Hyppää sisältöön

Myanmar-seminaari: Myanmarin demokratiakehitys herättää toivoa

 

Torstaina 6.10. Demo järjesti Myanmar-aiheisen keskustelutilaisuuden eduskunnan Pikkuparlamentissa. Tapahtuman pääpuhujina toimivat Myanmarista vieraaksi saapunut Myanmarin politiikkakoulun ohjelmapäällikkö Nay Myo Aung sekä kansanedustaja ja Demon hallituksen puheenjohtaja Eva Biaudet. Seminaariosallistujat edustivat ulkoministeriötä sekä eri puolueita ja järjestöjä.

Eva Biaudet aloitti seminaarin korostamalla, kuinka saavutettua demokratian tilaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä ja kuinka demokratiatyötä on siksi tehtävä joka päivä. Demon ohjelmajohtaja Jonna Haapanen nosti tästä esimerkiksi sen, kuinka usein demokratiatyö keskittyy vaalien aikaan, mutta kestävien pitkän aikavälin tuloksien saamiseksi varsinkin puolueiden välistä yhteistyötä tulisi kehittää myös vaalien välissä. Tätä työtä tekevät myös Demon politiikkakoulut. Ne ovat Demon Myanmarissa ja Tunisiassa toimivia hankkeita, joiden tarkoituksena on vahvistaa demokraattisia käytänteitä sekä monipuolueyhteistyötä.

Siljan puhelimesta kuvia 099

Demon puheenjohtaja, kansanedustaja Eva Biaudet kertomassa demokratiatyön roolista ja keinoista.

Seminaari herätti runsaasti keskustelua sekä Myanmarin poliittisesta tilanteesta yleisesti että politiikkakoulujen roolista ja vaikuttavuudesta. Myanmaria hallitsi sotilasjuntta vuoteen 2011 asti, ja vasta tämän vuoden alussa Myanmarin presidentiksi nousi vaaleilla valittu siviilipresidentti Htin Kyaw. Politiikkakoulun ohjelmapäällikkö Nay Myon mukaan ilmapiiri Myanmarissa on demokratisoitumisprosessin osalta toiveikas. Lisäksi hän uskoo, että valtapuolue National League for Democracyn (NLD) johtaja Aung San Suu Kyin valta-asema voi inspiroida tyttöjä ja naisia tavoittelemaan poliittista vaikutusvaltaa.

Myanmarin politiikkakoulun haasteeksi Nay Myo nimesi erityisesti logistiikan, sillä joiltakin alueilta politiikkakoulun kokoontumisiin pääseminen saattaa viedä jopa vuorokauden ajomatkan. Onnistumisista taas nousi esille se, että useampi politiikkakouluun osallistunut on menestynyt osavaltiotason vaaleissa ja vielä useampi on asettunut ehdolle.

Nay_Myo Seminar

Myanmarista Suomeen matkustanut MySoPin ohjelmapäällikkö Nay Myo kertomassa Myanmarin politiikkakoulun toiminnasta.

Kysymykseen järjestöjen roolista demokratian edistämisessä Demon toiminnanjohtaja Anu Juvonen kommentoi nostamalla esiin järjestöjen joustavuuden ja ketteryyden. ”Järjestöjen hienous on siinä, että ne voivat kehittää ja kokeilla uusia toiminnan tapoja, joita ei ole aikaisemmin kokeiltu.”

Nay Myon vierailun toisena päivänä Nay Myo ja Demon Jonna Haapanen vierailivat Sosialidemokraattien puoluetoimistolla. Vierailun ohjelmasta vastasi otsikkokuvassakin näkyvä Demon toinen varapuheenjohtaja Hildur Boldt. Puoluetoimistovierailun tarkoitus oli sekä tutustua suomalaisiin puolueisiin ja Suomen poliittiseen järjestelmään että vertaisoppia poliittisesta ohjelmatyöskentelystä. Myanmarissa poliittisten ohjelmien laatiminen ei ole vielä juurtunut osaksi politiikan tekemisen käytäntöjä yhtä vahvasti kuin Suomessa, ja Myanmarin politiikkakoululla voikin olla tärkeä rooli siinä, miten poliittisten ohjelmien laatiminen vakiintuu osaksi Myanmarin puolueiden toimintaa.

 

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.