Hyppää sisältöön

Poliittista vuoropuhelua sovinnon edistämiseksi Sri Lankassa

 

”Nämä vuoropuheluun keskittyvät työpajat ovat avanneet mahdollisuuden keskustella näkökannoistamme ja verrata niitä muiden nuorten poliitikkojen ideoihin ja ajatuksiin tulevaisuutta koskien. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut yhteistä keskustelufoorumia. Tämä on ensimmäinen kerta 30 vuoteen, kun nuoret eri poliittisista puolueista tapaavat ja keskustelevat yhdessä”, kiteytti yhden Sri Lankan suurimman puolueen nuorisoedustaja vuoropuhelun merkitystä nuorille poliitikoille.

Sri Lankan poliittiset nuorisojärjestöt aloittivat Demon tukemana poliittisen yhteistyön nuorten aseman ja rauhanomaisen sovittelevan politiikan edistämiseksi alkuvuodesta 2015.

Yksi nuorten poliitikkojen yhteisistä työpajoista järjestettiin pahiten maan pitkästä sisällissodasta kärsineessä saaren pohjoisosassa, tamilialueen pääkaupunki Jaffnassa. Vierailu oli monelle etelän nuorisopoliitikolle silmiä avaava kokemus: heille se oli ensimmäinen mahdollisuus nähdä omin silmin sodan tuhot ja tavata pakolaisleireillä asuvia tamileja, joiden kotikylät ovat tuhoutuneet sodan aikana tai joiden maat maan hallitus on ottanut haltuunsa.

Kolmen päivän vierailun aikana nuoret vaihtoivat keskenään kokemuksiaan siitä miten omin silmin nähty ja alueen ihmisiltä kuullut kertomukset eroavat median antamasta kuvasta. Nuoret yhdessä valitsivatkin vuoropuheluprosessin teemaksi kansallisen, sisällissodan jälkeisen sovittelun, jotta 30 vuoden epäluottamuksen ja vihan tilalle rakentuisi uudenlainen luottamuksen ja yhteistyön kulttuuri.

Demo on yksi harvoista toimijoista Sri Lankassa, jolla on luottamukselliset välit kaikkiin maan puolueisiin. Yhteistyötä puolueiden kanssa on rakennettu pitkäjänteisesti ja keskeisessä roolissa luottamuksen rakentamisessa ovat olleet nepalilaisten ja srilankalaisten nuorisopoliitikkojen yhteisseminaarit ja opintomatkat, joita Demo on järjestänyt vuodesta 2011 lähtien.

Nuoret poliitikot työstivät yhdessä esitystään yhdenvertaisuuslausekkeesta uuteen perustuslakiin lokakuun työpajassa

Nuoret poliitikot työstivät yhdessä esitystään yhdenvertaisuuslausekkeesta uuteen perustuslakiin lokakuun työpajassa

Lokakuun alussa järjestettiin vuoropuheluprosessin viides ja tällä kertaa viimeinen työpaja Colombossa. Sen aikana oli tarkoitus julkaista myös Demon uusi yhteistyöohjelma Sri Lankassa vuosille 2016–2018. Suomen hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset ovat kuitenkin kohdistumassa myös Demon rahoitukseen, ja siksi yhteistyö Sri Lankassa uhkaa loppua. Toiveissa on, että pitkäjänteinen suunnittelu ja lupaavasti alkanut yhteistyö ei valuisi hukkaan, vaan joku muu maa tai taho ottaisi prosessin tuettavakseen.

Viimeisen dialogiseminaarin loppujuhlassa olivat edustettuina monet Colombon merkittävät suurlähetystöt, ja paikalla olleet puoluejohtajat vahvistivat sitoumuksensa tukea yhteistyötä myös tulevaisuudessa. Nuorisopoliitikkojen puheenvuoroissa korostuivat yhteistyön historiallisuus ja merkittävyys heille yksilöinä, kuin myös koko maan poliittisen kulttuurin tasolla.

Lähes 30 vuotta kestänyt sota on jättänyt jälkensä eri ryhmien välisiin suhteisiin, ja Demon kaltaisia ulkopuolisia ja neutraaleja toimijoita kaivataan tulevien vuosien aikana, kun Sri Lanka ottaa askelia kohti avointa, ihmisoikeuksia kunnioittavaa demokratiaa. Samalla tarvitaan vuoropuhelua eri osapuolten välille. Nuoret ja heidän puolueensa johtajat ovat sitoutuneita jatkamaan vuoropuhelua, mutta työn jatko on nyt uhattuna.

Pääkuva: Nuorisopoliitikot kesäkuussa Jaffnassa (Kruze Photography)

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.