Yhdysvallat ja EU pyrkivät edistämään maailmalla demokratiaa ja ihmisoikeuksia sekä peräänkuuluttavat sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän kunnioittamista. Tämä on näkynyt erityisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan, kun ne ovat yrittäneet saada koko maailman globaalia etelää myöten tuomitsemaan Venäjän hyökkäyksen. Iso osa maista on kuitenkin kieltäytynyt valitsemasta puoltaan ja äänestänyt tyhjää YK:n äänestyksissä, joissa tuomitaan Venäjän hyökkäys.
Demokratian tila maailmalla heikkenee, ja Yhdysvallat on vastannut kasvavan autoritaarisuuden uhkaan laittamalla alulle kansainvälisen demokratiahuippukokouksen, joka järjestetään maaliskuussa 2024 kolmatta kertaa, isäntänään Etelä-Korea. EU:n linjaa demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä ohjaa vuodet 2020–2024 kattava toimintaohjelma, jonka mukaan EU edistää demokratiaa ja ihmisoikeuksia johdonmukaisesti kaikilla ulkosuhteiden aloilla.
Toimiiko EU näin? Globaalin etelän näkökulmasta on käsittämätöntä, että samalla kun EU vaatii niitä seisomaan kansainvälisen oikeuden takana ja tukemaan Ukrainaa, EU on kuitenkin seissyt Israelin tukena sen rikkoessa kansainvälistä oikeutta Palestiinan kysymyksessä.
Ihmisoikeuksien puolesta, paitsi…
Ehkä räikein esimerkki EU:n kaksoisstandardeissa löytyy Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin lausunnoista. Venäjän hyökättyä Ukrainan siviili-infrastruktuuria vastaan von der Leyen kutsui sitä Twitterissä (nykyinen X) terroriksi. Kun Israel on nyt tehnyt saman Gazalle, samanlaisia lausuntoja ei kuulu. Sen sijaan Eurooppa-neuvoston julkilausuma 15.10. tuomitsee Hamasin terrori-iskun ja korostaa Israelin oikeutta puolustaa itseään ”humanitaarisen ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti”.
On selvää, että lokakuun 7. päivä Hamasin hyökkäyksen jälkeen alkaneissa Israelin ilmaiskuissa Gazaan, jossa on kuollut jo tuhansia siviilejä, tai sähkön, veden ja ruoka- sekä lääkejakelun katkaisemisessa ei ole kunnioitettu kansainvälistä oikeutta sen enempää kuin Hamasin siviileihin kohdistuvissa iskuissakaan. Se, että Hamas sijoittaa raketinlaukaisuun tarvittavaa kalustoa kansainvälisen oikeuden vastaisesti lähelle esimerkiksi kouluja, ei poista Israelin vastuuta suojella siviilejä hyökätessään Hamasia vastaan.
Demokratian edistäjänä Euroopalla on jo taakkanaan kolonialistinen historia, eikä Israelin politiikan hiljainen hyväksyminen auta asiaa.
Israelin pitkään jatkuneesta kansainvälisen oikeuden vastaisesta toiminnasta on paljon näyttöä. Se on liittänyt Itä-Jerusalemin yksipuolisesti itseensä, rakentanut laittomia siirtokuntia miehittämälleen alueelle ja jatkanut Palestiinalaisalueella kiemurtelevan erottelumuurin rakentamista siitä huolimatta, että kansainvälinen tuomioistuin on vuonna 2004 todennut sen laittomaksi.
YK:n erityisraportoija sekä useat ihmisoikeusjärjestöt (ks. Amnesty, Human Rights Watch, B’Tselem) ovat todenneet, että Israelin ylläpitämän Palestiinalaisalueen miehityksen todellisuudessa on kyse apartheidista. Miehityksen alla tapahtuvat liikkumisrajoitukset, palestiinalaisväestön pakkosiirto, talojen tuhoaminen, maananastukset ja siirtokuntalaisten väkivalta sekä muut ihmisoikeusloukkaukset ovat hyvin dokumentoituja. Suomalaiset Lähi-idän tutkijat toteavat artikkelissaan, että konfliktia on tulkittava asuttajakolonialismin näkökulmasta. Asuttajakolonialismilla tarkoitetaan kolonialismin muotoa, jossa tarkoitus on saada asuttamalla hallintaansa alueita, ilman näiden alueiden paikallisia asukkaita. Demokratian edistäjänä Euroopalla on jo taakkanaan kolonialistinen historia, eikä Israelin politiikan hiljainen hyväksyminen auta asiaa.
Yhdysvallat ja EU, Suomi mukaan lukien, pitävät kiinni linjastaan, jonka mukaan ne tukevat kahden valtion ratkaisua alueelle. Se, että Israel on siirtokuntia rakentamalla ja maata anastamalla tehnyt elinkelpoisen palestiinalaisvaltion perustamisesta käytännössä mahdotonta, ei ole saanut niitä muuttamaan suhtautumistaan Israeliin. Rahallinen tuki ja asekauppa jatkuvat. Yhdysvallat on YK:n turvallisuusneuvostossa käyttänyt veto-oikeuttaan useiden Israeliin liittyvien päätöslauselmien torppaamiseen, kuten se teki myös tässä kuussa, kun päätöslauselmaluonnoksessa vaadittiin humanitaaristen käytävien avaamista Gazaan.
Kategorinen mielenosoitusten kieltäminen tuo mieleen ikäviä kaikuja autoritaarisista maista, missä mielenosoittaminen voidaan kieltää milloin milläkin verukkeella.
Länsimaat vetoavat usein Israel-myönteisissä lausunnoissaan Hamasin peruskirjassa mainittuun tavoitteeseen Israelin tuhoamisesta. Kuitenkin virallisissa lausunnoissa on jäänyt huomiotta Israelin päättäjien väkivaltaista retoriikkaa ja palestiinalaisten dehumanisointia sisältävät ja jopa Gazan alueen tuhoamista vaativat puheet. Antisemitismiä ja Israelia koskevaa vihapuhetta siis ei sallita (eikä pidäkään sallia), mutta palestiinalaisiin kohdistuvaa vihapuhetta kyllä.
Kaksoisstandardit ovat havaittavissa myös suhtautumisessa palestiinalaisten oikeuksia puolustaviin mielenosoituksiin ja vaikuttamistyöhön. Useissa Euroopan maissa on viime viikkoina kielletty mielenosoituksia, minkä lisäksi palestiinalaisten oikeuksia edistävien liikkeiden toimintaa on rajoitettu jo pidempään sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Siinä missä väkivaltainen protestointi tai antisemitistiset symbolit voidaan tietysti hyvästä syystä kieltää, kategorinen mielenosoitusten kieltäminen tuo mieleen ikäviä kaikuja autoritaarisista maista, missä mielenosoittaminen voidaan kieltää milloin milläkin verukkeella.
Johdonmukainen politiikka vahvistaa demokratiaa ja turvallisuutta
Ehdottoman tuen osoittaminen Israelille ja silmien ummistaminen sen ihmisoikeusloukkauksilta syö uskottavuutta länsimaiden pyrkimykseltä edistää demokratiaa maailmanlaajuisesti. Globaalin etelän näkökulmasta Eurooppa jatkaa kolonialistista suhtautumista muuhun maailmaan ja toimii Palestiina-kysymyksessä kaksinaismoralistisesti. Palestiinan itsemääräämisoikeus ja palestiinalaisten oikeus tavalliseen, ihmisarvoiseen elämään ovat itse siirtomaavallan alta vapautuneiden valtioiden mielestä yhtä itsestään selviä kuin meidän näkökulmastamme se, että Venäjä on rikkonut kansainvälistä oikeutta hyökätessään Ukrainaan. Kuten toimittaja Matilda Jokinen kirjoittaa Helsingin sanomien analyysissa, olisi ”Euroopan etu, jos koko maailma uskoisi lännen puolustavan kansainvälistä oikeutta yhtä johdonmukaisesti kuin juhlapuheissa”.
Jos Kiinan ja Venäjän kaltaiset autoritaariset toimijat, joiden oma lista ihmisoikeusrikkomuksista on pitkä, näyttäytyvät kannanotoissaan enemmän kansainvälistä oikeutta puolustavilta kuin demokratian puolestapuhujat, seuraukset voivat olla vakavat. Maailma uhkaa jo jakautua autoritaariseen ja ainakin näennäisesti demokraattiseen leiriin. Tiedämme autoritaaristen valtioiden olevan uhka paitsi omille kansalaisilleen, myös kansainväliselle turvallisuudelle, joten demokratian puolustaminen on myös turvallisuuden edistämistä.
Israel on vain yksi esimerkki tapauksista, joissa länsimaat ovat suhtautuneet valikoivasti ihmisoikeuskysymyksiin.
Autoritaarisuuden nousu on mahdollista pysäyttää. Demokratian edistäminen kansainvälisesti vaatii kuitenkin sitä, että demokraattiset maat osoittavat demokratian tuovan kansalaisille hyötyjä, että vaalimme demokratiaa myös omissa yhteiskunnissamme ja että seisomme ulkopolitiikassa niiden arvojen takana, joita vaadimme muilta. Tämän suuntaisia suosituksia on muun muassa Nic Cheesemanin ja Marie-Eve Desrosiers’n raportissa How (not) to engage with authoritarian states.
Israel on vain yksi esimerkki tapauksista, joissa länsimaat ovat suhtautuneet valikoivasti ihmisoikeuskysymyksiin. Mikäli emme pysty johdonmukaisesti toimimaan ääneen lausuttujen arvojemme mukaisesti, heikentää se kansainvälisen oikeuden merkitystä ja syöttää suoraan autoritaaristen valtioiden lapaan. Kyse ei ole vain Israelista ja Palestiinasta, vaan globaalista turvallisuudesta.
—
Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demo Finlandin näkemyksiä.