Demon erityisneuvonantaja ja ensimmäisenä toiminnanjohtajana vuodet 2006–2013 toiminut Sari Varpama jättää Demon syyskuun lopussa. Kirjoituksessaan Varpama pohtii Demon työn merkitystä, valtavaa kysyntää ja puolueiden korvaamatonta roolia, mutta myös niitä ongelmia, joita on vuosien varrella kohdattu.
Vaikka olen jo vuoden verran tiennyt jättäväni Demon nyt syyskuun lopussa, tuntuu se silti epätodelliselta. Vajaat kymmenen vuotta sitten, kun aloitin Demon ensimmäisenä toiminnanjohtajana, edessä oli toimiston vuokraaminen, tietokoneen hankinta ja pankkitilin avaus. Ensimmäisen toimintavuoden vaatimaton rahoitus oli valmisteluvaiheessa varmistettu.
Vaikka Demon perustaminen oli huolellisesti valmisteltu, ja puolueet yksimielisesti mukana, oli alku vaikea. Sisäiset kysymykset saatiin jouhevasti ratkaistuiksi hallituksessa Mirja Ryynäsen (kesk) tasapuolisella ja kunnioittavalla johdolla. Demon hallitus, jossa kaikki eduskuntapuolueet ovat mukana, on alusta asti toiminut hyvässä yhteisymmärryksessä yhteisen asian edistämiseksi. Hallituksen lisäksi puoluetoimijat antavat panoksensa myös ohjelmatyöhön liittyvissä työryhmissä. Puoluepolitiikka ei ole työtä häirinnyt, ja tämä onkin Demon suurin valtti myös sen varsinaisessa työssä, demokratian tukemisessa hauraissa demokratioissa. Kyky istua yhteisen pöydän ääressä, löytää ratkaisuja ja ajatella yleistä hyvää poliittisten ideologioiden eroavaisuuksista huolimatta on monissa maissa vielä lapsenkengissä.
Alku oli vaikea, koska Demo kohtasi paljon ennakkoluuloja ja vääriä oletuksia. Jotkut tahot kuvittelivat, että yhdistys oli luotu puolueiden itsekkäisiin tarkoitusperiin, matkustuskerhoksi. Toiset luulivat, että Demolle voisi sanella, mitä se tekee. Jotkut jopa yrittivät valjastaa Demoa omien kunnianhimojensa toteuttajaksi. Yleinen väärinkäsitys oli, että Demo työskentelee vain parlamenttitasolla, vaikka alusta asti on ollut selvää, että Demo toimii politiikan kaikilla tasoilla. Hallinto on syönyt paljon Demon voimavaroja: ulkoministeriöllä ei ollut (eikä valitettavasti ole vieläkään) tarjota tarkoituksenmukaista rahoitusmekanismia.
Näiden ulkoisten haasteiden lisäksi ohjelmatyön rakentaminen ja kansainvälisten yhteyksien luominen vaati paljon työtä. Demokratiatuki on luonteeltaan pitkäkestoista, se vaatii kärsivällistä luottamuksen rakentamista ja maan poliittisen ja sosiaalisen dynamiikan syvää tuntemusta. Pinnallinen demokratiatuki saattaa vain syventää epätasa-arvoa. On löydettävä ne todelliset demokraatit, joiden motivaatio kumpuaa aidosta halusta luoda osallistavampi ja tasa-arvoisempi järjestelmä. Näitä eivät välttämättä ole ne, jotka ovat jo vallassa, vaikka heidänkin mukana olonsa on tärkeää. Demokratiatuessa on katsottava pintaa syvemmälle ja tuettava yhteisen tahtotilan muodostumista. Ohjelmatyön on aina perustuttava paikallisiin tarpeisiin.
Demon ensimmäinen puheenjohtaja Mirja Ryynänen ja Sari Varpama Maailma kylässä -festivaalilla keväällä 2006.
Demo sai Tansaniassa kokea, miten mikään ei ole sitä, miltä se näyttää. Se oli hyvä koulu ja toi lopulta, kaikista vaikeuksista huolimatta, komeita tuloksia. Olen ylpeä siitä, että Demo piti kiinni korruption nollatoleranssista, ei antanut periksi ja tuki niitä, jotka olivat aidosti ajamassa naisten poliittisen osallistumisen vahvistamista. Nyt tämän tuloksena tulossa on muutos, joka on tasa-arvon kannalta ratkaiseva: kaikista vaalipiireistä valitaan parlamenttiin sekä nainen että mies. Tämän työn luonne ja konkreettisten tulosten hitaus (tässä tapauksessa 10 vuotta) ovat vaikeasti sovellettavissa perinteisiin kehitysyhteistyön tuloksellisuusindikaattoreihin.
Demon työ on ennen kaikkea prosessi: vertaistuki, joka kannustaa jaksamaan vaikeissa olosuhteissa, antaa esimerkin puoluerajat ylittävästä yhteistyöstä ja naisten sekä nuorten keskeisestä asemasta politiikassa. Tämä esimerkki edesauttaa rauhaa, koska siihen tarvitaan eri tahojen vuorovaikutusta. Demo on puolueeton toimija, jonka työn puitteissa hyvin eripuraiset tahot ovat voineet kohdata toisensa, esimerkiksi Nepalissa, jossa mukana olivat niin Maoistit kuin valtapuolue. Suomalaiset poliitikot ovat anteliaasti antaneet aikaansa ja osaamistaan kohdemaiden kollegojensa hyväksi, ja samalla itse saaneet tärkeitä uusia näkökulmia. Hyvin moni mukana ollut onkin todennut, että Demon työn kautta maailmankuva on muuttunut.
Luovuttuani toiminnanjohtajuudesta olen viimeiset kaksi vuotta seurannut Demon jatkuvaa kehitystä osa-aikaisena erityisneuvonantajana, ja jätän Demon nyt luottavaisin mielin. Demo on hyvissä käsissä, ja tämän hetkisistä rahoitusleikkauksista huolimatta se on nyt kansainvälisestikin vakiintunut toimija, jonka alati kasvaneen työn luonnetta jo ymmärretään. Siksi olisikin voinut toivoa, että aikana, jolloin Eurooppaan tulee yhä enemmän konflikteja pakenevia ihmisiä, demokratiatukeen olisi panostettu enemmän, ei vähemmän. Aidosti edustuksellinen ja toimiva demokratia on paras konfliktinehkäisykeino. Äkilliset, suuret leikkaukset rahoituksessa vetävät nyt maton myös Demon alta, vaikka sillä on jo pitkään ollut myös muita rahoittajia ja kumppaneita. Pelkästään yhteistyöohjelmien suunnittelu ja rahoitushakemusten tekeminen vaativat kuitenkin paljon aikaa ja työtä, eikä tämä ole mahdollista ilman perusrahoitusta, joka turvaisi jatkuvuuden. Tuloksellisuutta voi olla vain, jos työtä voi tehdä pitkäjänteisesti. Siksi olisikin korkea aika saada Demon ainutlaatuiselle panokselle turvattu tulevaisuus. Kymmenessä vuodessa se on osoittanut työnsä laadun myös kahden riippumattoman evaluaation myötä.
Puolueet ovat 10-vuotisjuhlan myötä uusineet sitoumuksensa Demon työhön, ja yhteistyö eduskunnan kanssa on tiivistynyt entisestään. Demo on puolueiden oma, ja niiden tuki on sille elintärkeä: on puolueiden ja niiden eduskuntaryhmien käsissä, kuinka Demon käy. Demon työlle on valtava tarve, ja toivon, että sen toimintaedellytykset taataan: kustannustehokkaampaa tapaa tehdä demokratiatukityötä tuskin löytyy, ja Suomi voi olla todella ylpeä siitä, että sen eduskuntapuolueet antavat näin vahvan (ja maksuttoman) panoksensa kehitysyhteistyöhön.