Hyppää sisältöön

Maailma kyläili jälleen Helsingissä

Kaiken maan, ja kaiken maailman kansalaiset viettivät toukokuun viimeistä viikonloppua monimuotoisen ohjelman parissa Helsingissä. Tarjolla oli taidetta, kulttuuria, järjestöasioita, politiikkaa ja kehitysyhteistyötietoisuutta. Demokratiakysymys merkityksineen oli vahvasti esillä. Demokratia Nepalissa, Tansaniassa, Tunisiassa… Demokratiaa pidetään vaikkapa Suomessa itsestään selvänä, mutta onko se sitä miltä se näyttää?

Rautatientorilta Kaisaniemen puistoon ulottuva alue tarjosi oleskeluterassin ruuantuoksuineen ja myyntikojuineen. Vaikka kyläilijöitä oli yli satatuhatta, ei minun korviini kantautunut järjestyshäiriötä. Vastaan vaelsi ihmisiä, joiden kasvoilla viivähti viihtyminen. Kaikenikäisiä kansalaisia oli liikkeellä, myös paljon perheitä lapsineen. Viikonlopun aikana vieraili tapahtumassa n. 105000 kävijää, yleisömäärä kasvaa vuosi vuodelta.

DEMO ry:n jäsenpuolueena Perussuomalaisilla oli jo perinteinen paikkansa Demokratiateltassa muiden Demon jäsenpuolueiden kanssa, teemana demokratia ja sen toteutuminen. Kansalaisten tavattavina olivat meiltä kansanedustaja Tom Packalén ja eduskuntaryhmämme pj, kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner. Pirkko tuli suihkun kautta suoraan Naisten Kympiltä (aika 58 minuuttia)! Perussuomalaisten EU-parlamentaarikko Sampo Terho oli mukana ulkolavojen paneeleissa ja viihtyi teltassakin kansalaisten kanssa jutustellen. Samalla tavalla paikalla oli myös eri puolueiden kansanedustajia ja joku ministerikin piipahti.

Suomi demokraattisena maana on itsestäänselvyys. Vai onko? Mitä demokratialla tarkoitetaan meillä, Pohjoismaissa ja Euroopassa tai itsenäisyytensä eri vaiheissa olevissa maissa ympäri maailman? Suomessa kyselemme, toteutuvatko perustuslain vahvistamat sosiaaliset perusoikeudet kaikille. Kulttuurit ja uskonnot tekevät eroja demokratiakäsityksiin, mutta kysymistä pitää jatkaa eikä täysin valmista ole missään.

2012 6 19 blogi2Joissakin maissa esimerkiksi tyttöjen koulutus ja naisten mahdollisuudet saavuttaa meidän ymmärtämämme tasa-arvo tai edes ihmisarvo on vielä olematon. Demokratian kysymykset lienevät toiset Nepalissa tai Egyptissä, jotka tänään levottomasti etsivät itseään. Syyriassa ei lapsen hengellä ole arvoa. Sambiassa naiset osallistuvat poliittisesti, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, se tarkoittaa laulu- ja tanssiesityksiä tilaisuuksissa, ei juuri muuta – toistaiseksi. Tansania kuulunee maihin, joissa on edistytty. Kiitos avusta mm. Demon aktiiviselle projektitoiminnalle, mutta suurin kiitos heille itselleen! Omalta pohjaltaan kaikkien on ponnistettava, oman kulttuurinsa kautta ja ylpeänä omista kansanjuuristaan. Maissa, joissa kansalaisten kohtaloista ja elämän pituudesta ovat perinteisesti päättäneet muut, kuten miespuoliset sukulaiset, itse itselleen ottamaansa valtaa käyttävien pieni eliittinen joukko, tai joissa korruptiota pidetään luonnollisena, ei meidän pohjoismaalaisten ymmärtämään demokraattiseen toimintaan siirrytä millään päätöksellä. Mutta siihen on mahdollista kasvaa hitaasti ja kipeiden erehdysten kautta.

Suomessa olemme harjoitelleet poliittista demokratiaa, miesten ja naisten välistä tasa-arvoa ja säädyistä riippumatonta samanarvoisuutta yli sata vuotta laskien vaikkapa vuodesta 1906, jolloin täydet poliittiset oikeudet vaaleissa saivat naiset ja säädyttömät miehet. No aluksi kysyttiin lupaa isältä tai aviomieheltä osallistumiseen, ainakin yliopistossa opiskellakseen piti naisen “luopua” sukupuolestaan opiskeluajaksi, hattu piti olla tai huivi, housupuku ei sopinut ainakaan toimistotyöhön. Suomenkielen, suomenkielisen kirjallisuuden, kuvataiteen ja teatterin vakiintumiseen tarvittiin vieläkin pitempi aika. Yhteiskuntaluokkien väliset rajat olivat selkeitä ja koskivat niin naisia kuin miehiä. Onhan näistä aikakausien ilmentymistä huimasti harpottu, toisaalta ei tästä kaikesta niin kauan ole. Harjoitukset taitavat olla edelleen kesken. Oman erityisen historiamme ja sen vaikutukset me tiedämme.

Tähän ajatusmaailmaan kasvamme ja tätä me toteutamme työpaikoillamme, kouluissa ja kodeissa. Tänään Suomessa on demokraattiset, korruptoitumattomat vaalit ja kansalaisilla mahdollisuus vaikuttaa. Enemmistöpäätöksiin tyydymme, säädettyjä lakeja on mielestämme noudatettava. Kaikki hyvin, toimii!

Entä ne yhdenvertaiset sosiaaliset oikeudet tarkemmin, jotka on määritelty esimerkiksi perustuslaissa! Tuija Norlamo-Saramäki sanoo, että tutkimustiedon mukaan sosiaalisina oikeuksina kirjatut lainkohdat eivät toteudu kovin hyvin monien haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kohdalla ja avuttomimmat ovat heikoimmassa asemassa. Oma alueensa ovat kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määrittämät sosiaaliset ihmisoikeudet.

Nuorten, erityisesti poikien lisääntyvä syrjäytyminen on todettu. Mutta kuunnellaanko nuoria vakavasti tai ymmärretäänkö vanhenevien pätkätyöläisten ja yksinhuoltajanaisten näköalaton tulevaisuus yhtä pelottavana kuin nuorempien? Onko pienillä lapsilla vaihtoehtoja? Saavatko virkeät viisikymppiset töitä vai painostetaanko heitä yksipuolisilla päätöksillä eläkkeelle? Sovitaanko yhteisön asioista ns. “saunaporukoissa”, joihin eivät kaikki asianosaiset voi osallistua? Miksi niin monet suomalaiset ahdistuvat ja menettävät terveytensä ja elämänuskonsa kouluissa ja työpaikoillaan? Ainakin meillä todennetun kiusaamiskulttuurin jatkumisen mahdollistaa rohkeuden puute. Miksi ei ole rohkeutta puuttua? Lainsäädäntömmehän on kattava, eikö voi luottaa demokratiaan ja läpinäkyvyyteen perustuvaan oikeudenmukaiseen loppuratkaisuun päätöksissä?

2012 6 19 blogi1Kunnassa virkamies ehdottaa luottamushenkilöiden vähentämistä päätöksenteon nopeuttamiseksi. Toki luottamushenkilöjärjestelmä hidastaa päätösprosesseja ja kaventaa virkamiesvaltaa. Mielestäni demokratia toteutuu osaltaan siinä, että luottamushenkilöt tuovat sen kansalaisen äänen mukaan päätöksentekoon, eikä kansan valtaa pidä kaventaa aikataulullisista syistä tai tekniseen sujuvuuteen vedoten.

Suomessakin on noussut esille itsevaltaisia johtamistapoja näennäisen demokraattisissa organisaatioissa. Päättäväinen johtajuus ei tarkoita itsevaltaista johtamistapaa. Diktaattorimaiset otteet täytyy olla jokin väärinkäsitys vahvasta johtajuudesta, väärin ymmärretty malli menneisyydestä. Kun kukaan ei puutu, kaikkivoipaisuuden harha saattaa kasvaa ja ahdistaa yhteisöä sisäisesti siirtyen vuosien kuluessa organisaatiosta toiseen. Demokratia toimii silloin kun tällaiset sen sisään piiloutuneet näkymättömät harhakuvat, etten sanoisi sortomekanismit, uskalletaan tehdä näkyviksi ja ne puretaan

Jos yritys haluaa menestyä, se tarvitsee päättäväisen johtajan, sanoi erään menestyvän yrityksen johtaja kertoessaan työpaikkansa arvoista. Päättäväinen johtaja delegoi, mutta on lähellä, hän on tavoitettavissa, hän on mukana. Esitelmät ja seinäkirjoitukset eivät riitä. Yhtä tärkeitä ovat työntekijöiden tyytyväisyys ja asiakkaiden tyytyväisyys. Erilaiset näkevät enemmän, asiat kristallisoituvat, yksinkertaistuvat, kaikki kehittyvät. Tiedottamisen merkitys kaikilla tasoilla ja monensuuntaisesti on olennaista – kaikki mukana. Yhdessä, yksinkertaisesti, iloa tuottaen asiakkaalle! Kuulostaa demokratialta! Hyvä! Tulkitsen, että asiakas on kuka tahansa yhteistyökumppanini ja yritys mikä tahansa yhteisö.

Demokratian toteutumisessa me olemme eri vaiheissa ja pohdimme erilaisia kysymyksiä, mutta tieto lisääntyy. Jos mieli on avoin, opimme toisiltamme. Maailma kävi kylässä. Yhteistyöjärjestömme Demo ry antoi meille jälleen tilaisuuden vuorovaikutukseen. Mukanamme kokemukset ja tieto kulkee päätöksenteon monille tasoille Suomessa, Euroopassa, EU:ssa – maailmalla. Demokraattinen päätöksenteko voi olla hitaampaa ja vajavaistakin, mutta demokratia lienee paras väline yhteiskunnan ylläpitämiseksi – se on kuitenkin vain väline. Pidetään siitä kiinni ja kehitytään käyttäjinä.

Toivotan lämpimiä vesiä, kukkasia ja mansikoita, iloista naurua ja linnun laulua!

——————————————————-

Marjo Pihlman

Kirjoittaja on Perussuomalaisten projektisihteeri ja Demon hallituksen 2. varapuheenjohtaja.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.