Suomi ja Euroopan unioni määrittävät tänä vuonna suhdettaan Afrikkaan. Virallisessa retoriikassa korostuu tasapainoinen kumppanuus maanosien välillä, mutta taustalla vaikuttavat toive kasvavista markkinoista ja huolet ilmastonmuutoksesta ja vakaudesta. Ilman demokratiaa kumppanuus ei voi olla luotettavaa ja kestävää.
EU:n kansainvälisten kumppanuuksien komissaarin Jutta Urpilaisen vetämä unionin Afrikka-strategia julkaistiin maaliskuun alussa. Seuraavaksi siitä keskustelevat EU-jäsenmaat sekä Euroopan parlamentti. Suomen oman Afrikka-strategian odotetaan valmistuvan myöhemmin tänä vuonna.
EU:n kehityspolitiikan suurten uudistusten – kuten tulevan kehitysrahoitusinstrumentin – yhteydessä on viime vuosina korostettu eurooppalaisten arvojen ja intressien turvaamista. Arvoilla tarkoitetaan EU:n perusarvoja kuten ihmisoikeuksia, demokratiaa, oikeusvaltiota ja tasa-arvoa. Intresseillä puolestaan viitataan kauppa- ja sijoitusmahdollisuuksien avaamiseen sekä muuttoliikkeen hillintään. On tärkeää huomata, että nämä arvot ja intressit eivät ole symmetrisessä suhteessa keskenään. EU:n perusarvojen tukeminen luo edellytyksiä vakaammille yhteiskunnille ja kestävälle taloudelle. Sen sijaan taloudellisten suhteiden vahvistaminen autoritaaristen valtioiden kanssa ei edistä ihmisoikeuksia tai demokratiaa. Siksi on kiinnostavaa nähdä, minkälaiseen hierarkkiseen asemaan arvot ja intressit asettuvat Suomen ja EU:n suhteissa Afrikkaan. Parhaimmillaan ne kulkevat tasapainoisesti käsi kädessä, mutta valitettavan usein arvot uhrataan intressien tieltä.
EU:n tuore Afrikka-strategia rakentuu viiden kumppanuuden varaan. Näihin kuuluvat vihreä siirtymä ja energia, digitalisaatio, kasvu ja työpaikat, rauha ja hallinto sekä viidentenä muuttoliike. Strategian johdannossa sanotaan, että arvojen on oltava jatkossa merkittävämmässä roolissa EU:n ja Afrikan suhteissa. Hyvä niin! Demokratian tärkeys Afrikassa välittyykin strategiassa. Erityisen merkittävää on, että demokratia ymmärretään siinä laaja-alaisesti vaalitarkkailua suurempana asiana. EU:n demokratiatuessa kun näkyvintä on nimenomaan kansainväliset vaalitarkkailumissiot.
Konkreettisemmin strategiassa mainitaan muun muassa julkisten instituutioiden tilivelvollisuuden ja läpinäkyvyyden vahvistaminen, itsenäisen ja puolueettoman oikeuslaitoksen tukeminen sekä korruption, ihmiskaupan ja kansainvälisen rikollisuuden torjuminen. Demokratian puolustaminen näkyy kiitettävästi myös digitalisaatiota koskevan kumppanuuden alla, jossa sitoudutaan työskentelemään hallinnon läpinäkyvyyden vahvistamisen lisäksi muun muassa informaatiovaikuttamista vastaan ja naisten ja muiden marginalisoitujen ryhmien osallistumisen eteen.
Myös Suomessa työ Afrikka-strategian laatimiseksi on siis käynnistynyt. Marinin hallitusohjelmassa on linjattu, että Suomi laatii kokonaisvaltaisen Afrikka-strategian, joka perustuu Agenda 2030:lle ja varmistaa Suomen Afrikka-politiikan johdonmukaisuuden. Maanosan nousevasta kiinnostavuudesta Suomessa kertoo, ettei tällaista strategiaa ole aiemmin ollut. Suomella on nyt 12 edustustoa Afrikassa, pääasiassa Pohjois- ja Itä-Afrikassa. Kehitysyhteistyön lisäksi tavoitteena on vahvistaa kaupallisia ja poliittisia suhteita Afrikkaan.
Suomen kasvava kiinnostus Afrikkaan on tervetullutta. Suomen Afrikka-strategiassa kiinnostavaa on sen suhde muuhun ulko-, turvallisuus- ja kehityspolitiikkaan. Suomi uudistaa parhaillaan myös kahdenvälisiä maaohjelmiaan kumppanimaidensa kanssa. Maaohjelmien osalta konsultaatiot sidosryhmien kanssa on jo aloitettu, ja ne saattavat valmistua ennen Afrikka-strategiaa. Mikä on siis Afrikka-strategian rooli, jos konkreettisemmat toimeenpanevat linjaukset ja päätökset tehdään ennen sen valmistumista?
Vielä keskeisempi kysymys tietenkin on, mitä Suomi strategialla haluaa edistää ja miten Suomi Afrikassa haluaa profiloitua. Haluammeko mennä arvot vai intressit edellä, vai kulkevatko ne käsi kädessä? EU on perinteisesti halunnut identifioitua arvopohjaiseksi taloudelliseksi suurvallaksi. Sen vaikutusvalta tällä saralla on kuitenkin heikentynyt yhtäältä Kiinan ja muiden ”uusien” toimijoiden kiinnostuessa entistä enemmän Afrikasta ja toisaalta EU:n sisäisten säröjen heikentäessä sen uskottavuutta, kun Unkari ja Puola avoimesti haastavat oikeusvaltioperiaatetta. Suomella tätä ongelmaa ei ole ja se voisikin ottaa tilaa haltuun uskottavana demokratian puolestapuhujana.
Afrikassa, kuten muuallakin maailmassa, tarvitaan jatkuvaa työtä demokratian vahvistamiseksi. Se tarkoittaa edellä mainittuja osa-alueita, mutta lisäksi myös avointa ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, edustuksellista päätöksentekoa sekä siihen sitoutuneita puolueita. Sekä Suomen että EU:n strategioissa olisi tärkeää tunnustaa puolueiden tärkeä rooli yhteiskunnassa. Kun poliittiset puolueet vahvistavat rooliaan kansalaisten edustajina ja tekevät monipuolueyhteistyötä yhteisen edun hyväksi, se edesauttaa parempaa hallintoa ja kestävää kehitystä. Poliittiset puolueet ovat avaintoimijoita maansa kehityksen suunnan määräämisessä. Ilman toimivia ja vastuullisia puolueita ei voi olla toimivaa demokratiaa.
Vaikka demokratia Afrikassa on vielä muita maanosia jäljessä ja reilu viidennes Afrikan maista on edelleen luokiteltavissa epädemokraattisiksi, on demokratiaa kohti otettu rohkaisevia askeleita esimerkiksi Etiopiassa ja Gambiassa. Kiinan sijoitukset ja sen tarjoama yhteiskuntamalli ei siis ole ainoa kiinnostava vaihtoehto Afrikassa. Demokratian jatkuvasta kysynnästä kertovat myös viime vuoden kansanliikkeet Algeriassa ja Sudanissa.
Demokraattinen Afrikka olisi Euroopalle luontevin yhteistyökumppani, ja se tulisi ottaa laajasti huomioon Suomen ja EU:n uusissa strategioissa. Demokratian kautta myös afrikkalaisten oma ääni määritellä maanosansa kehityksen suuntaa ja painotuksia vahvistuu. Suomen ja EU:n strategioissa arvojen edistämisen pitää avata tietä intressien toteutumiselle. Suomen tulee profiloitua Afrikassa vahvana demokratiatukitoimijana ja toimia EU:n uskottavana demokratian äänitorvena.
EU:n ja Suomen Afrikka-politiikkalinjauksissa tulee huomioida, että:
- Demokratioissa on todettu korkeampi eliniänodote ja vahvempi korrelaatio kestävään talouskasvuun kuin muissa järjestelmissä. Demokratia edistää siis Suomen ja EU:n muita tavoitteita Afrikassa, ja sen on oltava strategioiden kärkiteemoja.
- Demokratiatuen tulee olla edellytys laajemmalle yhteistyölle EU:n ja Afrikan maiden välillä. Suomen ja EU:n ei tule tukea ei-demokraattisia hallintoja ilman aktiivista panosta demokratian kehittämiseen maassa. Tämä tarkoittaa arvojen sitomista intressien edistämiseen.
- Laaja-alaisen demokratian tulee pitää sisällään tuki julkishallinnon instituutioille, oikeuslaitokselle, parlamenteille, puolueille ja kansalaisyhteiskunnalle.
- Poliittisen sitoutumisen demokratian edistämiseen pitäää näkyä myös Suomen ja EU:n rahoituksessa demokratiatukeen. Vaikka molemmat ovat pitkään olleet sitoutuneita demokratian edistämiseen, ei se ole näkynyt kehitysyhteistyön rahoituksen painottumisessa.
Jussi Kanner
Kirjoittaja toimii Demon demokratiatuki- ja dialogiasiantuntijana.