Hyppää sisältöön

”Naisten neuvot naurattaa, miesten ei milloinkaan”

“Naisten neuvot naurattaa, miesten ei milloinkaan” on vanha suomalainen sananlasku, joka löytyy Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan uunituoreesta “Miehiä ja naisihmisiä” -teoksesta. Sananlaskussa kaikuu ikävä totuus siitä, että naisten osallistuminen keskusteluun ja julkiseen elämään on meilläkin ollut vaikeaa – ja on osittain edelleen. Suomi on kuitenkin naisten osallisuuden edelläkävijä, myös poliittisesta osallisuudesta puhuttaessa. Monessa muussa maassa tilanne on valitettavasti toinen.

Vaalirahoituksen puute, syrjivät asenteet ja perinteiset sukupuoliroolit, miesten osallistumista suosiva vaalijärjestelmä, puolueiden rakenteet ja puoluejohdon tuen puute, köyhyys, koulutuksen puute, itseluottamuksen puute, epätasaisesti jakautuvat kotityöt, vähäinen mediatila…Syitä naisten alhaiselle poliittiselle osallistumiselle löytyy roppakaupalla: niin kulttuurisia ja poliittisia kuin taloudellisia. Onneksi myös ratkaisuja on löydettävissä.

Demokratia ei ole demokratia, jos puolet kansasta ei ole edustettuna

Demon työn ytimessä on alusta alkaen ollut naisten poliittisen osallistumisen vahvistaminen kaikissa ohjelmissa – niin erillisenä kuin läpileikkaavana tavoitteena. Demokratia ei voi kutsua itseään demokratiaksi, jos puolet kansasta ei ole edustettuina ja saa ääntään kuuluviin päätöksenteossa. Puolueilla on merkittävä rooli politiikassa portinvartijoina: tukevatko ne naisten poliittista osallistumista vai eivät.

Sambiassa Demon tavoitteena on naisten osallistumisen vahvistaminen politiikassa erityisesti kuntatasolla. Tällä hetkellä vain yhdeksän prosenttia kunnanvaltuutetuista on naisia. Samalla ohjelmassa vahvistetaan naisten puoluerajat ylittävää yhteistyötä poliittisesti herkässä tilanteessa. Ohjelmassa tuetaan myös puolueita laatimaan tasa-arvo-ohjelmia.

Naisten neuvot, naiset, poliittinen osallistuminen, Sambia, demokratia, puolueet

Inonge Wina,ensimmäinen Sambian varapresidentiksi noussut nainen, puhui Demon tukemassa naispolitiikoille suunnatussa konferenssissa lokakuussa 2017. Kuva: Hanne Lyytikkä

Demon uusi nelivuotinen ohjelmakausi alkoi Sambiassa viime vuonna. Kärjistyneestä poliittisesta tilanteesta huolimatta jo ensimmäisen vuoden aikana ohjelmassa onnistuttiin käynnistämään sekä valtakunnallinen naispoliitikkojen pysyvä monipuoluefoorumi että kolme monipuoluefoorumia kunnallistasolla. Kolmen projektialueen kunnanvaltuutetut osallistuivat koulutuksiin ja heidän yhteistyötään kansalaisten kanssa vahvistettiin yhteisökeskusteluissa. Puolueiden johtoa koulutettiin tasa-arvo-ohjelmien laatimisesta ja puolueiden naisjärjestöjen osaamista vahvistettiin, jotta he voisivat paremmin vaikuttaa naisten asemaan puolueidensa sisällä.

“On aika kuopata vanhat sanonnat ja kuulla naisten neuvot politiikassa ympäri maailmaa”

Vaikka muutos on hidasta, on se mahdollista. Kiintiöillä muutosta voi saavuttaa nopeamminkin. Esimerkkinä Demon ohjelmamaista Tunisiassa viime vuonna historian ensimmäisissä kuntavaaleissa kiintiön ansiosta 47 % kunnanvaltuutetuista on naisia. Numeroiden lisäksi on tärkeää varmistaa, että valituilla naisilla on aidosti valtaa ja osaamista vaikuttaa asioihin. Tätä voidaan tukea sekä vaikuttamistyöllä että koulutuksella, joista molemmat ovat myös Demon ohjelmien ytimessä.

Sambiasta löytyy vanha sanonta otsikon suomalaisen sanonnan rinnalle: ”Se, joka kuunteli naisen neuvoja, kuoli nälkään sadonkorjuun aikaan”. On aika kuopata vanhat sanonnat ja kuulla naisten neuvot politiikassa ympäri maailmaa.

Hanne Lyytikkä
Kirjoittaja on Demon ohjelmasuunnittelija, joka vastaa Sambian ja Tunisian ohjelmista

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.