Euroopassa evakuoitujen henkilöiden, menetettyjen kotien ja palaneiden hehtaarien lukumäärät nousivat tänä kesänä niin korkeiksi, etten enää hahmottanut tuhojen suuruusluokkaa. Nepalissa vastikään tapahtuneiden, jäätikön sulamisen aiheuttamien syöksytulvien jäljiltä kateissa on edelleen lähes 5000 ihmistä. 900:n on raportoitu menehtyneen. En tarvitse ilmastopaneelia erikseen mainitsemaan, että oikeudenmukaisuus ei ylikuormittuneiden sairaaloiden ja kansallisten hätätilojen keskellä enää toteudu.
Kriiseihin varautuminen alkaa demokratiasta
Konttorille kesälomilta palatessani tutustuin nopeasti tämän blogin toiseen termiin, jolla ei vielä ole suomenkielistä käännöstä: disaster justice. Termi pätee myös muihin akuutteihin kriiseihin kuin sään ääri-ilmiöihin, mutta se vastaa niihin kysymyksiin, joita Hesarin otsikot saivat minut kesällä pohtimaan: miten oikeudenmukaisuutta toteutetaan, kun ilmastonmuutoksen välillisistä vaikutuksista siirrytään suoriin vaikutuksiin?
On selvää, että oikeudenmukaisuus on keskeistä yhteiskunnan luottamukselle niin suurten yhteiskunnallisten muutosten kuin kriisienkin keskellä. Disaster justice – kriisioikeudenmukaisuus (oma, mahdollisesti kehityskelpoinen käännökseni) – havainnoi kriisejä oikeudenmukaisuudesta käsin, tarkastellen sitä, miten kriisit vaikuttavat eri tavoin eri ihmisiin. Esimerkiksi vammaisen henkilön asema tulipaloalueella poikkeaa muusta väestöstä, lapsen oikeus koulutukseen voi olla vaarassa toisin kuin aikuisten ja maanviljelijän kohtaamat taloudelliset vahingot voivat olla moninkertaiset verrattuna tietotyötä tekeviin. Koronapandemia osoitti, miten toimistotyöläisten oli helpompi suojata terveyttään siirtymällä etätöihin moniin muihin aloihin verrattuna. Itse asiassa on jo selvää, että kriisit syventävät jo olemassa olevaa epäoikeudenmukaisuutta.
Miten oikeudenmukaisuutta toteutetaan, kun ilmastonmuutoksen välillisistä vaikutuksista siirrytään suoriin vaikutuksiin?
Akuuteissa kriiseissä oikeudenmukaisuutta ohjaa kaksi keskeistä näkökulmaa. Ensimmäinen katsoo kriisien jälkeiseen aikaan ja keskittyy vahinkojen ja menestysten korvaamiseen. Toinen näkökulma puolestaan tarkastelee aikaa ennen akuutteja kriisejä ja suhtautuu kriittisesti yhteiskuntaan, jossa väestöryhmiä on jätetty erityisen haavoittuvaan asemaan. Tämä näkökulma näkee kriisin vain lähtölaukauksena, joka tuo näkyväksi jo olemassa olevaa epäoikeudenmukaisuutta ja kritisoikin ensisijaisesti yhteiskuntajärjestystä.
Jälkimmäinen näkökulma palauttaa ajatukseni nykyhetkeen. Tiedämme, että pian Ranskan ja Espanjan maastopalojen kaltaiset tuhot voivat saavuttaa Suomen. Haavoittuvaisten ryhmien kuuleminen ja eri yhteiskunnan osien yhdistäminen päätöksentekoon ei ole merkityksellistä vain pitkän aikavälin päästötavoitteiden saavuttamisessa. Erityisryhmien tunnistaminen ja kuuleminen on myös osa kriisivalmiutta ja oikeudenmukaisuuden, luottamuksen ja yhteiskunnallisen kestävyyden rakentamista, kun siirrymme aikaan, jossa ilmastokatastrofit ovat yhä todennäköisempiä myös kotimaassa.
Syksyn aikana pureudun näihin teemoihin yhdessä ilmastoasiantuntijamme Saara Nokelaisen sekä nuorisopoliitikkojen kanssa. Tulevan koulutusohjelman mahdollistavat EU:n DEAR-ohjelma sekä KOT-säätiö, jotka rahoittavat koulutuksia, joissa poliittisten nuorisojärjestöjen toimijat tarkastelevat oikeudenmukaisuutta yhdessä tutkijoiden ja ilmastoalan asiantuntijoiden kanssa. Koulutus hyödyntää dialogisia menetelmiä tavoitteenaan tuoda nuorten näkökulmia näkyväksi ja löytää polarisoituneessa ilmastokeskustelussa yhteisiä näkemyksiä siihen, miten ilmasto-oikeudenmukaisuutta voitaisiin Suomessa toteuttaa.
—
Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demo Finlandin näkemyksiä.