Hyppää sisältöön

Sambian vaalit rauhattomat, naisille pieniä edistysaskelia

 

Sambian elokuisissa vaaleissa valittiin maalle uusi presidentti, kansanedustajat, pormestarit, kunnanvaltuutetut ja äänestettiin lisäksi uuden perustuslain hyväksymisestä. Suurimman huomion on kerännyt presidentinvaali ja siihen kohdistetut vilppiepäilyt, mutta taustalla on tapahtunut myös myönteistä kehitystä muun muassa äänestysaktiivisuudessa ja naisehdokkaiden määrässä.

Demon tukeman Zambia National Women’s Lobbyn toiminnanjohtaja Juliet Kaira Chibuta pitää vaaleja pienenä voittona naisille, erityisesti kaikkien heidän kokemiensa haasteiden jälkeen. Alkuvuodesta muutettu perustuslaki edellytti yllättäen kaikilta ehdokkailta todistusta 12 vuoden koulunkäynnistä ja samalla ehdokasmaksuja nostettiin. Muutos toi mukanaan erittäin suuren vaihtuvuuden, kun esimerkiksi Demon ja ZNWL:n viidellä projektialueella yksikään aiemmin kunnanvaltuustossa istunut nainen ei ollut enää uuden vaatimuksen mukaan vaalikelpoinen.

Parlamenttiin äänestettiin nyt 26 naista ja määrä voi nousta vielä muutamalla, sillä vaalien lisäksi parlamentissa on paikkoja tulevan hallituksen nimeämille kansanedustajille. Viime vaalien jälkeen nimettyjen ehdokkaiden myötä Sambian parlamentin yhteensä 156 kansanedustajasta 22 oli naisia.

Opposition mahdollisuudet evättiin?

Huolta vaalien jälkeen on herättänyt aiempaa hitaampi ääntenlasku, minkä takia kunnallisvaalien lopullisia tuloksia ei ole saatavilla, vaikka vaaleista on jo kaksi viikkoa. Ääntenlaskun epäselvyyden ja muiden vilppiepäilyjen takia maan suurin oppositiopuolue, United Party for National Development, on päättänyt nostaa kanteen ja vaatii vaalitulosten mitätöintiä. Euroopan ja Afrikan unionien vaalitarkkailumissiot raportoivat epäselvyyksistä, mutta pitivät vaaleja silti yleisesti ottaen rehellisinä.

Lisäksi vaaliväkivalta vaikeutti erityisesti naisten aktiivista poliittista osallistumista. Ainakin yksi opposition kannattaja kuoli yhteydenotoissa heinäkuussa ja presidentin käskystä kampanjointi keskeytettiin väliaikaisesti. Kampanjointia leimasi muutenkin valtapuolue Patriotic Frontin kova linja opposition toimintamahdollisuuksien suhteen. Esimerkiksi usean oppositiomyönteisen median toiminta estettiin vaalien aikaan ja hallitusmyönteisessä mediassa keskityttiin vain valtapuolueesta uutisointiin.

Myös presidentinvaalin tulos – istuva presidentti Edgar Lungu sai 50,35 % äänistä ja vältti niukasti toisen kierroksen – nosti opposition epäilyksiä. Lungu on ilmoittanut, että ei vanno presidentinvalaansa ennen kuin kaikki epäilykset vaaliprosessia koskien on selvitetty.

Juliet Chibutan mukaan tilanne on huolestuttavan kärjistynyt ja joillakin alueilla kahdesta puolueesta vähemmän suosittua äänestäneitä ihmisiä on jopa joutunut pakenemaan kodeistaan. Lisäksi valituksen käsittelyn aikataulusta ei ole tietoa ja Patriotic Frontin tiukka mediakontrolli on jatkunut myös vaalien jälkeen, Chibuta kertoo.

Presidentinvaalin ainoa naisehdokas FDD:n Edith Nawakwi äänestämässä. Nawakwi sai 0,65% äänistä ollen vaalin kolmas.

Presidentinvaalin ainoa naisehdokas FDD:n Edith Nawakwi äänestämässä. Nawakwi sai 0,65% äänistä ollen vaalin kolmas. Kuva: ZNWL

Ehdokasasettelun läpinäkyvyyttä lisättävä

Suurimmalle osalle Demon ja ZNWL:n koulutuksiin osallistuneista naispoliitikoista uudet ehdokasvaatimukset tarkoittivat ehdokkuustavoitteesta luopumista. ZNWL tavoitti kuitenkin vielä kesä-heinäkuussa runsaasti ehdolle asetettuja naispoliitikkoja ja tarjosi heille koulutusta sekä linkitti nuoria ehdokkaita kokeneempien poliitikkojen mentoroitaviksi. Lisäksi ZNWL koulutti naisia myös kampanjatöihin sekä vaalitarkkailuun ja kampanjoi itse naisehdokkaiden puolesta yli puoluerajojen.

Naiskuntavaaliehdokkaiden määrä nousi ilahduttavasti noin sadalla yhteensä 451 ehdokkaaseen. Silti vain joka viides ehdokas parlamenttivaaleissa oli nainen, paikallistasolla noin yksi kymmenestä ja presidentinvaalissa ehdolla oli vain yksi nainen yhdeksän kandidaatin joukossa.

Uudet koulutusvaatimukset näkyivät vaalituloksessa Demon ja ZNWL:n projektialueista erityisesti maaseudulla. Näillä alueilla naiskunnanvaltuutettujen määrä laski, kun taas keskimäärin paremmin koulutetun väestön parissa pääkaupunki Lusakassa on nyt kahden sijaan kuusi naiskunnanvaltuutettua.

Mikäli naisten osuutta politiikassa halutaan kasvattaa jatkossa, on puolueiden sitouduttava tekemään ehdokasasettelustaan läpinäkyvää. Nyt ehdokkaat nimettiin viime hetkellä, jolloin aikaa valmistautumiseen ja resurssien hankkimiseen ei jäänyt. Tämä koskettaa erityisesti naisia, joilla on keskimäärin miehiä vähemmän rahaa käytettävänään.

Katse eteenpäin

Demon ja ZNWL:n työ naisten poliittisen aseman parantamiseksi jatkuu. Chibutan mukaan ensimmäinen tehtävä on saada koottua naiset paikallistasolla yhteen yli puoluerajojen keskustelemaan vaalien vaikutuksista ja siten näyttämään esimerkkiä puolueiden yhteistyökyvystä myös muille.

Hyviä merkkejä on ilmassa: monet uudet ehdokkaat olivat nuoria naisia ja äänestämässä kävi 56,45 % äänioikeutetuista. Prosentti ei kuulosta suurelta, mutta edellisessä presidentinvaaleissa uurnille vaivautui vajaa kolmannes äänioikeutetuista. Ensimmäisessä vaalien jälkeisessä puheessaan presidentti Lungu ilmoitti nostavansa naisia ja eri heimojen edustajia hallitukseensa, jotta edustuksellisuus toteutuisi.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.