Hyppää sisältöön

Tasa-arvo ja korruption vastainen työ teemoina nuorten opintomatkalla Nepaliin

Ryhmä suomalaisia nuorisopoliitikkoja matkusti pääsiäisviikolla Nepaliin, kun Participation in Action –hanke jatkui kolmannella opintomatkalla. Nuorten kansainväliseen kokemustenvaihtoon ja keskinäiseen oppimiseen keskittyvän hankkeen aikaisemmat opintomatkat on toteutettu alkuvuoden aikana Bangladeshiin ja Suomeen. Suomesta Nepalin opintomatkalle osallistuivat Helena Hangaslahti (Vasemmistonuoret), Kerttuli Heikkilä (KD Nuoret), Hilkka Kemppi (Keskustaopiskelijat) ja Noora Luukka (SONK). Lisäksi matkaan lähti Demon talous- ja hallintokoordinaattori Teemu Halme, joka raportoi opintomatkasta:

Kuten aiemmillakin matkoilla, osallistujia oli Bangladeshista, Nepalista, Sloveniasta ja Suomesta, kustakin viisi. Lisäksi matkan ohjelmaan osallistui Demon Etelä-Aasian hankkeen puitteissa viisi Sri Lankan edustajaa, jotka samalla tutustuivat Demon Nepalissa fasilitoiman poliittisten nuorisojärjestöjen yhteisen platformin toimintaan.

Luontoretkiä ja ryhmätyöskentelyä

Aluksi saimme perehdytyksen Demon toimintaan ja Nepalin tilanteeseen yleisesti, sekä tutustuimme Kathmandun vanhaan kaupunkiin. Aikainen herätys toisena matkapäivänä mahdollisti ruuhkien välttämisen bussimatkallamme kohti Etelä-Nepalia. Serpentiinitien varrella kokeilimme koskenlaskua monihenkisillä kumiveneillä muutaman tunnin ajan, ja päivän kruunasi raikas lounas joen rannalla. Seuraavana aamuna pääsimme ani varhain lyhyelle kanoottimatkalle Chitwanin luonnonsuojelualueen joella, jossa näimme paitsi lintuja ja peuran myös vilauksen krokotiilista.

Koskenlasku vaati yhteistyötaitoja

Koskenlasku vaati yhteistyötaitoja

Tutustuimme Demon työhön osallistumalla ensin EIDHR -rahoitteisen hankkeen naistoimijoiden koulutukseen, jossa maaryhmämme esittelivät tasa-arvoasioiden tilannetta kukin maassaan. Kuten on tiedossa, ei tasa-arvo ole itsestäänselvyys missään ja monet näkökulmat tulivatkin esiin tässä tilaisuudessa. Erityistä oli havaita, miten ilahduttavan voimakkaasti ja itsetietoisesti nepalilaiset naiset suhtautuvat asiaan. Seuraavana päivänä osallistuimme Demon ulkoministeriön rahoittaman hankkeen korruptionvastaiseen työpajaan. Työryhmät koottiin niin, että kussakin ryhmässä oli jäseniä kaikista osallistujamaista. Korruption määritteleminen ja ratkaisujen löytäminen sen vastustamiseen kielimuurista huolimatta oli antoisaa, ja erilaisista kulttuuritaustoistamme huolimatta kaikkien ajatukset olivat lopulta samansuuntaiset, vaikka tavat ilmaista ajatukset vaihtelivatkin.

Työryhmätyön lomassa pääsimme hiljentymään vierailemalla Kapilvastussa raunioilla, joilla sijaitsi Siddharta Gautaman (sittemmin Buddha) kotipalatsi, josta hän lähti uudelle tielle etsimään valaistumista. Tätäkin vaikuttavampi oli vierailumme hänen syntymäpaikallaan Lumbinissa. Paljasjaloin pääsimme temppeliin, joka on rakennettu hänen syntymäpaikkansa päälle. Tämä tilaisuus oli selvästikin vaikuttava uskonnoltaan buddhalaisille osallistujille, mutta paikan tunnelma ja arkkitehtuuri pelkistyneisyydellään teki vaikutuksen myös muihin.

Perustuslakiprosessi esillä nuorisofestivaalilla

Lumbinissa järjestettiin nuorisofestivaali, jonka paneelikeskustelussa olivat mukana edustajat kaikista osallistujamaista. Paneelin jälkeen oli varattu aikaa myös yleisön kysymyksille – tässä luonnollisestikin tilaisuuden korkeina vieraina olleet Nepalin perustuslakia säätävän kokouksen edustajat veivät enimmän huomion. Vaikka kaikkea keskustelusta ei voitukaan tulkata, oli mielenkiintoista seurata itselle täysin tuntemattoman kielen äänenpainoja ja selkeitä retorisia tapoja korostaa esillä olevaa asiaa. Paneelin jälkeen oli vuorossa forum-teatteri, jonka aiheena oli perustuslain säätäminen. Myös suuri joukko paikalle sattuneita paikallisia jäi seuraamaan teatteria mielenkiinnolla.

Nuorisofestivaalilla Lumbinissa

Nuorisofestivaalilla Lumbinissa

Viimeisenä varsinaisena ohjelmana työskentelimme pohtimalla sekä tasa-arvoasioita että korruptiota ja näiden välisiä vaikutuksia. Aikaisempien päivien erilliset koulutusryhmät olivat nyt yhdessä, jolloin kukin toi aiemmassa työskentelyssä saamiaan ajatuksia uudessa kontekstissa esiin. Jälleen ahkeralla tulkkauksella ja rohkealla vieraan kielen puhumisella saimme aikaan mainiota vuorovaikutusta osallistujien kesken.

Vaikka viikko onkin lyhyt aika tutustua syvällisemmin mihinkään, antoi opintomatka jälleen ajattelemisen aihetta kaikille osallistujille – niin kulttuurista, uskonnoista, tasa-arvosta kuin ihmisoikeuksista ja politiikastakin. Pitkät bussimatkat olivat oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin, ja epävirallisen oloisesta jutustelusta saa paljon irti uteliaalla asenteella, jota matkalaisilta ei puuttunut. Käytännössä toisilleen aiemmin täysin tuntematon bussilastillinen ihmisiä viidestä eri maasta ja kulttuurista pystyi luomaan iloisen yhteishengen vakavista aiheista huolimatta. Viimeistään bussissa maittain vuorottelevat lauluesitykset saivat tunnelman kattoon.

Lisää kuvia matkalta löytyy Demon Facebook-sivulta.

Participation in Action –hankkeen viimeinen opintomatka järjestetään toukokuun lopulla Sloveniaan. Suomesta matkalle osallistuu viisi nuorisopoliitikkoa eri puolueista.

Ratkaisuja etsittiin yhdessä

Ratkaisuja etsittiin yhdessä

 

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.