Hyppää sisältöön

Eduskuntapuolueiden naisjärjestöt: Naisten aliedustus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa loputtava – 50/50 edustus ministeri- ja valiokuntapaikkoihin

Suomalaisten eduskuntapuolueiden naisjärjestöt vaativat tasa-arvon nostamista turvallisuuspolitiikan keskiöön. Turvallisuuspolitiikka on enemmän kuin sen sotilaallinen osa-alue, sillä on myös sosiaalinen ja inhimillinen ulottuvuus. Parasta demokratian edistämistä on konfliktien ennaltaehkäisy ja perusoikeuksien turvaaminen, naistoimijat muistuttavat.

Hyvinvoivien yhteiskuntien edellytys on, että kaikkien sukupuolten edustajien äänet kuuluvat turvallisuuteen ja puolustukseen liittyvässä päätöksenteossa. Naisten ääni on saatava kuuluviin kaikilla vaikuttamisen tasoilla:

  • Puolueiden on nostettava naisia näkyvimmille paikoille ja hyödynnettävä paremmin naisten osaamista turvallisuus- ja puolustusasioissa
  • Valiokuntapaikat ja niiden puheenjohtajuudet on jaettava tasa-arvoisesti kaikkien sukupuolten edustajien kesken.
  • Sukupuolittuneiden rakenteiden haastamiseksi uuden hallituksen ministereistä puolet on oltava naisia, lisäksi Suomen EU-komissaariksi on esitettävä naista ja miestä.

Eduskuntapuolueiden naisjärjestöt jakavat näkemyksen siitä, että globaaleista turvallisuusuhkista polttavin tällä hetkellä on ilmastonmuutos. Naisjärjestöt edellyttävät, että myös ilmastonmuutos tunnistetaan todellisena globaalina turvallisuusuhkana, jonka pysäyttämisessä ei onnistuta ilman naisia. Rauhaa edistetään monipuolueyhteistyöllä sopien, ei sotien.

Kehityspolitiikan ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhteyden turvaaminen on oleellinen osa kestävää ja eettistä päätöksentekoa. Näin ollen kehitysyhteistyön rahoitus ja jatkuvuus on turvattava, ja naisten asema pidettävä Suomen toiminnan painopisteenä jatkossakin.

Naisjärjestöjen edustajat laativat yhteisen lausunnon Puolueiden kansainvälinen demokratiatyö – Demo ry:n fasilitoiman Demokratia-akatemian aikana.

Merja-Hannele Vuohelainen, Demarinaiset
Annika Ojala, Vihreät Naiset
Jutta Wirén, Kokoomusnaiset
Arja Tauria-Huttunen, Vasemmistonaiset
Pilvi Hyttinen, Keskustanaiset
Jaana Haikarainen, Perussuomalaiset Naiset
Ann-Sofi Backgren, Svenska Kvinnoförbundet
Tiina Tuomela, KD Naiset
Marja Nousiainen, Siniset Naiset

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Paula Mitchell
Viestintä- ja ohjelmakoordinaattori
Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö – Demo ry
paula.mitchell(at)demofinland.org
+358505758839

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.