Hyppää sisältöön

Kokemuksia Demon työstä Tansaniassa

Työpajat nuorten, politiikasta kiinnostuneiden naisten kanssa olivat ehdottomasti antoisin työtehtävä Demo Finlandin Dar Es Salaamin toimistossa tekemäni kolmen kuukauden työharjoittelun aikana.

Dar Es Salaamin syrjäisemmässä kaupunginosassa järjestetyissä työpajoissa minä ja kaksi muuta Demon harjoittelijaa, Emma ja Sandra, pääsimme konkreettisesti käsiksi Demon toiminnan ytimeen, nuorten naisten voimaannuttamiseen poliittisiksi toimijoiksi.

Osallistujat olivat nuoria, keskimäärin peruskoulun käyneitä naisia, jotka kannattivat eri puolueita. Ensimmäisen esittelykierroksen jälkeen puoluetaustalla ei kuitenkaan ollut merkitystä: toisilleen ennestään tuntemattomat tytöt tekivät ryhmätöitä hyvässä hengessä. Työpajoissa käsitellyt aiheet lähtivät perusasioista, kuten itsensä esittelemisestä ja itseluottamuksen keräämisestä muiden edessä esiintymiseen.

Kokemusten vaihtoa ja taistelua uskomuksia vastaan

Erityisesti mieleeni jäi seminaari, jossa käsittelimme kampanjointia sekä harjoittelimme poliittisten mielipiteiden esittämistä, argumentointia ja keskustelua. Työpajojen yksi tavoitteista on jakaa kokemuksia vastavuoroisesti. Itse olen kunnallispolitiikassa aktiivinen ja kerroinkin kokemistani epävarmuuden tunteista ja oman kampanjointini suunnittelusta – välillä swahiliksi, välillä englanniksi tulkin avustuksella. Asetelma oli hieman hassu, koska olen itse hyvin pieni tekijä politiikassa, mutta luultavasti juuri samankaltaisen pienen roolin nämä tytötkin haluavat.

2012 09 11 tansania2

Vaikein käsittelemämme teema oli Tansaniassa tyypilliset ajattelutavat ja uskomukset, joilla on suuri vaikutus naisten poliittiseen osallistumiseen. Yritimme saada tytöt harjoitusten avulla etsimään erilaisia tapoja selvitä tilanteista, jotka ovat kriittisiä heidän osallistumismahdollisuuksiensa kannalta. Kyse kun on usein aivan perusasioista kuten siitä kuka vastaa lapsien vahtimisesta ja ruuan laitosta, tai kuka perheessä saa viettää iltoja poissa kotoa.

Ehdottomasti järkyttävimpiä kokemuksia työpajojemme aikana oli se, kun eräs keskiverto-osallistujaa vanhempi, yli kolmekymppinen nainen kertoi, että hänet pakotettiin naimisiin 14-vuotiaana, eikä mies ole antanut hänen koskaan tehdä juuri mitään kodin ulkopuolella. Nyt hän kuitenkin oli työpajoistamme kuullessaan päättänyt, että haluaa osallistua, mitä ikinä sitten kotiin palatessa tapahtuukaan – tällä hän viittasi kotona mahdollisesti odottavaan pahoinpitelyyn.

Jatkossa koulutuksia yhdessä miesten kanssa?

Tällainen ruohonjuuritason koulutus on merkittävä osa Demo Finlandin toimintaa. Myös ns. ylemmän tason poliitikkojen yhteen saattaminen ja kouluttaminen on tärkeää ja hyödyllistä, mutta ruohonjuuritason työpajojen kaltaisissa koulutuksissa vaikutukset lienevät koettavissa ja nähtävissä suoremmin.

Keräämämme palaute työpajoista oli pääasiassa positiivista, mutta saimme myös jonkin verran kritiikkiä ja parannusehdotuksia. Eräässä palautteessa ehdotettiin, että tällaisia koulutuksia pitäisi järjestää myös miehille ja miesten kanssa, jotta naiset oppisivat esiintymään myös miesten edessä itsevarmasti. Sinänsä olen samaa mieltä siitä, että miesten kouluttaminen naisten ongelmista olisi myös tarpeellista, yhdessä tai erikseen naisten kanssa.

Tansaniassa toistaiseksi kuitenkin eri puolueiden naisetkin vasta opettelevat tekemään yhteistyötä keskenään. Veikkaan, että jos työpajoissa olisi ollut enemmän miehiä, vielä useampi tytöistä ei olisi saanut sanaa suustaan oman vuoron koittaessa.

2012 09 11 tansania2

Työpajojemme lopuksi tytöt ja paikallinen yhteistyökumppanimme Makangarawen nuorisoskeskus halusivat järjestää meille kiitosjuhlan, jossa osallistujille annettiin todistus heidän osallistumisestaan. Juhla olikin melkoinen spektaakkeli, jossa kaikki esiintyjät käärmeenlumoajista akrobaatteihin ja nimekkäisiin koomikoihin olivat – yllättävää kyllä – miehiä. Tunnelma oli uskomaton ja monet tytöistä todella villiintyivät tanssimaan ja laulamaan. Siihen oli hyvä lopettaa ja toivoa, että tämän kaltaista toimintaa on mahdollisuus järjestää vielä tulevaisuudessakin.

Kirjoittaja oli Demon Tansanian maatoimistossa harjoittelijana kesällä 2012.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.