Ensi viikolla (8.3.) vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Naisten asema ja kohtelu vaihtelee riippuen siitä mihin maahan on sattunut syntymään. Naiset kohtaavat syrjintää monin eri tavoin esimerkiksi iän, seksuaalisen suuntauksen, varallisuuden, ihon värin tai naisena olemisen perusteella.
Yksi syrjinnän seuraus ja joskus myös syy on sukupuolittunut väkivalta. Sukupuolittunut väkivalta aiheuttaa traumoja, syrjäyttää, aiheuttaa häpeää ja pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. Väkivallasta voi selvitä, muttei ilman sen jättämättä jälkiä.
Naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja on erilaisia. Suomessa erityisesti lähisuhdeväkivalta on yleistä verrattuna muihin Pohjoismaihin. Toisaalla maailmassa konfliktin keskellä juuri naiset kohtaavat seksuaalista väkivaltaa, ja joutuvat näin usein siviileinä sodan tai konfliktin pelinappuloiksi.
Viime aikoina olen konflikteista seurannut erityisesti arabikevään tapahtumia. Arabikevään yhteyteen oli ladattu paljon odotuksia naisten aseman parantamiseksi. Naisille tärkeät ja usein marginaaliin muusta poliittisesta keskustelusta jääneet kysymykset esimerkiksi tasa-arvosta saivat muiden uudistusten tavoin mahdollisuuden nousta agendalle.
Kirjassaan Arabikevät (2012) Lilly Korpiola ja Hanna Nikkanen käsittelevät arabikevään taustoja, tapahtumia, uutisointia ja arabikevään naisia. Kirjassa kerrotaan kaunistelematta, minkälaisia kohtaloita naisilla oli ja on arabikevään taisteluissa. Naiset taistelivat toisaalta ensi kertaa miesten kanssa rintarinnoin, mutta toisaalta joutuivat törkeän seksuaalisen väkivallan uhriksi toisin kuin taistelutoverit.
Arabimaat ovat tasa-arvon osalta jäljessä suhteessa moniin muihin maihin. Arabimaiden välillä on myös eroja, ja ennen kaikkea maiden sisällä on erilaisia naisryhmittymiä. Kirjan kirjoittajat toteavatkin, että vain osa naisista pääsi esille länsimaiden uutisoidessa arabikevään taisteluista. Vaikka monet naiset ottivat osaa liikehdintään, ei kuitenkaan syntynyt yhtenäistä naisliikettä. Yksi syy voi olla suoraan naisiin kohdistuvat pelottelut sekä seksuaalinen väkivalta. Korpiola ja Nikkanen nostavat esille, kuinka mielenosoituksiin osallistuvat naiset hiljennettiin esimerkiksi raiskaamalla sotilaiden toimesta. Myös erilaisten “neitsytkokeiden” avulla häväistiin naismielenosoittajia järjestelmällisesti. Arabikevään rohkeat naiset eivät kuitenkaan ole pysyneet hiljaa. Seksuaalista väkivaltaa on vastustettu ja nostettu esille sen yhä ollessa kuitenkin yleistä, ja joissakin tapauksissa seksuaalinen väkivalta on vain lisääntynyt.
Naisiin kohdistuva väkivalta saa eri muotoja eri maissa ja tilanteista riippuen. Tärkeää onkin, että asiasta puhutaan monitahoisesti. Olin puhumassa Suomen tilanteesta One Billion Rising tapahtumassa Silvia Modigin kanssa Helsingissä 14.2. Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi järjestetty tapahtuma on laitettu kasaan monissa maissa aiemmin ja nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on yritetty puuttua ja puututaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla erilaisilla sopimuksilla ja ohjelmilla. Erityisesti kehitysmaissa naiset kokevat väkivaltaa, pahimmillaan jopa 70 prosenttia heistä, totesi UN Womenin Hanna Kemppainen puhuessaan samaisessa tapahtumassa. Hän myös kertoi, että tänä vuonna kansalaisjärjestöt ja jäsenvaltiot kokoontuvat YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan istuntoon, jossa ensimmäistä kertaa jäsenvaltioiden keskustelun pääaiheena on naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettaminen. Tämä kertoo ensinnäkin siitä, että väkivalta koskettaa liian monia, mutta myös siitä, että asia otetaan vakavasti.
———————–
Eila Tiainen
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton kansanedustaja ja Demon hallituksen puheenjohtaja.