Tänä vuonna vietetään todellista kehityspolitiikan supervuotta. YK:n vuosituhattavoitteiden määräaika päättyy tänä vuonna, ja syksyllä New Yorkissa sovitaan kaikkia maita – siis myös Suomea – koskevat uudet kestävän kehityksen tavoitteet ja niiden rahoitusstrategia seuraaviksi 15 vuodeksi.
Olemme monella tavalla taitekohdassa. Heinäkuun kehitysrahoituskonferenssi Addis Abebassa, syyskuun Post2015 -neuvottelut YK:ssa ja Pariisin ilmastokokous määrittävät kehityspolitiikkaa pitkälle tulevaisuuteen – mutta ennen kaikkea määrittävät tulevien sukupolvien elämää kouriintuntuvalla tavalla. Ihmiskunnalla ei ole enää varaa sivuuttaa kestävää kehitystä. Viimeistään nyt, Post2015-agendan myötä, ihmiskunnan on luotava yhteinen rintama ja kaikilla on oltava yhteinen päämäärä; yhteinen, puhdas maapallo, jonka resurssit jaetaan reilulla tavalla; reilulla tavalla nykyisen väestön kesken ja erityisesti suhteessa tuleviin sukupolviin.
Viisitoista vuotta sitten asetetut vuosituhattavoitteet liittyvät köyhyyden vähentämiseen, koulutukseen, terveyteen, sekä tasa-arvoon ja naisten aseman parantamiseen. Selkeillä ja yhteisillä tavoitteilla on ollut merkitystä ja painoarvoa. Vuosituhattavoitteiden myötä äärimmäinen köyhyys maailmassa on puolitettu, ja esimerkiksi puhdasta vettä on yhä useampien saatavilla ja slummeissa asuvien elinolosuhteet ovat parantuneet merkittävästi.
Uudet tavoitteet jatkavat yhtäältä siitä, mihin vuosituhattavoitteissa jäätiin. Toisaalta tulemme saamaan aivan uusiakin tavoitteita. Siitä, millaiset tavoitteet meillä on tähtäimessä tämän vuoden jälkeen, käydään parhaillaan neuvotteluja. Uusissa kestävän kehityksen tavoitteissa pyritään keskittymään aiempaa enemmän luonnonvarojen kestävään käyttöön. Taloudelliseen kehitykseen, työpaikkoihin ja yrittäjyyteen liittyvät asiat korostuvat nyt enemmän kuin vuosituhattavoitteissa. Uusissa tavoitteissa korostetaan luultavasti myös määrän sijasta laatua. Mutta tärkein askel on, että uudet tavoitteet tulevat olemaan yhteisiä. On vain yksi universaali, yhteinen kestävän kehityksen agenda.
Post2015 -agendan lähtökohta on koko maailmalle kasvun paikka. Vanhanaikainen, kehitystä jarruttava, holhoava jakolinja – pohjoisen ja etelän, länsimaiden ja kehittyvien maiden – välillä murtuu. Jokaisen lähtötaso tunnustetaan, mutta jokainen asettaa itselleen kunnianhimoiset tavoitteet. Ihmiskunnan kestävä tulevaisuus on asia, jonka eteen jokaisen on tehtävä osuutensa. Tämän vuoden päätökset tulevat osoittamaan, millaisen maailman haluamme tuleville sukupolville jättää ja, josta omakin sukupolvemme vielä pääsee nauttimaan. On sanottu, että olemme ensimmäinen sukupolvi, joka voi lopettaa köyhyyden ja viimeinen sukupolvi, joka voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
Myöskään vanhanaikainen jaottelu ideologisten “maailmanparantajien” ja “rationaalisten talousajattelijoiden” välillä ei ole enää nykypäivää. Kvartaalinmittainen, lyhytnäköisiin voittoihin tähtäävä talousajattelu saa jäädä jalkoihin; se on alisteinen kestävälle politiikalle. Kasvu ja työllisyys eivät merkitse mitään, jos meillä ei ole elinkelpoista maapalloa.
Suomen osaamista ammennettava tavoitteiden toteuttamiseksi
Suomen päämääränä on saada tulevan kestävän kehityksen tavoitteiden joukkoon erityisesti seuraavat painotukset: seksuaali- ja lisääntymisterveydelliset oikeudet, koulutus, ympäristön kantokyvyn huomioiminen, demokratia- ja oikeusvaltiokehitys, kestävät kulutus- ja tuotantotavat, kestävät kaupungit ja yhdyskunnat. Näissä on haastetta ja kunnianhimoisia tavoitteita sekä Suomelle että muulle maailmalle.
Suomella on myös paljon relevanttia osaamista esimerkiksi energiantuotannon, puhtaan veden ja sanitaation sekä infrastruktuurin osalta. Tämä osaaminen on saatava yhä paremmin hyödyksi kehittyviin maihin, alueille, joilla väestönkasvu ja kaupungistuminen ovat nopeita. 93 prosenttia kaupungistumisesta tapahtuu tällä hetkellä kehitysmaissa. Suomi voi ammentaa osaamistaan siten, että tulevaisuuden nousevien talouksien kasvu ja kehitys eivät tapahdu ympäristön kannalta yhtä kuormittavalla tavalla, kuin omamme aikanaan. Eikä siinä ole mitään väärää, että samalla myös Suomi hyötyy osaamisen viennistä.
Tärkeitä ovat kaikki toimet, joilla edesautetaan vahvojen, kestävien, demokraattisten yhteiskuntien syntyä. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi säällisten työpaikkojen luominen (decent work), veronkierron vastaisten toimien jatkaminen, pääomapaon suitsiminen, kehitysmaiden veronkantokyvyn vahvistaminen ja yritys- ja yhteiskuntavastuun edistäminen. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista odottaa hallitukselta aktiivisempia toimia veroparatiisitalouden lopettamiseksi. Neljä viidestä vastaajasta puolestaan peräänkuuluttaa suomalaisilta suuryrityksiltä sitovaa raportointia niiden toiminnan yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Tuleva hallitus on isojen kysymysten äärellä
Tämä vuosi on mielenkiintoinen myös Suomen kansallisen politiikan kannalta. Eduskuntavaalien myötä Suomeen valitaan uusi hallitus, joka pääsee linjaamaan kehityspolitiikan suuntaa melko kriittisessä julkisessa ilmapiirissä. Eduskunta on edellyttänyt, että valtioneuvosto teettää riippumattoman arvion nykymuotoisen kehitysyhteistyön vaikuttavuudesta.
Ministeriömme vastaa eduskunnan toiveeseen kolmiosaisella prosessilla: riippumattoman selvityshenkilön arviolla, kansainvälistä kehitysyhteistyön vaikuttavuutta koskevaa tutkimustietoa hyödyntämällä sekä kansainvälisellä seminaarilla. Selvityshenkilö aloittaa pian työnsä ja toiveissa on, että tuloksia yhteenkokoava, kansainvälinen, kehitysyhteistyön vaikuttavuutta arvioiva seminaari voitaisiin pitää toukokuussa. Tulevan hallituksen tehtävä on vetää tarvittavat johtopäätökset.
Kehityspoliittisten ohjelmien evaluaatio osoitti, että hallituskausi on liian lyhyt aikajänne kehitysyhteistyön kannalta. Itsekin ajattelen, että jonkinlainen pidempi ohjelma tai laki voisi olla nykyistä menettelyä toimivampi. Kehitysyhteistyössä on kyse suurista linjoista, joille täytyy löytyä yhteiskunnasta pidempiaikainen arvopohja. Johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys tukevat tuloksellisuutta. Siksi pidän erittäin huolestuttavana esimerkiksi perussuomalaisten kehitysapulinjauksia, jotka sälyttäisivät kehitysyhteistyön yksittäisten kansalaisten armeliaisuuden ja sattumanvaraisen tuen varaan, jota valtion pitäisi vieläpä tukea verohelpotuksin. On ristiriitaista vaatia tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta ja pyrkiä samaan aikaan järjestelmään, joka tekee kyseiset tavoitteet mahdottomiksi.
Haluaisin nähdä, että Post2015 -agendan myötä turhat raja-aidat eri toimijoiden välillä kaatuisivat. Tärkeintä on, että kaikki soutavat samaan suuntaan. Maailma muuttuu ja kehitysyhteistyö hakee muutoksessa uusia muotojaan: yritysyhteistyö, kehitysmaiden yksityisen ja julkisen sektorin kehittämisen tukeminen, suomalaisen osaamisen vieminen kehitysmaihin. Kaikkien meidän – julkisten toimijoiden, järjestöjen ja yksityisen sektorin toimijoiden – vuoropuhelu ja yhteistyö ovat välttämättömiä, jotta uudet kestävän kehityksen tavoitteet toteutuvat.
Sirpa Paatero
Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja kehitys- ja omistajaohjausministeri