Mikä ihmeen kehitysyhteistyö? KEPA:n internetsivuilla se määritellään pyrkimykseksi vähentää köyhyyttä ja poistaa globaalia eriarvoisuutta. Kuulostaa hienolta, mutta miksi juuri meidän pitäisi auttaa vieraita ihmisiä? Eikö vain olisi parempi säästää ja pitää ne rahat itsellämme, kuin laittaa jonnekin vessojen rakennukseen Nepalissa? Nyt kun on niin tiukkaa ja pitää “kiristää vyötä”, jotta selviämme tästä lamasta.
Edellämainittuja kysymyksiä olen kuullut monelta “kadunmieheltä”. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kehitysyhteistyötä tulee edelleen jatkaa, eikä määrärahoja tulisi ainakaan kovin suuresti leikata. Me olemme osa globaalia kokonaisuutta, halusimme sitä tai emme. Vaatteemme, jotka laitamme yllemme aamulla, on tehty halpatyöllä Bangladeshissa, aamukahvimme taas on todennäköisesti brasilialaisella halpatyöllä poimittua. Useat hyödykkeet, joita käytämme päivittäin arkielämässämme, on valmistettu halpatyömaissa, joissa työskentelyolosuhteet ovat äärimmäisen huonot ja palkat olemattomat.
En itsekään suostuisi tekemään työtä epäinhimillisissä oloissa ja nollapalkalla, etkä varmaan sinäkään. Tämä on kuitenkin arkipäivää köyhemmissä maissa asuville, ja vain sen takia että me täällä länsimaissa saisimme nauttia aamukahvimme mahdollisimman halvalla, ja jotta isot kansainväliset firmat saisivat mahdollisimman isot voitot. Vaikka orjuus on Suomessa ja länsimaissa kielletty, se kuitenkin välillisesti hyväksytään ostamalla halpatyöllä valmistettuja tuotteita.
Köyhissä maissa vaihtoehdot parempaan elämään ovat vähissä. Maaseudun työkykyistä väestöä lähtee kaupunkeihin tehtaisiin töihin paremman elämän toivossa, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Kehitysyhteistyö on tässä tärkeässä roolissa: autamme verovaroilla ihmisiä asioissa, jotka ovat meille itsestään selvyyksiä. Parantamalla hygieniaa muun muassa viemäröintejä ja saniteettitiloja rakentamalla voidaan kehitysmaissa oleellisesti vähentää tauteja ja kuolleisuutta. Lisäksi rakentamalla kouluja ja antamalla varoja koulutarvikkeisiin sekä opastamalla muun muassa metsänhoidossa ja maanviljelyssä voimme parantaa paikallisten ihmisten edellytyksiä asua kotiseudullaan ja saada sieltä toimeentulonsa.
Yhteiskuntamme elää kulutuksesta, ja näin joulun lähestyessä ostovimma tuntuu vain kiihtyvän. Olisikin hyvä pysähtyä miettimään, onko tässä mitään järkeä. Se, että valitamme suureen ääneen kun “netti katkesi kahdeksi tunniksi”, on pientä verrattuna siihen, että köyhissä maissa joudutaan usein hakemaan juomavesi kävellen kaivolta useiden kilometrien päästä kotoa.
Kehitysyhteistyöllä sen kaivon voisi rakentaa hieman lähemmäksi kylää, ja voisimme näin osaltamme parantaa edes hieman paikallisten elinoloja ja tuoda samalla hyvää mieltä muillekin kuin itsellemme.
_____________________________________________
Antti Kainulainen
Kirjoittaja on KD Nuorten 2. varapuheenjohtaja.