Eduskunta kävi viime viikolla kehityspoliittisen selonteon palautekeskustelun. Keskustelu oli monella tapaa toisinto lähetekeskustelusta. Tosin ulkoasiainvaliokunnan käsittelyn jälkeen tuli hallituksen kehysriihestä lisää kylmää vettä kehityspolitiikan niskaan. Me demarit toivoimme, että hallitus olisi kehysriihessään arvioinut uudestaan mittavia YK-järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen leikkauksia, ja palauttanut osan resursseista järjestöille. Jouduimme pettymään rankasti, sillä hallitus päättikin uusista lisäleikkauksista kehitysyhteistyöhön. (Ja kun) Sanoimme jo selonteon lähetekeskustelussa, että kauniiden sanojen ja kylmien lukujen välinen epäsuhta on valtava, jouduimme nyt toteamaan, että kauniit tavoitteet lipuvat yhä kauemmaksi.
Selonteon palautekeskustelussa esitettiin edelleen väite, että kyllä kehitysyhteistyörahoja voidaan leikata, kun pakolaiskriisiä hoidetaan lähtömaissa ja lähialueilla. Näihin kohteisiin riittää monien puhujien mukaan humanitäärinen tuki. Perussuomalaiset suorastaan rehvastelivat kehitysyhteistyörahojen leikkauksella todeten: Sitä saa mitä tilaa.
Onkohan totuus ihan tämä? On nimittäin hyvin erikoista, että hallituksen piirissä vaaditaan pakolaiskriisin hoitoa erityisesti lähtömaissa, lähialueilla sekä pakolaisleireissä, ja samaan aikaan hallitus leikkaa esimerkiksi YK-järjestöiltä valtavat summat rahaa. Tietysti humanitäärinen apu kriiseihin on tärkeää. Samalla pitää kuitenkin huolehtia siitä, että esimerkiksi pakolaisuuden juurisyihin paneutuva, pitkäjänteinen työ saa riittävän huomion ja resurssit. Muutoin vaarana on, että emme kykene ennaltaehkäisemään tulevia, mahdollisesti paljon mittavampia pakolaiskriisejä.
On hyvä, että ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä korostetaan Suomen kehityspolitiikan pitkää linjaa: tyttöjen ja naisten oikeudet, ihmisoikeudet, kestävä kehitys ja demokratia ovat edelleen tärkeässä roolissa. Myös valiokunnan mietinnössä painotetut seksuaali- ja lisääntymisterveys, seksuaalioikeudet sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ja nuorisotyöttömyyden vähentäminen ansaitsevat kiitoksen. Pakkoavioliitot ja pakkoraskaudet ovat tyttöjen ja naisten vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Näidenkin tavoitteiden puolesta työskentely on kuitenkin ulkoasiainvaliokunnankin mukaan haastavaa tässä suurten resurssileikkausten tilanteessa.
Panama-paperit ovat aikaansaaneet laajan keskustelun veroparatiiseista ja verovälttelystä. Tämä on erinomainen asia. Mikään kansallisvaltio – varsinkaan hyvinvointiyhteiskunta – ei kestä verokikkailun aiheuttamaa veropohjan rapautumista. Komissio on arvioinut, että EU-maat menettävät vuodessa verotuloja 70 miljardia euroa verovälttelyn seurauksena. Verovälttelyn vastainen työ on tärkeää myös kehityspolitiikan parissa. Viime kaudella hallitus hyväksyi ensimmäisen kansainvälisen veronkierron vastaisen toimintaohjelman. Nyt hallituksen olisikin päivitettävä tämä eri hallinnonalojen yhteistyötä korostava ohjelma ja tuotava se myös eduskunnan käsittelyyn.
Kehityspolitiikka on päässyt korkealle poliittisen keskustelun agendalla. Syy vain on väärä. Mittavien leikkausten aiheuttamat ongelmat, järjestöjen irtisanomiset ja aiemmin sovittujen hankkeiden peruuttamiset eivät anna hyvää kuvaa suomalaisesta kehityspolitiikasta meillä tai maailmalla. Paljon mieluummin olisin itse keskustelemassa kehityspolitiikan saavutuksista ja siitä, miten vihdoin saavutamme 0,7 %:n bruttokansantulo-osuuden suosituksen. Kehityspolitiikan säästöt maailman köyhimmiltä eivät auta pakolaisvirtojen, kriisien ja konfliktien hallinnassa, saati ehkäisyssä. Suomikin pärjää paremmin maailmassa, joka olisi nykyistä vakaampi, rauhallisempi ja turvallisempi.
Susanna Huovinen
Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Jyväskylästä, ulkoasiainvaliokunnan ja kehityspoliittisen toimikunnan jäsen
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP