Hyppää sisältöön

Heli Järvinen Demon puheenjohtajaksi

Demon kevätkokous nimesi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Vihreiden Heli Järvisen. Toista kertaa eduskuntaan noussut Järvinen korvaa tehtävässä kansanedustajapaikkansa jättäneen Satu Haapasen.

Etelä-Savosta eduskuntaan valittu Järvinen on entinen Vihreiden Naisten puheenjohtaja ja tuntee Demon hyvin toimittuaan sen hallituksessa vuosina 2010–2011.

2015_04_29_jarvinen

Demon uusi puheenjohtaja Heli Järvinen

”Sananvapauden, kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuden, avoimuuden, läpinäkyvyyden ja puolueiden välisen yhteistyön lisääminen on välttämätöntä kehitysmaita tuettaessa. Nämä asiat lisäävät kehitysmaiden omia mahdollisuuksia kansanvaltaisen järjestelmän ja vakauden saavuttamisessa, ja siksi puolueiden yhteistyöllä toimivan Demon esimerkki ja työ maailmalla on tärkeää”, Järvinen toteaa.

Järvinen on tutustunut kehitysmaiden ongelmiin lähemmin myös toimiessaan aktiivisesti eduskunnan väestö- ja kehitysryhmässä.

Satu Haapanen toimi Demon puheenjohtajana vuoden 2014 alusta, minkä lisäksi hän on ollut Demon hallituksen jäsenenä vuosina 2012–2013.

”Demon työ keskittyy demokratian vahvistamiseen maissa, joissa monipuoluejärjestelmä on vielä hauras, ja kansalaisten äänen kuuluminen vaatii kansalaisten ja poliittisten ryhmien vaikutusmahdollisuuksien vahvistamista.

Puheenjohtajana vakuutuin siitä, että nuorten ja naisten poliittisten vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen puolueiden välisen yhteistyön kautta on mitä vaikuttavinta työtä vakauden ja rauhan eteen. Demokratiaan siirtyvien maiden tukeminen luo turvallisuutta ja vaurautta myös ympäröiviin yhteiskuntiin sekä omaan maanosaamme”, kuvailee väistynyt puheenjohtaja.

Heli Järvinen toimii puheenjohtajana tämän vuoden loppuun, minkä jälkeen viestikapula siirtyy RKP:lle seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.