Mitä tulee mieleesi, kun kuulet sanan demokratia? Minun mieleeni tulee ensimmäiseksi vaalit, kansanvalta, naisten oikeudet ja kuntalaisten osallistumismahdollisuudet. Kahden ja puolen kansanedustajavuoden aikana olen useasti pohtinut demokratian olemusta. Käsite on saanut uutta sisältöä monesta näkökulmasta tarkasteltuna. Olen päässyt muun muassa seuraamaan Libyan naisten tuloa mukaan politiikkaan, tapaamaan eduskunnassa ihmisiä eri maista ja osallistumaan pohjoismaiseen päätöksentekoon Pohjoismaiden neuvostossa. Alla olevassa pohdin kuitenkin demokratian nykytilaa Suomessa.
Silloin tällöin kuulee toteamuksen: “ne päätökset tehdään aivan muualla”. Kuullessani tämän kysyn itseltäni, missä sitten päätetään ellei siellä, missä päättäjät kansan valitsemana kokoontuvat.
Kansalaisen ääni päätöksenteossa
Vaaliuurnalla ihminen antaa äänensä edustajansa käsiin. Hän valtuuttaa edustajansa viemään eteenpäin hänelle tärkeitä arvoja ja asioita. Hänelle luotetun äänen valtuuttamana kunnanvaltuutettu tai kansanedustaja joutuu muistuttamaan itseään, että hänen valtansa ja vastuunsa sanoista ja teoista kulkevat käsi kädessä.
Ennen vaalipäivää on kuitenkin tapahtunut jo paljon. Eri toimijat, puolueet ja erilaiset edunvalvojat ovat huolehtineet, että heidän näkemyksensä tulee esille vaaliohjelmissa, vaalikeskusteluissa ja poliitikkojen antamissa vaalilupauksissa. Vaalipäivän jälkeen hiotaan ohjelmia ja strategioita vastaamaan teemoja ja tavoitteita, joita on noussut esille jo ennen vaalipäivää.
Mistä kansalainen voi tietää, mitä hänen äänellään tehdään, jos päätöksenteko tapahtuu julkisuudesta piilossa ja siitä raportoidaan vain puolueiden verkkosivuilla tai toimittajien välityksellä? Demokratian perusolemukseen kuuluu avoimuus ja läpinäkyvyys. Ihmisillä on oikeus tietää, miten päätökset syntyvät ja minkä prosessien summana.
Julkista vai suljettua demokratiaa?
Olen vieraillut useassa maassa, jossa parlamentin valiokuntien kokoukset ovat julkisia. Niitä voidaan seurata joko paikan päältä ja/tai mediasta suorana lähetyksenä. Suomen eduskunnan valiokuntatyöskentely tapahtuu vielä kameroilta piilossa. Tämä antaa valiokunnan jäsenille toisaalta työrauhan pohtia asioita monelta kantilta ilman kameroiden tuomaa painetta, toisaalta kameroiden edessä esiintyminen pakottaisi poliitikot tuomaan näkemyksensä esille selkeästi ja perustellen. Julkiset asiantuntijakuulemiset mahdollistaisivat ihmisille asioiden tarkastelun eri näkökulmista käsin. Nykypäivänä tämä on teknisesti täysin mahdollista.
Valtuustojen avoimista kokouksista kunnissa on jo hyviä kokemuksia. Jo antiikin Kreikassa väiteltiin julkisesti, miksei siis kaksituhatluvullakin? Nykykeskustelua poliitikkojen välillä ja mediassa ei valitettavasti voi kuitenkaan sanoa väittelyksi. Ennemminkin se on huutelua ja irrallisia lausahduksia. Perusteluja ei vaadita, eikä niitä tarvitse siten tarjotakaan. Puhetaito ei mahdu nyky-yhteiskuntaamme, jossa yksinkertaistukset ja satunnaiset heitot näyttävät olevan suosiossa. Media metsästää poikkeavuuksia, riitoja ja skandaaleja, koska niiden uskotaan myyvän paremmin kuin yhteistyöhakuisuuteen ja ratkaisujen löytämiseen perustuva rakentava ja usein aikaa vievä keskustelu, jota kuitenkin demokraattinen päätöksenteko ja politiikka pitkälti on. Viime aikoina olen kuullut monen kyselytuntia seuraavan sanovan, etteivät he jaksa katsoa poliitikkojen riitelyä. Väsymistä median pinnallisuuteenkin on havaittavissa ihmisten keskuudessa.
Kun kansalaisaloite turkistarhauksesta tuli eduskuntaan käsiteltäväksi, huomasin demokratiamme heikon kohdan. Sen sijaan, että eduskunta päättäisi kansalaisaloitteiden kohtalosta, olisi mielestäni parempi, että kansalaisaloite kyllä muokattaisiin eduskunnassa lakiesityksen muotoon, mutta kansa päättäisi siitä kansanäänestyksellä Sveitsin malliin. Tällöin oltaisiin todellisessa suorassa demokratiassa. Voihan nimittäin olla niin, että kansalaisaloitteeksi päätyy aihe, joka ei ole noussut esiin esimerkiksi vaalikoneissa, jolloin äänestäjä-kansalainen ei voi tietää, kuinka hänen edustajansa asiaan suhtautuu.
Demokratiaan kuuluu erilaisten näkökulmien kirjo
Demokratiaa pitää vaalia. Siihen kuuluu erilaisten näkemysten esille tuonti, niistä keskusteleminen ja väitteiden tarkastelu niiden aatehistoriallisessa kontekstissa. Poliitikkojen toiminta ja puheet täytyy pystyä arvioimaan laajemmissa yhteyksissä kuin nykyään julkisuudessa tehdään.
Elämme tällä hetkellä melko kovassa ja pinnallisessa yhteiskunnassa, jossa harva kykenee perustelemaan näkemyksensä ja vielä harvempi haastamaan näkemysten oikeellisuutta tai eettisyyttä. On mielestäni erittäin huolestuttavaa, jos mikä tahansa mielipide tai väite “päästetään läpi” sitä kyseenalaistamatta, ja vielä huolestuttavampaa on, jos hihasta vedetyt nokkeluudet, yleistykset, kovat puheet ja virheellisyydet alkavat vaikuttaa ihmisten käytökseen niin, että se johtaa toisten ihmisten aliarvioimiseen ja väheksymiseen. Toisen nonchaleeraus eli näkymättömäksi tekeminen on tuttua perinteisesti naisten ja lasten kohdalla, mutta väheksymisen ja pilkan kohteeksi voi joutua kuka tahansa, joka ei vastaa tai mahdu omaan maailmankuvaan. Yksi huolistani on, että Suomi tukehtuu omaan ahdasmielisyyteensä, ja joku alkaa määritellä normit, joihin mahtuu vain osa kansalaisista. Silloin lähtevät maasta ne, jotka haluavat elää tätä vuosituhatta maailmassa, jossa jokaiselle ja jokaisen mielipiteille on tilaa toisia loukkaamatta. Avarakatseinen Suomi, jossa eri näkemykset keskustelevat ja jossa jokaisen on “helppo hengittää” on myös taloudellisesti ja ympäristön kannalta hyvinvoiva.
Sivistystä, kriittisyyttä ja yhteistä keskustelua
Mielestäni Suomen Pisa-tulokset ovat vain yksi peili osaamiseen. Sivistystä ne eivät heijasta, eivätkä varsinkaan sydämen sivistystä. Opettajien koulutukseen tulisi sisällyttää aate- ja oppihistoriaa ja mediakriittisyyttä entistä enemmän. Median täytyy vaatia poliitikoilta perusteluja sanomisilleen, ja otettava heidät kiinni löysistä puheista. Jos lehdistö ja tiedotusvälineet sortuvat kelpuuttamaan pinnallista otetta yhteiskunnallisten ja maailman haasteiden käsittelyssä, kuinka voidaan olettaa, että kansalaiset olisivat sen kriittisempiä? Miten voidaan taata yhteiskunnan kehitys, jos kansalaiset eivät saa kuin murusia siitä tiedosta ja niistä vaiheista ja prosesseista, jotka päätöksentekoa edeltävät? Miten voidaan olettaa, että kansalaiset sitoutuvat tehtyihin päätöksiin, jos ne on tehty ikään kuin demokraattisesti, mutta kuitenkin iso osa taustoista ja faktoista kokoushuoneiden ovien takana pitäen? Voidaanko enää ylipäätään puhua demokratiasta tai sivistysvaltiosta, jos mahdollisuutta julkiseen keskusteluun rajataan vaikkapa puutteellisella taustoituksella tai viihteen nimissä? Siksi mielestäni avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatiminen kaikessa päätöksenteossa kouluruokailusta valiokuntatyöskentelyyn on ainoa demokratian säilymisen ja siten yhteiskunnan vahvistumisen ja vakauden ehto.
Demokratia vaatii osallisuutta, toisin sanoen mahdollisuutta vaikuttaa vähintäänkin itseä koskeviin asioihin. Demokratia edellyttää myös sivistystä, toisen kuuntelemista rauhassa, historian ja nykyisyyden tuntemista ja yhteistä keskustelua tulevaisuudesta. Demokratian lähtökohtana on vapaus omaan ajatteluun ja mielipiteeseen. Jokaisen mielipide on arvokas, myös niiden, joiden ääni ei kanna otsikoihin.
_________________________________________________________
Satu Haapanen
Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja ja Demon hallituksen jäsen.