Hyppää sisältöön

Paikallistason hallinto kiinnosti tunisialaisvieraita

 

Tunisian politiikkakoulun vuoden 2016 kurssin yhdeksän priimusta vierailivat Suomessa joulukuussa tutustumassa paikallishallintoon ja siihen liittyviin uudistuksiin. Tunisiassa on arabikevään jälkeen pidetty onnistuneita vaaleja, mutta vallan hajauttaminen paikallistasolle on yhä kesken.

Yhdeksän suurimman parlamenttipuolueen edustajista koostunut delegaatio vieraili kolmipäiväisen opintomatkansa aikana muun muassa eduskunnassa, ulkoasiainministeriössä, kokoomuksen puoluetoimistolla tutustumassa kuntavaaleihin ja Tampereella, jossa seurueelle esiteltiin kaupungin hallintoa ja sote-uudistuksen mukanaan tuomia muutoksia.

Tampereella tunisialaisryhmä keskusteli kaupungin edustajien kanssa vilkkaasti hallinnon ja päätöksenteon hajauttamisesta. Erityisesti kiinnostusta herätti huomio siitä, että Suomessa päätöksentekoa ollaan osittain keskittämässä kunnilta alueille, kun taas Tunisiassa otetaan vasta ensiaskeleita paikallisdemokratian juurruttamisessa.

Kokoomuksen Ilkka Sasi kertoi vieraille Tampereen politiikasta.

Kokoomuksen Ilkka Sasi kertoi vieraille Tampereen politiikasta.

Opintomatkojen tarkoituksena on suomalaiseen politiikkaan ja hallintoon tutustumisen lisäksi vertaisoppiminen ja tälläkin kertaa delegaatio tapasi useita suomalaisia kansanedustajia ja muita poliitikkoja. Eduskunnan nuorten kansanedustajien verkoston tarjoamalla lounaalla puhuttiin nuorten poliitikkojen kohtaamista haasteista Petri Honkosen (kesk) ja Ozan Yanarin (vihr) kanssa. Paikallishallintoon vieraita johdattivat tamperelaiset kunnallispoliitikot Mikko Aaltonen (vas), Olga Haapa-aho (vihr) ja Ilkka Sasi (kok). Myös Tunisian Helsingin suurlähetystöllä oli vierailun järjestämisessä suuri rooli.

Tunisian politiikkakoulun vuoden kestävän peruskurssin suoritti tänä vuonna 37 puolueiden nimeämää nuoren sukupolven poliitikkoa. Kursseja on järjestetty vuodesta 2012 ja tämän hetkisen Tunisian hallituksen ministereistä kolme ja kansanedustajista 14 on politiikkakoulun alumneja.

Kuvassa vasemmalta oikealle Sihem Moussa, Aymen Mohamed Nouri, Sami Boudizi, politiikkakoulun johtaja Ahmed Driss, Imen Hezbri, Afef Khnissi, vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar, ryhmän tulkki Sonia Hachicha, Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen, Mohamed Ali Frioui, Farid Hafiane, Adel Ben Amor, Yasser Abdelaziz.

Kuvassa vasemmalta oikealle Demon ohjelmajohtaja Jonna Haapanen, Sihem Moussa, Aymen Mohamed Nouri, Sami Boudizi, politiikkakoulun johtaja Ahmed Driss, Imen Hezbri, Afef Khnissi, vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar, ryhmän tulkki Sonia Hachicha, Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen, Mohamed Ali Frioui, Farid Hafiane, Adel Ben Amor ja Yasser Abdelaziz.

 

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.