Hyppää sisältöön

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! 

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta eduskuntapuolueille, poliitikoille ja kaikille muille yhteistyökumppaneillemme Suomessa ja maailmalla!

Kulunut vuosi oli vaativa, kiireinen ja tapahtumarikas – mutta ennen kaikkea palkitseva!
Järjestimme keskusteluja demokratian tilasta Maailma Kylässä -festivaaleilla, SuomiAreenalla sekä jo perinteeksi muodostuneessa Demokratiapäivän seminaarissa yhdessä eduskunnan kanssa, jatkoimme työtämme naisten poliittisen osallistumisen vahvistamiseksi Sambiassa ja myös Suomessa Demokratia-akatemian muodossa, panostimme vertaisoppimiseen Mosambikissa ja monipuoluedialogin tukemiseen Myanmarissa ja Tunisiassa sekä osallistuimme aktiivisesti keskusteluihin demokratiatuen tärkeydestä Suomen ja EU:n tasolla. Ensi vuosi tuo tullessaan uusia haasteita muun muassa eduskuntavaalien ja Suomen EU -puheenjohtajuuden myötä – otamme ne vastaan innolla!

Hallituksemme puheenjohtajan Päivi Räsäsen terveisten myötä haluamme toivottaa rauhallista ja hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta:

“Viime jouluna kodissamme juhlittiin ihanassa seurassa, lähes 40 hengen joukolla. Omaa perhekuntaamme oli vauvasta isoisoäitiin ja lisäksi joulupäivänä saimme vieraaksi parikymmentä afganistanilaista turvapaikanhakijaa. Jouluun yhdistyy yhteisöllisyys, mikä toisaalta voi vahvistaa yksinäisyyden ja perheettömyyden kipeitä kokemuksia. Joulun sanoman keskiössä on vastasyntynyt lapsi. ”Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.” Vastasyntynyt pysäyttää pelkällä olemuksellaan elämän perusasioiden äärelle. Lapsi elää siitä, mikä lopulta elämässä on kaikkein tärkeintä; elämän perustarpeet, lähellä oleminen, huolehtiminen ja rakastaminen.

Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä tässä ahkerassa ja osaavassa yhteisössä. Tuoreena Demon puheenjohtajana olen yhä vakuuttuneempi Demon työn merkityksestä ja arvosta. Kiitän lämpimästi Demon väkeä tämän vuoden työpanoksesta sekä kaikkia kumppaneitamme hedelmällisestä yhteistyöstä! Toivon, että saatte joulun aikaan levähtää ja keskittyä siihen, mikä elämässä on lopulta tärkeää. Ensi vuonna jatkamme työtä demokratian tukemiseksi ladatuin akuin.

Ihanaa joulun aikaa Sinulle!”

Päivi Räsänen (kd.)
Demon hallituksen puheenjohtaja

ja demolaiset 

Demon toimisto on suljettuna 22.12.2018 – 7.1.2019.

 

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.