Vallitsevan kriisin aikana monet ovat vedonneet yhteistyön tarpeeseen. Perheiden ja naapurustojen kaltaisissa pienissä yhteisöissä onkin onnistuttu melko hyvin löytämään yhteinen sävel ja aiemmat raja-aidat ovat kaatuneet. Ympäri maailman on julkaistu videoita, joissa naapuritalojen ihmiset jumppaavat yhdessä kukin omalla parvekkeellaan tai auttavat karanteenissa olevia naapureitaan käymällä näiden puolesta kaupassa. Tämä yhteistyön ja -ymmärryksen henki on onneksi vallannut myös kokonaisia maita. Esimerkiksi Suomessa ja Saksassa  ihmiset ovat pääsääntöisesti suhtautuneet tiukkoihinkin rajoituksiin ymmärryksellä ja suurilta poliittisilta tai sosiaalisilta vastakkainasetteluilta on vältytty.

Valitettavasti monessa maassa yhteistyö on jäänyt haaveeksi. Joko jo olemassa olevat juovat ryhmien välillä ovat kasvaneet poikkeusolojen aiheuttamassa paineessa tai pandemia on luonut uusia kansaa jakavia rajanvetoja. Kansainvälisten tutkijoiden, asiantuntijoiden ja päättäjien painottaessa jokaisessa puheenvuorossa yhteistyön tarpeellisuutta maailmanlaajuisen pandemian pysäyttämiseksi, tuntuu nurinkuriselta, että joissain maissa vastakkainasettelu kasvaa kasvamistaan. Tilannetta on kuitenkin helppo alkaa ymmärtää seuraamalla kotimaan tapahtumia: Suomessakin hallituksen sisältä, oppositiosta ja kansan joukosta on välillä esitetty kärkästäkin kritiikkiä tilanteen hoidosta. Toki kritiikki on terveen demokratian merkki, ja kokonaisuudessaan yhteistyö on ollut kiitettävää. Valmiuslain käyttöönotosta sopiminen kaikkien puolueiden kesken onkin loistava esimerkki Suomen onnistuneesta yhteistyökeskeisestä suhtautumisesta kriisitilanteen hoitoon.

Kriisi syventää olemassa olevaa vastakkainasettelua

Suomessa vastakkainasettelu ei ole päässyt kasvamaan suureksi osittain siksi, että maa on edelleen suhteellisen yhtenäinen – poliittisesti, kulttuurillisesti ja taloudellisesti. Siirryttäessä yhteiskuntaan, jossa erot opposition ja hallituksen, puolueiden jäsenten tai sosiologisten ryhmien kuten uskontokuntien tai tuloluokkien välillä ovat suuria ja vakiintuneita, päädytään tilanteeseen, jossa eri ryhmien intressit kilpailevat keskenään. Näin jo olemassa oleva vastakkainasettelu pahenee tai syntyy kokonaan uutta vastakkainasettelua. Demon maaliskuussa julkaistua artikkelia lainaten, kärjistyneessä tilanteessa ”tauti leimataan helposti vihollisen tuomaksi ja poliittiset vastustajat taudin levittäjiksi”.

Mediassa näkyvin esimerkki koronaa edeltävän polarisaation kasvamisesta kriisin aikana on ollut Yhdysvallat. Donald Trumpin presidenttikautta edeltänyt ja presidenttikaudella ennestään kasvanut vastakkainasettelu ja yhteistyökyvyttömyys demokraattien ja republikaanien välillä on jatkunut vakavin seurauksin koronakriisin aikana. Molemmat osapuolet ovat yrittäneet kehua omia toimiaan ja hyödyntää vastapuolen virheitä omien poliittisten tavoitteidensa ja kannatuksensa edistämiseksi. Poliittinen kilpailu uhkaa viedä resursseja kriisin hoidosta ja uskottavuuden niin maan koronastrategialta kuin taudin aiheuttamalta uhaltakin. Ongelma pahenee entisestään, jos poliittisesti jakautunut kansa ei suostu noudattamaan kritisoimiensa johtajien hyviäkään koronan torjumiseen liittyviä ohjeita. Tällöin poliittinen vastakkainasettelu on suora riski ihmisten terveydelle.

Vastakkainasettelua ei synny vaikeina aikoina vain valtaapitävien ja opposition välille. Aivan kuten hallituksen ja opposition välillä, myös hallituksen tai valtapuolueen sisällä saattaa olla keskenään kilpailevia tulkintoja tilanteen vakavuudesta ja taudin tarvitsemasta lääkkeestä. Yhtenäisessä, avoimessa ja dialogiin kykenevässä puolueessa tai hallituksessa nämä erimielisyydet harvoin kärjistyvät suuriksi, yhtenäisyyttä uhkaaviksi riidoiksi. Ongelmaksi sisäryhmän erimielisyydet koronan hoidossa muodostuvat lähinnä, kun taustalla on jo aiempia ongelmia. Aiempi hallituksen sisäinen valtataistelu on lisääntynyt Keniassa, missä presidentti Uhuru Kenyatta on erottanut johtamastaan valtapuolueesta useita maan koronapolitiikkaan kriittisesti suhtautuneita jäseniä ja luonut pohjaa uudelle poliittiselle valtataistelulle maassa, jossa jakolinjat – niin puoluepolitiikassa kuin jokapäiväisessä elämässä – ovat aiemmin olleet lähinnä etnisiä.

Sosiaaliset ja kulttuuriset jakolinjat

Polarisaatiosta puhuttaessa huomio keskittyy helposti poliittisiin puolueisiin ja aatteisiin, mutta varsinkin poikkeusoloissa myös muut sosiaaliset ja kulttuuriset ryhmät muodostuvat entistä tärkeämmiksi yhteiskunnallisiksi jakolinjoiksi. Esimerkiksi vanhusten ja nuorten välinen sanailu mediassa on välillä kasvanut nuorten kokiessa joutuvansa tekemään suhteettomia myönnytyksiä sosiaalisessa ja taloudellisessa elämässään koronalle haavoittuvimpien vanhusten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Onkin eittämättä totta, että nuoret joutuvat leikkaamaan pahimmassa tapauksessa pitkiä aikoja alkavasta työurastaan joutuessaan lomautetuiksi tai jäädessään ilman työtä juuri valmistuttuaan.

Toki ihmisryhmien asettuessa toisiaan vastaan taustalla voivat vaikuttaa poliittiset tarkoitusperät. Noin 1000 vahvistetun tartunnan Sri Lanka on saanut kiitosta nopeasta reaktiosta ja toimenpiteistä taudin leviämisen hidastamiseksi. Samaan aikaan maan muslimit ovat kritisoineet hallitusta uskontonsa vastaisesta hautauskiellosta ja krematointipakosta, jonka he kokevat muslimivähemmistöön kohdistettuna epäreiluna rajoituksena ilman selkeää näyttöä siihen liittyvistä hyödyistä. Muslimiaktivistit ovat esittäneet, että kasvavan vihamielisyyden taustalla on maassa jo aiemmin kasvanut muslimivastaisuus, jota maan hallitus nyt käyttää löytääkseen syntipukin koronalle ja kasvattaakseen kannatustaan tulevia vaaleja silmällä pitäen.

Huolestuttavaa on, ettei Sri Lankan tilanne ole poikkeus maailmalla. Monessa muussakin maassa vähemmistöt ovat kohdanneet paljon epäluuloja. Usean muun Afrikan maan tavoin Mosambikissa eurooppalaisiin kohdistuu taudin aiheuttamaa muukalaispelkoa paikallisten epäillessä heitä taudinlevittäjiksi. Esimerkkejä löytyy myös lähempää, sillä Euroopassa – kuten käytännössä kaikkialla muuallakin – kiinalaisiin suhtauduttiin epäluuloisesti erityisesti taudin alkuvaiheessa.

Kiina on osoittautunut helpoksi syntipukiksi kokonaisille valtioille niiden yrittäessä kasvattaa kansan yhteishenkeä vaikeasti torjuttavaa näkymätöntä pandemiaa vastaan. Oman maan, hallituksen, yksittäisten puolueiden ja sosiaalisten ryhmien tekemät virheet koronan torjunnassa on helppo vierittää jonkin ulkoisen ryhmän vastuulle, jolloin oman ryhmän sisäiseen kritiikkiin ei tarvitse ryhtyä ja koheesio säilyy. Jakautunut Yhdysvallat onkin yrittänyt Trumpin johdolla luoda kuvaa ”kiinalaisesta taudista” ja näin rakentaa yhteisöllisyyttä maan sisällä. Yritys ei ole ollut erityisen onnistunut, mutta onnistuessaan se aiheuttaisi paljon vahinkoa. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola ja lukuisat muut maailmanpolitiikan asiantuntijat ovatkin varoitelleet koronan aiheuttamasta globaalista polarisaatiosta, joka todennäköisesti aiheuttaisi suuria muutoksia maailmantaloudessa ja kansainvälisissä suhteissa. Riskinä on, että koronakriisin aikana tehdyt syytökset vievät pohjan kansainväliseltä yhteistyöltä vuosiksi eteenpäin.

Polarisaatio on jo pitkään lukeutunut politiikasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneiden tärkeimpiin huolenaiheisiin, syystäkin. Polarisaatio johtaa pahimmillaan sisällissotiin, mutta sitä ennenkin se aiheuttaa paljon vahinkoa ja kärsimystä. Maailmanlaajuisen tartuntatautipandemian aikana tehokas suojautuminen, hoito ja vahinkojen minimointi vaatii koordinoitua yhteistyötä jokaiselta yhteiskunnan osa-alueelta eikä vastakkainasettelulle yksinkertaisesti saisi antaa mahdollisuutta kasvaa. Kansalaisten, puolueiden ja valtioiden välinen dialogi on nyt tärkeämpää kuin koskaan ja meidän on löydettävä johtajiksi ihmisiä, jotka ovat siihen kykeneviä. Tällöin korona voidaan selättää säilyttäen yhteistyö kaikilla tasoilla. Vaihtoehtona on koronapandemian synnyttämä polarisaatiopandemia, joka voisi olla edeltäjäänsäkin tappavampi.

Lähteinä käytetty:

Carothers & O’Donohue: Polarization and the Pandemic. Carnegie Endowment 28.4.2020.
Aaltola: Kulkutauti tulee harvoin yksin. Ilta-Sanomat 2.5.2020.
Aaltola: Pandemia ei yhdistä, vaan erottaa ja kiilaa. Ilta-Sanomat 28.3.2020.
Quarkoo & Kleinfeld: Can the Coronavirus Heal Polarization? Carnegie Endowment 1.5.2020.
Qazi: Muslims face extra threat as coronavirus stirs hate. Al Jazeera 11.5.2020.

Alex Aaltola
Kirjoittaja työskentelee Demossa ohjelma-assistenttina.

Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demon näkemyksiä.