Valtioneuvoston selonteko Suomen kehityspolitiikasta on eduskunnassa valiokunnissa lausuntokierroksella. Näin myös meillä ulkoasianvaliokunnassa. Selontekoa on kiitelty muun muassa siitä, kuinka se on johdonmukainen kestävän kehityksen agenda 2030:n ja myös Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Suomi toimii sen puolesta, että hallituskaudellamme naisten ja tyttöjen oikeudet ja asema vahvistuvat; kehitysmaiden oma talouskasvu tuo lisää työpaikkoja, elinkeinoja ja hyvinvointia; yhteiskuntien demokraattisuus ja toimintakyky vahvistuvat ja ruokaturva sekä veden ja energian saatavuus kohentuvat ja luonnonvaroja käytetään kestävämmin. Näille työtä ohjaaville painopistealueille on helppo antaa tukensa.
Itselläni on vuosien poliisityössä ja varsinkin YK:n kansainvälisissä siviilikriisinhallintatehtävissä voimistunut halu edistää naisten ja tyttöjen asemaa. Siihen kuuluu tietysti turvallisuuskysymykset, mutta myös esimerkiksi se, että naisilla tulee olla oikeus vaikuttaa poliittisessa päätöksenteossa. Muistutan myös siitä, että aina vuoden 2000 YK:n päätöslauselmasta 1325 alkaen on korostettu naisten osallistumista kaikilla tasoilla myös konfliktien ennaltaehkäisyyn ja rauhanrakentamiseen.
Olemme saaneet lukea uutisia siitä kuinka nykyisessäkin pakolais/siirtolaiskriisissä juuri naiset ja lapset ovat niitä, jotka kärsivät eniten: heitä raiskataan, käytetään hyväksi ja he ovat ihmiskaupan uhreja, eikä heillä ole samanlaisia mahdollisuuksia kuin miehillä pyrkiä pois konfliktialueilta.
Palatakseni Suomen kehityspolitiikkaan nostan esiin muutamia asioita, joilla voisimme varmistaa, että hienot tavoitteet eivät jäisi vain korulauseiksi. Ensinnäkin Suomen pitää keskittyä aiheisiin ja alueisiin, joissa sillä on parasta osaamista. Rauhanvälitys- ja konfliktien ennaltaehkäisytyö on kustannustehokkainta, ja siinä meillä on erinomaista osaamista ja kokemusta. Suomea ei myöskään rasita siirtomaavaltahistoria, joka voi muodostua taakaksi herkissä neuvottelutilanteissa tai jopa esteeksi välittäjäksi pääsemiseksi.
Kehitysmaiden verokysymykset ovat olennaisen tärkeitä: verovarat tulee ohjata julkisen sektorin palveluihin, ennen kaikkea koulutukseen ja perusterveydenhuoltoon, ja kehityspolitiikallakin tulee estää pääomavirtojen valuminen ulos kehitysmaista.
Asetettujen tavoitteiden saavuttamista tulee seurata ja arvioida. Kaikki toiminta tulee olla läpinäkyvää. Näen, että kun julkisin verovaroin tuetaan yritystoimintaa, silloin verotietojen raportointi ei saa olla puutteellista vedoten yrityssalaisuuksiin. Aggressiivinen verosuunnittelu on hyvin kyseenalaista ja muistutan tässä yhteydessä edelleen, että veroparatiisit ylläpitävät kansainvälistä eriarvoisuutta.
Emme voi myöskään unohtaa, että suomalaisilla kansalaisjärjestöillä on ainutlaatuista osaamista lisääntymisterveyskysymyksissä, jota olisi viisasta käyttää avuksi väestönkasvun hillitsemisessä.
Elämme globaalissa maailmassa, jossa olemme keskinäisriippuvaisia ja jaamme ongelmat ja haasteet. Koko Eurooppaa ravisteleva pakolais/siirtolaiskriisi on ikävällä tavalla todistanut, että tarvitsemme koherenttia kehityspolitiikkaa, joka vaikuttaa kriisien – ja myös terrorismin – juurisyihin. Itse kriisien ratkaisuissa kokonaisvaltaisuus on olennaista – siksi kaipaan EU:lta myös siviilikriisinhallintajoukkoja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kriisialueille.
Veera Ruoho
Kirjoittaja on Perussuomalaisten kansanedustaja.