Pandemialla voi olla demokratiaa heikentäviä vaikutuksia, joten on ensiarvoisen tärkeää, että tuki demokratian edistämiseksi jatkuu poikkeustilanteesta huolimatta.
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila näkyy myös kaikissa Demon toimintamaissa. Demon kumppanijärjestöt eri maissa työskentelevät etänä paikallisia ohjeistuksia ja suosituksia noudattaen. Vaikka osa suunnitellusta toiminnasta on jouduttu siirtämään, etäyhteydet ovat tulleet apuun toiminnan jatkamisessa tapahtumia koskevista rajoituksista huolimatta. Kaikkialla puoluetoimijoilla tai muilla osallistujilla ei ole hyviä nettiyhteyksiä käytettävissään, mutta siellä missä tarvittava teknologia on käytössä, on uusia toimintatapoja kehitetty.
Tunisiassa Demon kumppani Centre des Etudes Méditerranéennes et Internationales (CEMI) on järjestänyt verkossa tukemamme Tunisian politiikkakoulun koulutuksia ja dialogitapaamisia, joista kokemukset ovat olleet hyviä. Etäyhteyksien kautta on Tunisiassa järjestetty parlamenttiavustajien koulutuksia, puolueiden välisen dialogifoorumin tapaamisia ja kouluttajien koulutus nuorille puoluetoimijoille. Korkean tason dialogifoorumin tapaamisissa 14 puolueen edustajat ovat keskustelleet muun muassa koronatilanteen aiheuttamista taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista ja tehneet niihin liittyen suositukset hallitukselle. Samoin Mosambikissa Demon kumppanijärjestö Instituto para Democracia Multipartidaria (IMD) on fasilitoinut yhteiskunnallista keskustelua pandemian vaikutuksista ja kansallisista toimintamalleista.
Myös Sambiassa on kokeiltu dialogin fasilitoimista verkossa. Demon ja kumppanimme Zambia National Women’s Lobbyn (ZNWL) tukeman naispoliitikkojen kansallisen yhteistyöfoorumin kokous on pidetty virtuaalisesti ensimmäistä kertaa, mikä sai osallistujilta innostuneen vastaanoton. Myanmarissa Demon ja hollantilaisen kumppanijärjestömme Netherlands Institute for Multiparty Democracyn (NIMD) perustama Myanmarin politiikkakoulu valmistelee parhaillaan toimintojen siirtämistä verkkoon. Shanin osavaltiossa toimivan monipuoluefoorumin kesken on jo järjestetty etätapaaminen, ja pidemmät kokoontumiset monipuoluefoorumin sekä politiikkakoulun alumnien kanssa on tarkoitus järjestää vielä toukokuun aikana.
Lopulliset vaikutukset vielä epävarmoja
Tapaamisten lisäksi kumppanimme jatkavat monia muita hankkeille keskeisiä toimintoja, kuten koulutussisältöjen ja -materiaalien suunnittelua sekä Myanmarin, Sambian ja Sri Lankan välistä kokemustenvaihtoa naispoliitikkojen verkoston kehittämiseksi Myanmarissa.
Osa suuremmista tapahtumista ja koulutuksista siirtyy loppuvuodelle, mutta poikkeustilanteen kaikki vaikutukset eivät ole vielä selvillä. Demon toimintamaista Etiopiassa ja Sri Lankassa tälle keväälle ja kesälle suunnitellut vaalit on siirretty, eikä uusia päiviä ole vielä lyöty lukkoon. Vaalien ajankohta vaikuttaa toimintaamme puolueiden kanssa, joten toimintasuunnitelmia tullaan päivittämään vaaliaikataulujen tarkentuessa.