Hyppää sisältöön

Kuinka houkutellaan nuoret politiikkaan?

 

Demon 10-vuotisjuhlaseminaarissa keskusteltiin demokratian nykytilasta ja demokratian tukemisen tulevaisuudesta. Tilaisuuden paneelikeskustelut keskittyivät erityisesti kahteen Demon keskeiseen osaamisalueeseen: nuorten aseman ja tasa-arvon edistämiseen politiikassa.

Ensimmäisen paneelin kaikki osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että nuorten osallistamiseen poliittisissa puolueissa tulee panostaa, sillä ilman nuoria politiikka ei voi olla todella edustuksellista. Esimerkiksi Myanmarissa väestön keski-ikä on 28 ja Tunisiassa kaksi kolmesta kansalaisesta on alle 35-vuotiaita. Nuoriso on kuitenkin pitkälti syrjässä pöydistä, joissa päätökset tehdään. Panelistien mukaan esimerkiksi Sri Lankassa ja Tunisiassa politiikka on edelleen paljon tiettyjen perheiden tai dynastioiden hallussa, kun taas Myanmarissa politiikkaan osallistuminen on viime vuosiin saakka tarkoittanut pitkää palvelusta maan armeijassa, josta on voinut nousta päättäviin asemiin.

Suomalaiset panelistit, kansanedustaja Simon Elo (Perussuomalaiset) ja Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, totesivat, että myös Suomessa on poliittisia dynastioita ja erityisesti raha on liian suuressa roolissa – ilman sitä on vaikea kampanjoida ja tulla valituksi vaaleissa.

Kansanedustaja Nalinda Jayatissa (People’s Liberation Front) kertoi, että Sri Lankassa nuorten usko demokraattiseen politiikkaan on koetuksella erityisesti siksi, että vallan koetaan olevan tiettyjen sukujen käsissä. Tunisialainen kansanedustaja Sabrine Ghoubantini (Nidaa Tounes) totesi, että puolueiden tulisi miettiä huomattavasti enemmän sitä kuinka he saavat viestinsä nuorten kuuluviin – tällä hetkellä puolueiden ja nuorten välillä on korkea muuri. Tämä muuri voitaisiin murtaa muuttamalla politiikan kieltä, sillä nuoret kaipaavat selkeitä ja lyhyitä viestejä heille mieluisien kanavien, kuten sosiaalisen median, kautta.

Simon Elon mukaan näiden kanavien tulisi toimia kahteen suuntaan eli nuorilla pitäisi olla helppo mahdollisuus esittää huolensa ja ajatuksensa puolueille. Maria Ohisalo toivoi, että nuorille tarjottaisiin tietoa politiikasta jo aikaisessa vaiheessa. Hän kannusti poliitikkoja ja poliittisia nuorisojärjestöjä vierailemaan kouluissa ja olemaan aktiivisempia sosiaalisessa mediassa. Nyt moni nuori altistuu politiikalle ainoastaan vaalien aikaan.

Panelistit Nalinda Jayatissa, Maria Ohisalo, Bram Steenhuisen, Simon Elo ja Sabrine Ghoubantini

Panelistit Nalinda Jayatissa, Maria Ohisalo, Bram Steenhuisen, Simon Elo ja Sabrine Ghoubantini

Kaikki panelistit ovat osallistuneet Demon työhön tai opintomatkoille. Sekä Elo että Ohisalo ovat olleet mukana Demon opintomatkalla Nepalissa ja heidän mukaansa paikallisen poliittisen toimintaympäristön havainnoiminen on ollut avartavaa. Nepalissa nuorten ja naisten on ollut erittäin vaikeaa saada äänensä kuuluviin ja edetä maan miesvaltaisessa politiikassa

Nalinda Jayatissa kertoi vaikuttuneensa siitä, että Nepalin poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt pystyvät istumaan saman pöydän ympärillä ja keskustelemaan politiikasta avoimesti. Samanlainen tilanne on Sri Lankassa vielä saavuttamatta, vaikka Demon tuella on otettu ensiaskelia.

Myanmarin politiikkakoulun koordinaattori Bram Steenhuisen kertoi, että Myanmarissa nuoria ei ole perinteisesti kannustettu kyseenalaistamaan vanhempien sanomisia ja mielipiteitä. Demokratiassa kyseenalaistamisella on kuitenkin keskeinen rooli ja Steenhuisen sanoikin olevansa iloinen siitä, että Myanmarin politiikkakoulussa nuoret saavat itsevarmuutta ja hiljalleen tuovat myös omat näkemyksensä ja huolensa esiin.

Sabrine Ghoubantinin mukaan politiikassa vallitsevien normien kyseenalaistaminen on tärkeää myös Tunisiassa, erityisesti koskien nuorten naisten osallistumista politiikkaan, mihin heitä ei ole perinteisesti kannustettu. Hän lisäsi, että Tunisian politiikkakoulu auttaa niin nuoria kuin naisia etenemään puolueiden sisällä ja toisaalta koulun monipuoluelähestymistapa on tärkeä maassa, jossa ei ole aiempaa kokemusta monipuoluejärjestelmästä.

Kommenttipuheenvuoro oli varattu demokratiatuen asiantuntija Roel von Meijenfeldtille, joka oli iloinen siitä, että nuoret poliitikot yrittävät murtaa nuorten ennakkoluuloja puoluepolitiikkaan liittyen. Hänen mukaansa nuoret ovat erityisesti monen vasta demokratisoituvan maan tärkein voimavara ja heidän osaamistaan tulisi käyttää hyödyksi sellaisten osallistumisen kanavien luomiseksi, jotka he itse kokevat mielekkäiksi.

 

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.