Hyppää sisältöön

Naisten ja tyttöjen asia koskettaa globaalisti

Suomi on oman tasa-arvohistoriansa ansiosta tehnyt itsestään erittäin uskottavan kehitysyhteistyökumppanin naisten poliittisen ja taloudellisen voimaantumisen saralla. Oli mielestäni vain luonnollista nostaa naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveys sekä seksuaalioikeudet Suomen hallituksen kehityspolitiikan kärkiteemaksi tällä vaalikaudella.

Parissa vuodessa onkin ehtinyt tapahtua paljon. Suomi on muiden EU-maiden kanssa joutunut toimimaan vastavoimana Yhdysvaltojen kehityspoliikkaa hylkivälle asenteelle. Onneksi muuttunut tilanne toi neuvotteluiden kautta eri maiden hallituksia lähemmäs toisiaan ja nousimme tilanteen tasalle. Hyvänä esimerkkinä tästä keväällä 2017 Suomi neljän muun EU-maan kehitysministerin sekä kansalaisjärjestöjen kanssa sopi 200 miljoonan euron panoksesta kehitystyöhön. Suuri etappi saavutettiin viime syksynä, kun EU-komissio julkisti 500 miljoonan euron ohjelman naisten ja tyttöjen oikeuksien kehitysapuun. Keväällä 2017 perustamamme SheDecides- kampanja on nyt jo globaali liike ja kerää edelleen momentumia. Hetkeäkään ei tarvitse epäillä, etteikö kampanjan soihtua jatkossa kannettaisi korkealla ja rohkeasti seuraajani ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen toimesta. Tapa, jolla eri maiden poliitikot ovat ottaneet SheDecides kampanjan omakseen osoittaa kuinka naisten ja tyttöjen asia koskettaa meitä kaikkia henkilökohtaisella tasolla – riippumatta siitä missä päin maailmaa olemme. Tämä antaa toivoa paremmasta huomisesta.

Paljon tehtävää tasa-arvotyössä on myös Suomessa, mutta meillä naiset ovat koko itsenäisen historiamme ajan olleet oleellinen osa maamme demokraattista selkäydintä. Tästä syystä olemme katsoneet pystyvämme antamaan monia konkreettisia ja uskottavia esimerkkejä naisten poliittisen ja taloudellisen inkluusion hyödyistä. Kulttuurimuutos ei koskaan ole nopeaa – siksi on tietysti toivottavaa, että työtä voitaisiin tehdä pitkäjänteisesti ja tuloksellisesti sekä lainsäädäntöä, kasvatusta kuin myös ruohonjuuritason aktiivisuutta edistäen. Demon rooli tässä työssä koetaan eduskuntaryhmissä tärkeäksi ja sen verkostot maailmalla keskeisiksi vaikuttamiskanaviksi ruohonjuuritason toiminnan kehittäjänä. Demosta kansanedustajat ovat löytäneet toimivan työkalun yhtäältä kansanedustajien sitouttamiseksi kehitystyöhön sekä toisaalta tärkeiden kontaktien luomiseksi maihin, joissa naisten osallisuus maan demokratiakehityksessä ilman aktiivista konsultointia ja verkostojen luontia on uhassa jäädä täysin taka-alalle.

Kuten sanottua, on kansanedustajillamme paljon työtä myös koto-Suomessa. Kuluva hallituskausi on osoittanut, että uudistukset naisten perheroolin ja työmarkkina-aseman parantamiseksi saavat osakseen myös kritiikkiä ja poliittista vastarintaa. Tästä syystä pitkään suunniteltu perhevapaauudistus on näillä näkymin siirrettävä vasta seuraavan hallituksen asialistalle.

Vakaana tavoitteenani on, että viimeistään seuraavissa hallitusneuvotteluissa tartuttaisiin jälleen perhevapaauudistukseen ja toteutettaisiin jälleen yksi ulkomailla ylpeästi esiteltävä konkreettinen esimerkki toimivasta uudistuksesta, jolla Suomi on omassa maassaan pystynyt parantamaan naisten asemaa ja tasa-arvoa.

Sisäministeri Kai Mykkänen

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.