Hyvän hallinnon ja demokratian tukeminen vaatii antajilta uusien näkökulmien, menetelmien ja oman toiminnan lähtökohtien tarkkaa tutkiskelua. Poliittista järjestelmää tukeva kehitysyhteistyö on herkkää sekä tilanne- ja kohdesidonnaista. Yhdysvaltalaisen demokratiatoimija Carnegie Endowment for International Peacen uudessa julkaisussa tarkastellaan hallinnon ja demokratian auttamisen näkökulmien kehittymistä.
Julkaisun kirjoittaneet Thomas Carothers ja Diane de Gramont puhuvat tuen toisesta sukupolvesta. Hallinnon ja demokratian tukeminen tuli osaksi kehitysyhteistyötä 1990-luvulla ja sen ensimmäisen vaiheen näkökulmat ovat kirjoittajien mukaan auttamattomasti vanhentuneita ja toimimattomiksi todettuja. Kirjoittajat tarjoavat kahdeksan suunnanmuutosta kehittyneempään ja parempaan tukeen.
Ensimmäisenä ohjenuorana tukijoiden tulee ymmärtää, että hallinnon teknisetkin puutteet johtuvat pitkälti poliittisista syistä. Tukemalla vain teknisiä hallinnon välineitä tuetaan heitä, joilla valta jo on. Hallinnon puutteet antavat valtaapitäville mahdollisuuden hyötyä järjestelmän heikkouksista. Parempi ymmärrys poliittisesta kontekstista johtaa parempaan tukeen.
Toiseksi kirjoittajat kiinnittävät huomion tuen antamiseen kysynnän perusteella. Kansalaisyhteiskunnan tukeminen on hyvä tapa parantaa demokraattista järjestelmää, mutta huomio tulisi kiinnittää siihen, että tuetaan järjestöjä, joilla on halu ja kyky parantaa kansalaisten ja valtionhallinnon suhteita.
Tuen merkityksellisyyden kannalta pienissä yhteisöissä toimiminen on usein järkevämpää kuin suurissa poliittisissa instituutioissa. Pienissä yhteisöissä annetulla avulla voi olla todellinen, suuri ja nopea merkitys, kun taas suuret yhteisöt vaativat laajan, pitkäkestoisen ja kalliin panostuksen ilman takeita onnistumisesta.
Raportin mukaan tuen antajien ei tulisi keskittyä liikaa ennalta asetettuihin tavoitteisiin tai parhaisiin käytäntöihin. Valmiit mallit eivät välttämättä sovellu tuettavaan maahan tai kehitysmaakontekstiin yleensä. Sen sijaan ratkaisuja tulee hakea paikan päällä näin parantaen paikallisia toimintamalleja. Puutteellisetkin käytännöt ja instituutiot voivat käynnistää kehityksen kohti hyvää hallintoa.
Liiallinen keskittyminen virallisiin kanaviin ja kirjoitettuihin käytäntöihin voi osoittautua poliittisen järjestelmän tukemisessa ongelmalliseksi. Yhtä tärkeää on tuntea kirjoittamattomia sääntöjä, maan tapoja ja epävirallisia viestintäkeinoja. Näiden rooli on usein korvaamaton toimivan ja molemminpuolisen yhteistyön aikaansaamiseksi.
Yksi oleellinen virhe on ollut ajatella hallintoa muusta kehitysyhteistyöstä erotettavana osiona. Sen sijaan poliittisen järjestelmän ja hallinnon tukeminen tulisi yhdistää osaksi perinteisen kehitysyhteistyön muotoja, kuten maataloutta ja koulutusta. Kirjoittajien mukaan hallinnon tukemisen merkitys konkretisoituu paremmin, kun se sidotaan suoraan sosio-ekonomisiin tekijöihin. Esimerkiksi Swiss Agency for Developmnet and Cooperation on ottanut hallinnon tasa-arvon rinnalle kaikkea kehitysyhteistyötä yhdistäväksi tekijäksi.
Viimeisinä suuntalinjoina Carothers ja de Gramont kehottavat tukijoita tarkastelemaan kansainvälisten toimijoiden ja omien taustajärjestöjensä hallintoja. Kansainvälisellä tasolla tulisi tunnistaa tahoja, joiden toiminta jättää huomioimatta hallinnon tai edistää epädemokraattisia käytäntöjä. Samalla poliittisen järjestelmän tukijoiden täytyy kiinnittää huomiota omien järjestöjensä hallintoon, työntekijöiden osaamiseen ja demokratian sekä politiikan ymmärrykseen. Se kuinka tukea annetaan, on yhtä tärkeää kuin se mitä tavoitellaan. Joustavat ja tehokkaat ohjelmat ovat mahdollisia vain toimivien tuenantajatahojen kautta.
Uusista suuntalinjoista huolimatta, hallinnon ja demokratian tukeminen etsii yhä paikkaansa kehitysyhteistyön kentässä. Tuen tuloksia on vaikea mitata, ja voidaan kysyä tuoko parempi hallinto välttämättä mukanaan parempaa kehitystä. Kriittiset äänet nostavat esiin esimerkiksi Kiinan, jonka taloudellinen kasvu on tapahtunut ilman demokratiaa ja läpinäkyvää hallintoa. Tämän näkökulman perusteella valtiojohdon tehokkuus on sen keskeisin ominaisuus kehityksen kannalta.
On kuitenkin syytä huomata, että vaikka kehitys ilman läpinäkyvää hallintoa ja aitoa demokratiaa on mahdollista, niin näillä tekijöillä on selkeä positiivinen vaikutus monen köyhän maan kehitykseen. Raportissa viitataan useisiin tutkimuksiin hyvän hallinnon ja kehityksen yhteydestä, joiden mukaan demokraattiset käytännöt lisäävät myös ihmisten tulotasoa. Lisäksi demokratialla ja hyvällä hallinnolla on keskeinen merkitys kun kehitysavun saajille siirretään yhä enemmän vastuuta kehitysohjelmien toteuttamisesta. Hyvään hallintoon ja demokratiaan keskittyvä apu ei välttämättä tuo nopeaa taloudellista kasvua, mutta mahdollistaa vastuullisen ja kaikki huomioon ottavan kehityksen.
Uuden sukupolven tuki antaa demokratiatoimijoille mahdollisuuden toteuttaa paremmin potentiaaliaan. Yksi toisen sukupolven suuntaviivojen vahvuuksista on se, että ne perustuvat todellisiin kokemuksiin hallinnon ja demokratian tukemisesta, toisin kuin aiemmat ennakko-oletuksiin perustuneet käytännöt. Uudet suuntaviivat kuitenkin myös lisäävät työn haasteita vaatiessaan parempaa paikallista tuntemusta ja osaamista. Haasteita riittää, mutta kirjoittajien mukaan hallinnon ja demokratian tukeminen on ainoa tie kehityskysymysten todelliseen ytimeen. Esittämiään suuntaviivoja Carothers ja de Grumont eivät pidä oikotienä vastauksiin, vaan lähtöpisteinä parempaan tukeen.
Thomas Carothers ja Diane de Gramont: Aiding governance in developing countries. Progress amid uncertainties.