Hyppää sisältöön

Pohjoismaalaiset puolueiden demokratiatukijärjestöt tapasivat Kööpenhaminassa

Ajatellaan, että rakennetaan jalkapallostadion. Sinne istutetaan hieno nurmikko, maalataan reunaviivat ja laitetaan maalit paikoilleen. Koulutetaan erotuomarit. Kaikki on valmista, mutta itse pelaajien kouluttaminen on unohtunut.

Näin verrattiin puolueiden roolia demokratian rakentamisessa Kööpenhaminassa syyskuussa pidetyssä pohjoismaalaisten puolueiden demokratiatuki-järjestöjen ensimmäisessä tapaamisessa. Puolueille suunnattu tuki saa hyvin pienen siivun niistä resursseista, joita kansainvälisesti suunnataan demokratian, hyvän hallinnon ja ihmisoikeuksien tukemiseen.

Tanskaan perustettiin vuonna 2010 Demo ry:tä vastaava puolueiden yhteistyöjärjestö Danish Institute for Parties and Democracy (DIPD), joka tukee poliittisia puolueita ja demokraattisten monipuoluejärjestelmien rakentamista kehitysmaissa. DIPD kutsui Tanskan parlamentissa pidettyyn tapaamiseen kaikki pohjoismaalaiset puolueiden demokratiatukijärjestöt.

Norjassa ja Ruotsissa NORAD ja SIDA, eli ulkoministeriön kehitysyhteistyöyksiköt, tukevat puoluesidonnaisten demokratiatukijärjestöjen demokratiatukihankkeita niille suunnattujen omien rahoitusinstrumenttien kautta. Tämä työn on suureksi osaksi ns. sisarpuolueiden kanssa tehtävää työtä, kun taas Demon ja DIPD:n kaltaiset kaikkien puolueiden yhteistyöjärjestöt toimivat koko kohdemaan demokraattisen monipuoluejärjestelmän kehittämiseksi, eivätkä tue yksittäisiä puolueita.

Tapaamisen päätavoitteena oli jakaa tietoa ja kokemuksia pohjoismaalaisesta puolueiden demokratiatukityöstä sekä vahvistaa tämän pohjoismaalaisen vertaisryhmän yhteistyötä sekä maantieteellisesti kohdemaissa että temaattisesti. Lisäksi pyritään tulevaisuudessa kehittämään yhteistoimintaa liittyen toimintakäytäntöihin kuten esimerkiksi työn tulosten seurantaan.

———————————————————

Kirjoittaja Tiina Kukkamaa-Bah on Demo ry:n vt. toiminnanjohtaja.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.