Suomi on monessa mielessä demokratian mallimaa. Maamme naiset saivat äänioikeuden jo 1906, paljon ennen monia muita eurooppalaisia valtioita. Nykyään olemme edelläkävijöitä myös demokratiavaikuttamisessa, mistä osoituksena on Demo Finlandin toiminta.
Suomalainen päätöksentekokulttuuri kätkee kuitenkin sisäänsä salaisuuksien rihmaston, jonka pintaa entisen kansanedustajan, Jaakko Laakson muistelmat hieman raapaisevat. Ne perustuvat tietenkin vain siihen mitä muistelija haluaa kertoa. Merkittävä osa suomettumisen kohtalonhetkistä jää pimentoon. ”Punainen takapiru” -kirjan kirjoittajaa pitää kuitenkin kiittää siitä, että hän on monin paikoin häikäilemättömän suorapuheinen ja Venäjä-suhteessaan jopa kiihkomielinen. Kirja antaa kuvan miehestä, joka uskoo vankasti sekä itseensä että itänaapuriin.
Suomella on kyseenalainen historia EU:n jäsenvaltiona, jossa ei ole kylmän sodan jälkeen tehty lustraatiota, eli pesänselvitystä Neuvostoliiton kanssa tiiviissä yhteistyössä toimineista tahoista. Viime aikoina on vihdoinkin noussut esiin laajemmin tuon kauden arveluttavat ilmiöt tuomitsevia kirjoituksia, mutta tärkeää on myös se, mitä tapahtui Neuvostoliiton hajoamisen ja EU-jäseneksi liittymisen jälkeen.
Räävittömintä osaa Laakson kirjassa noudattavat erilaiset tarinat hutilointeineen. Niiden lomassa herää kysymys siitä, kuinka läheisessä suhteessa oma tiedustelutoimintamme on aikoinaan ollut Laakson kaltaisiin kavereihin. On hämmentävää, ettei Laaksoa ja hänen tovereitaan ole lukiovuosien jälkeen edes kuulusteltu. Erityisen kummallista tämä on ottaen huomioon, että yhteyksistä oltiin tietoisia ja paljon lisätietoa saatiin itäblokin arkistojen avautumisen seurauksena.
Suomella on kyseenalainen historia EU:n jäsenvaltiona, jossa ei ole kylmän sodan jälkeen tehty pesänselvitystä Neuvostoliiton kanssa tiiviissä yhteistyössä toimineista tahoista.
Tiedustelumenetelmiä on monenlaisia ja toimintatavan valintaankin voi olla erityisiä syitä. Joka tapauksessa Suojelupoliisi oli tietoinen esimerkiksi NKP:n erikoisrahastosta SKP:lle Neuvostoliiton aikana toimitetuista rahavirroista, mutta ei poliittisista syistä pidättänyt ketään. Samoilla perusteluilla Laakso näyttää päässeen kuin koira veräjästä, ainakin jos Helsingin Sanomien rikostoimittaja Harri Nykäsen selvitykseen Matts Dumellin vakoilujupakasta on uskominen. Yleisradion toimittaja Dumell sai 1980-luvulla syytteen maanpetoksellisesta toiminnasta. Jo Laakson menneestä roolista johtuen on syytä kiinnittää huomiota hänen ja monen muun toimintaan myös myöhempinä aikoina. Supon päällikkö (1990–1996) Eero Kekomäkikin kommentoi 1990-luvulla Laakson roolia toteamalla hänen olleen menneisyyden mies, mutta jatkoi, että on muistettava Laakson olevan vaikuttaja myös tämän päivän yhteiskunnassa.
Suomi kääntyi kohti länttä, mutta EU-jäsenyyskään ei päättänyt perinnettä paapoa itänaapuria. Yksi merkittävimmistä tapauksista on Putinin lähipiiriin kuuluvalle venäläiselle oligarkille Gennadi Timtšenkolle järjestetty Suomen kansalaisuus. Ulkomaalaisviraston johtaja Matti Saarelaisen toimintaa asiassa on selvitetty, sillä Timtšenko ei täyttänyt normaalisti vaadittuja kansalaisuuden edellytyksiä ja asiaan liittyi myös kyseenalaisia vaikutusyrityksiä. Myöhemmin sellaiseen liittynyt Saarelaisen ystävä, liikemies Kai Paananen, ja hänen edustamansa yhtiöt asetettiin Yhdysvaltain pakotelistalle. Pakotteiden tarkoituksena on rajoittaa Putinin lähipiiriin kuuluvien henkilöiden ja yhtiöiden toimintamahdollisuuksia.
Viranhaltijoiden ja liikemiesten lisäksi suomalaisten poliitikkojen osallisuudesta Euroopan Venäjä-riippuvuuden syventämiseen pitää uskaltaa keskustella. Aina kysymys ei ole ollut edes tietoisesta Kremlin asian edistämisestä, vaan yleisenä tapana oli edistää ”energiayhteistyötä” kansallisesta turvallisuudesta liioin välittämättä. Gerhard Schröderin ja Angela Merkelin Saksan ohella Suomi oli EU:n kiihkeimpiä kaasuputki-intoilijoita ja oikeastaan koko Nord Stream -hankkeen hanakka seminologi.
Laakso kolkuttelee kahdeksaakymmentä, mutta käy vielä nykyisinkin juhlimassa Voitonpäivää ja käytännössä myös Ukrainan vastaista ”erityisoperaatiota” Venäjän Helsingin-suurlähetystössä. Laakson seurana kutsuilla on nähty myös uuden ajan geopoliittisia hännystelijöitä, joita on alkanut ilmaantua venäläisten liepeille vuonna 2014 maan suorittaman Krimin valtauksen jälkeen. Laaksolla on tunnetusti tiiviit yhteydet itänaapuriin ja moni poliitikko sekä toimittaja on nauttinut hänen avustaan suhteiden luomisessa. Näitä yhteyksiä tulisi selvittää riippumatta siitä keihin nykytoimijoihin keppi kalahtaisi. Demokraatti-lehden päätoimittaja Petri Korhonen arvioi, voiko Laakson vuosikymmenten mittaista toimintaa sanoa maanpetturuudeksi: ”Juridisesti ei, mutta moraalisesti sellaisia piirteitä siinä on.”
Emme halua tulla viholliselle peilikuvaksi. Puolustamme oikeusvaltiota ja sananvapautta.
Laakson kirjassa ei muistella sitä, että hän sai arveluttavista yhteyksistään myös painavaa palautetta, muun muassa elinikäisen porttikiellon Euroopan Neuvostoon Azerbaidžan-lobbauksestaan. Demokratian näkökulmasta sillä ei ole suurta merkitystä, täyttyykö rikoksen tunnusmerkistö, sillä tuomittavasti voi toimia muutenkin. Esimerkiksi Pekka Virkin Jälkisuomettumisen ruumiinavaus -kirjassa ilmiötä lähestytään juuri tästä näkökulmasta.
Miten demokratia sitten suojelee itseään vieraiden valtioiden vaikutusvallalta?
Kysymykseen on vaikeampi vastata kuin mitä voisi ensikuulemalta olettaa. Totalitarististen valtioiden toimintamallina on rajoittaa ilmaisunvapautta. Emme halua tulla viholliselle peilikuvaksi. Puolustamme oikeusvaltiota ja sananvapautta.
Silti olisi tärkeää, että demokratioissakin rakennettaisiin jonkinlaista itsesuojaa turmiollisten tarkoitusperien torjuntaan. Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 avasi kansakunnan silmät suhteestaan itänaapuriin, mutta kotimaisten toimijoiden osalta tilinpäätös on vielä tekemättä.
Mitä pelkäämme paljastuvan, kun läpivalaisua ei ole vieläkään aloitettu?
—
Demo Finland julkaisee sivuillaan säännöllisesti jäsenpuolueidensa edustajien blogeja. Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demo Finlandin näkemyksiä.