Hyppää sisältöön

Demokratiadrinkit

Kuvituskuva, jossa yksi käsi pitelee pulloa ja toinen drinkkilasia. Ympärillä on puhekuplia.
Kuvitus: Marja Hautala / Muuks Creative

Mistä on kyse?

Demokratiadrinkit on Defend Democracyn luoma tapahtumakonsepti, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen demokratian puolustajia, uudistajia ja aiheesta kiinnostuneita keskustelemaan, verkostoitumaan, ideoimaan ja inspiroitumaan. Kokoontumiset ovat lähtökohtaisesti omakustanteisia osallistujille.

Suomen ensimmäiset Demokratiadrinkit järjestettiin Sitrassa kansainvälisenä demokratiapäivänä syyskuussa 2022. Tämän jälkeen Demokratiadrinkkejä on järjestetty pääsääntöisesti kuukausittain. Demokratiadrinkeistä on luotu Suomeen jatkuva tapahtumasarja, jonka ympärille rakennetaan suomalaisten demokratian puolustajien ja uudistajien aktiivista yhteisöä.

Verkostoon ovat tervetulleita niin kansalaisjärjestöt, julkiset toimijat kuin yrityksetkin. Yhteisön toimijat voivat kukin vuorollaan kutsua kokoon omannäköisensä Demokratiadrinkit. Aloitteen konseptin tuomisesta Suomeen teki alun perin Faktabaari, ja alkuun Demokratiadrinkkejä Suomessa koordinoi Sitra. Helmikuusta 2025 lähtien koordinoivana tahona toimii Demo Finland.

Miten mukaan?

Edustatko toimijaa, joka haluaa puolustaa ja uudistaa demokratiaa? Haluaisiko organisaatiosi liittyä mukaan Demokratiadrinkkien alati kasvavaan verkostoon? Ota yhteyttä viestintä- ja ohjelmasuunnittelija Anna Juholaan (anna.juhola@demofinland.org).

Lisäinspiraatiota oman tilaisuuden järjestämiseen löydät Demokratiadrinkkien kansainväliseltä Democracy Drinks -verkkosivuilta.

Ilmoitamme tulevista Demokratiadrinkeistä tällä sivulla sekä uutiskirjeessä.

Tilaisuuksia ovat järjestäneet jo mm. DECAEurooppalainen SuomiFaktabaariKantar PublicKriittinen korkeakouluMediakasvatusseura MyData GlobalNYTKIS ryOpen Knowledge FinlandOpintokeskukset ryRARE MediaRethinking Economics Finland, SitraSuomen Operaatio LiberoWaves SummitWicked HelsinkiYle sekä Ylva.

Tilaa Demokratiadrinkit-uutiskirje

ja saat aina tiedon tulevista drinkeistä.

Tulevat Demokratiadrinkit

15.1.2025 klo 17-19 / Hunome
Tammikuussa Demokratiadrinkit kutsuu kokoon suomalainen demokratiateknologia-startup Hunome. Nämä Demokratiadrinkit kokoontuvat poikkeuksellisesti innostavassa ja inspiroivassa virtuaalitilassa, jossa pääset tutustumaan myös Hunomen demokratiateknologiaan käytännössä.

5.2.2025 Paikka tbc / Demo Finland ja CMC Finland
Helmikuussa Demokratiadrinkkien teemana on vaalit ja vaalitarkkailu, ja koollekutsujina toimivat Demo Finland ja CMC Finland.

Menneet Demokratiadrinkit

25.11.2025 klo 19–20, Tiedekulma (Yliopistonkatu 4) / Eurooppademarit – Tähti & Kalevi Sorsa -säätiö
Joulukuun Demokratiadrinkit kokoontuvat hieman etuajassa jo marraskuun lopulla, maanantaina 25.11. Oikeudenmukainen siirtymä tarkoittaa hyötyjen ja haittojen tasaista jakautumista paitsi yksilöiden, eri ihmisryhmien, alueiden ja toimialojen kannalta, myös globaalisti eri yhteiskunnille. Millaisia vaikutuksia siirtymällä on vallan ja vastuiden jakautumiseen? Mitä haasteita polarisoitunut ilmapiiri asettaa siirtymän tavoitteille ja yhteisymmärrykselle tavoitteista ylipäätään? Entä mitä on tulevaisuuden demokratia monialakriisien keskellä?
 
Tämänkertaisia demokratiadrinkkejä varten Eurooppademarit – Tähti ja Kalevi Sorsa -säätiö lyöttäytyvät yhteen. Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatuspaja, jonka yksi keskeisistä kärjistä on demokratiatyö. Eurooppademarit – Tähti katsoo maailmaa ja demokratiaa eurooppalaisen yhteisön näkökulmasta. Drinkit ovat säätiön Tiedekulman STAGElla järjestämän tapahtuman rennot jatkot. Demokratiadrinkit on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja avoin keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus. Lämpimästi tervetuloa mukaan, erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Tule törmäyttämään itsesi tai organisaatiosi!
 
Gin Gin.

8.11.2024 Median museo ja arkisto Merkki (Ludviginkatu 2-4, Helsinki) / RARE Media
Nuorten media RARE järjestää perjantaina 8.11. Demokratiadrinkit ja tuoreen RARE DOCS: Suomalainen paradoksi -lyhytdokumenttielokuvan näytöksen klo 16:30-18 Median museo ja arkisto Merkissä. Tapahtumassa katsotaan dokkari, jonka jälkeen RAREn tekijät avaavat suomalaisen demokratian haasteisiin syventyvää elokuvaa lyhyesti ennen vapaamuotoista verkostoitumista. Tilaisuus on avoin kaikille, ilmoittaudu mukaan täältä. Sydämellisesti tervetuloa!

Jaa somessa: