Brexit Iso-Britanniassa ja Trumpin voitto Yhdysvalloissa saivat monet kysymään, voiko demokratia pettää ja tuottaa vääriä lopputuloksia. Ajatus vääränlaisesta tuloksesta liittyy yleensä oletukseen, että äänestyspäätös on perustunut puutteelliseen tai virheelliseen tietoon tai että on äänestetty aivan muusta kuin käsillä olevasta asiasta.
Demokraattista vaalitulosta on kunnioitettava. Vaalituloksen kyseenalaistaminen pelkästään lopputuloksen – eikä esimerkiksi vaalivilpin tai prosessiin liittyvien puutteiden – perusteella olisi samalla demokraattisen järjestelmän kyseenalaistamista. Lienee lopulta turhaa miettiä, millaisilla perusteilla kukin on äänestänyt, sillä demokraattiseen vaaliin kuuluu vapaus äänestää mielensä mukaan.
Brexit-kampanja ja Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat kuitenkin nostaneet esiin laajemman populismi-keskustelun. Populismille ei ole yhtä määritelmää, mutta yhteisiä piirteitä populistisissa ilmiöissä on. Populistiset liikkeet tai yksilöt vetoavat kansaan, toisin sanoen äänestäjiin, kertomalla sellaisia viestejä, joita kansa haluaa kuulla ja joihin sen on helppo samaistua. Kansaan vetoaminen tarkoittaa usein rajanvetoa meidän ja muiden, esimerkiksi laajan kansan ja kapean eliitin, välille. Euroopassa viime aikoina voimistunut oikeistopopulismi tekee rajan etnisen kansan ja ulkomaalaisten välille, mutta tämä ei ole ainoa lähtöasetelma. Populisteja löytyy läpi poliittisen kirjon vasemmalta oikealle.
Usein populisti haastaa poliittista korrektiutta ja yleisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä sekä vetoaa äänestäjien tunteisiin, joista vahvimpia lienevät pelko ja viha. Lisäksi populistisiksi miellettyjä tahoja yhdistää yksinkertaisten vastausten antaminen monimutkaisiin kysymyksiin ja sellaisten sanojen tai symboleiden käyttö, jotka ovat helposti omaksuttavissa mutta joiden sisältö voi jäädä ontoksi. Sekä Brexitin että Trumpin kampanjoissa tukea haettiin historiallisista suuruuden ajoista, jotka luvattiin tuoda takaisin. Uskottavat keinot hallinnan palauttamiseksi kuitenkin uupuivat.
Myös mitä sovinnaisin poliitikko voi käyttää populistisia keinoja. Voisi todetakin, että kaikkeen politiikkaan kuuluu jonkinasteinen populismi, jos populismi ajatellaan erityiseksi tavaksi puhutella äänestäjiä. Suomessa populistisena pidetään usein esimerkiksi epärealististen tai mahdottomina pidettyjen vaalilupausten esittämistä. Meillä poliitikoilla on vastuuta siitä, millaiseksi poliittinen keskustelu muotoutuu ja millaista puhetta pidetään niin sanotusti normaalina. Tuskin kukaan haluaa Yhdysvaltain vaalikampanjoiden loanheittokulttuuria Suomeen. Ehdokas Trumpin retoriikka oli paikoin niin epäasiasiallista ja röyhkeää, että vaikka hän nyt irtautuisi aiemmista lausunnoistaan tai niistä innostuneiden ääriryhmien kannattajista, on hän osaltaan ollut luomassa uutta käsitystä siitä, millainen käytös on politiikassa hyväksyttävää.
On mielenkiintoista pohtia, missä määrin poliittisen järjestelmän rakenteet antavat tilaa populismille.
Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat kahden suuren puolueen poliittisia järjestelmiä. Vallitseva järjestelmä siis lähtökohtaisesti tukee vahvaa kahtiajakoa, josta kumpuavia tunteita on helppo kanavoida poliittisiin tarkoituksiin. Tästä ei voi päätellä, että kaikki kaksipuoluejärjestelmissä tapahtuva politiikka olisi populistista. Kaksipuoluejärjestelmä vain on alttiimpi kahtiajakoon perustuvalle politiikalle, kun ollaan yhden puolella ja toista vastaan. Kuten Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa nähtiin, on helppoa keskittyä vastapuolen heikkouksien ja virheiden toisteluun, kun vastustajia on vain yksi. Moni äänesti toista ehdokasta vastaan tai valitsi pienemmän pahan, jos kumpikaan ehdokkaista ei miellyttänyt.
Onko monipuoluejärjestelmässä vaikeampi pärjätä populistisella politiikalla, tai korjaako demokraattinen monipuoluejärjestelmä helpommin virheensä? Esimerkiksi Suomen Eduskunnassa on edustettuna kahdeksan puoluetta, jotka ovat perustaneet Demon ja tekevät yhdessä työtä demokratian edistämiseksi.
Populismissa on toki vaaransa. Jos populistinen keskustelu saa vallan, hukuttaa se helposti alleen varsinaiset politiikan sisältökysymykset. Toisaalta tärkeämpää kuin analysoida Trumpin kaltaisia menestyneitä populisteja on miettiä, mitä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ongelmia taustalla on ja miten niihin voitaisiin vaikuttaa. Demokratiaan kuuluu mahdollisuus vaihtaa vaaleissa vallanpitäjiä, ja äänestäjillä on myös useita vaihtoehtoja. Monipuoluejärjestelmä lienee tässä suhteessa toimivampi. Iso-Britannian EU-eropäätös lienee lopullinen, mutta Trumpin valta on lunastettu vain neljäksi vuodeksi. Populistikin on valtaan päästyään vastuussa äänestäjille.
Katri Kulmuni
Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja sekä varapuheenjohtaja.