Uutiskuva nuorta mopoilijaa kavereineen hakkaavasta poliisista kertoi maailmalta yhdestä tavasta suitsia kansalaisia tottelemaan maan hallituksen linjauksia koronapandemiassa. Väkivallalla ja pelolla kontrollointi on valitettavasti osassa maailmamme valtioista järkyttävää arkitodellisuutta, mutta silti juuri tuo uutiskuva pysäytti pohtimaan eroja koronaviruksen leviämisen hidastamisessa demokratian ja autoritarismin välillä. Koronakriisi ei ole vain maailmanlaajuinen terveys- tai talouskriisi. Se on mitä suuremmassa määrin myös monissa valtioissa valtakriisi.
Mittavat toimet, joihin valtiot ovat turvautuneet pandemian hillitsemiseksi, ovat liittyneet esimerkiksi kansalaisten liikkumis- ja kokoontumisvapauksien rajoittamiseen. Demokratiassa kansalaisten vapauden rajoittamiseen ryhdytään vain ääritilanteissa, esimerkiksi ihmisten elämän ja terveyden suojelemiseksi. Nyt demokraattisten johtajien tekemät kansalaisvapauksien heikennykset näyttäytyvät salonkikelpoisilta myös niiden johtajien lanseeraamina, jotka ihannoivat autoritarismia. Kovinta ääntä vapauden ihanteesta pitävätkin näinä päivinä tahot, jotka eivät usko koronaviruksen tappavuuteen väestötasolla, vaan pitävät rajoituksia tahallisena vapauden ja vapaan talouden estona. On suuri vaara, että sekoittamalla tällä tavoin arvopuheita ja tarkoitusperiä hämärretään kansalaisten ymmärrystä demokratiasta. Röyhkeimmät käyttävät koronakriisiä tekosyynä vallan keskittämiseksi tai kansalaisten sanavapauden kaventamiseksi pysyvästi.
Koronakriisissä pureudutaankin juuri demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen ytimeen: päätöksentekijöiden tulee toimia vastuullisesti niitä kansalaisia kohtaan, jotka ovat heille vallan antaneet. Kansalaisten tulee voida luottaa siihen, että päätöksillä suojellaan heitä. Tätä luottamusta yhteiskuntaa kohtaan on varjeltava myös pandemiakriisin aikana, sillä kerran särjettyä luottamusta on vaikea korjata. Poikkeuksellisten aikojen vaarana on, että autoritaariset voimat ottavat vallan, eivätkä ne luovu väliaikaisiksi tarkoitetuista toimista, vaikka vaara olisi ohitse. Uhkaavia demokratian kehityssuuntauksia ei tarvitse valitettavasti kovin kaukaa hakea: esimerkiksi Unkarin hallituksen säätämä hätätilalaki on käytännössä antanut pääministerille yksinvallan ilman aikarajaa. Maissa, joissa demokratiaa on koeteltu jo ennestään, on pandemian varjolla luisuttu jo nyt kehityksessä taaksepäin.
Haurasta demokratiaa uhkaa myös koko yhteiskunnan hauraus ja köyhyys. Erityisen vaikeassa asemassa juuri nyt ovat kehittyvät maat. Kehitysmaissa valmiudet pandemian hoitamiseen ovat huomattavasti heikommat kuin länsimailla. Esimerkiksi 1,2 miljardin ihmisen asuttamassa Afrikassa koronaa on todettu jo lähes jokaisessa valtiossa. Afrikassa ennustetaan koronan vaikutusten näkyvän ennen pitkää myös maataloudessa ruokapulana. Se johtaa Afrikan köyhien maiden hädän syvenemiseen ja demokratiakehityksen pysähtymiseen. On Suomen ja muiden länsimaiden vahva moraalinen velvollisuus tukea kehitysmaita koronataistelussa.
Isot kriisit ovat aina jollakin tapaa muokanneet maailmaa lopullisesti. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut vuonna 2001 nostivat turvallisuuskysymykset pinnalle ja toivat mukanaan mm. koko maailman lentokenttiä koskevat tiukat turvamääräykset. Myös covid-19 herättää meidät tarkastelemaan turvallisuuden käsitettä uudelleen. Kriisissä kansa kaipaa usein vahvoja johtajia. Autoritaarinen johtaja voikin tuoda valheellisesti turvallisuuden tunnetta kansakunnalle poikkeusoloissa. Pandemian kaltaiset pirulliset ongelmat eivät kuitenkaan ratkea yhden ihmisen tai yhden valtion keinoin. Demokratia voittaa autoritarismin myös taistelussa koronaa vastaan.
Covid-19 ei saa johtaa valtioiden pysyvään eristäytymiseen, vaan se tulisi nähdä valtioita yhdistävänä pakottavana voimana. Pandemiat eivät tunne karttoihin piirrettyjä ja ihmisten sopimia valtioiden rajoja. Siksi tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja vuoropuhelua valtioiden välillä. Nyt ei ole oikea hetki taantua ja kääntyä sisäänpäin kriisissä. Pandemiat ovat yhteinen uhkamme, joista selviytyäksemme tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä enemmän kuin koskaan.
Kristiina Salonen
SDP
Kansanedustaja
Demon 2. varapuheenjohtaja
*Demo julkaisee sivuillaan säännöllisesti yhden jäsenpuolueensa edustajan kolumnin. Kolumnissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demon näkemyksiä.