Matti Vanhanen | Demokratia ja ihmisoikeudet ovat perinteisesti kuuluneet länsimaisen arvomaailman kulmakiviin. Pohjoinen Amerikka on ollut Euroopalle tässäkin mielessä historiallinen kumppani. Olemme jakaneet länsimaiset arvot ja tehneet yhteistyötä niin keskenään kuin toisissa maissa niiden pohjalta. Olkoonkin että yhtenäisessä arvopohjassa on myös eroja.
Transatlanttisessa kumppanuudessa on joka tapauksessa perusteltua puhua arvoperustaisesta yhteistyöstä. Demokratian ja ihmisoikeuksien lujittaminen on kuulunut ulkopolitiikkojemme keskeisimpiin teemoihin. Normatiivista valtaa on käytetty suhteessa muihin maihin. Toki Euroopan maat ja Yhdysvallat ovat myös taloudellisia kilpailijoita ja omia intressejä on ajettu. Sen on kuitenkin täytynyt tapahtua yhdessä sovitun kansainvälisen ja monenkeskisen sopimusjärjestelmän rajoissa.
Niin normatiivisen vallan käyttöön kuin demokratian ristiretkeen on liittynyt aina vaikeaa rajavetoa. Meillä on itsellämme vahvat arvot, jotka jaamme Euroopan unionin maiden ja isossa osin Yhdysvaltojen kesken. Haluaisimme, että myös muut maat noudattaisivat näitä arvoja. Tosiasia on kuitenkin se, että maailmassa vallitsee arvojen ristiriitaa. Kuinka paljon ja kuinka syvää yhteistyötä olemme valmiita tekemään toisten maiden kanssa, jotka eivät jaa kanssamme samoja arvoja?
Aihe on monestakin syystä erityisen ajankohtainen. Yksi syy löytyy globalisaation synnyttämistä reaktioista. Nationalismia ja protektionismia tarjotaan lääkkeeksi globaalin työnjaon, digitalisaation ja robotisaation kaltaisiin ilmiöihin, vaikka pakotietä haasteisiin ei löydy – vähiten sulkeutumalla.
Erityisesti suurvallat ovat uudessa tilanteessa, kun poliittinen, sotilaallinen, taloudellinen saati kulttuurinen valta ei riitäkään hallitsemaan kehitystä. Lääkearsenaaliin kuuluu ajatus kahdenvälisyydestä, jossa etuja kyettäisiin optimoimaan nykyistä paremmin. Tähän liittyy keskeisesti vieroksuntaa kansainvälisiä järjestöjä ja yhteisiä sääntöjä kohtaan. Iso-Britanniassa kinnasta on näytetty EU-sopimukselle, Yhdysvalloissa ilmastosopimukselle. Myös muissa länsimaissa on ollut vahvaa liikehdintää, jossa kansainvälisen yhteistyön ja avoimen yhteiskunnan arvojen mielekkyys on voimakkaasti kyseenalaistettu.
Nykyhetken maailmanpolitiikan turbulenssia kuvaa hyvin se, kuinka globaaleiden asioiden takuuvallaksi mielletty Yhdysvallat on presidentti Trumpin kaudella asemoinut itsensä globalisaation uhriksi. Kansallisen ja kansainvälisen vastakkainasettelu tai arvojen ja intressien balanssin merkittävä muutos politiikassa ei voi olla näkymättä eri sektoreilla. Ilmastoasioissa pelataan jälkipolvien kannalta tuhoisinta rulettia. Kun maapallon pelastaminen ei ole enää Yhdysvalloille itseisarvo, hyöty ilmastoystävällisempiin tekoihin on kyettävä näyttämään toteen kansantalouden tilinpidossa.
Suomi ja EU ovat tottuneet käymään rajavetoa ideologian ja pragmatismin kanssa vuoroin Kiinan, Venäjän kuin monen muunkin maan kanssa. Välillä valtiovalta on saanut osalta kansalaisilta kovaakin ryöpytystä etenkin kauppayhteistyöstä. Erityisesti Venäjän kanssa tehtävää yhteistyötä ovat toisinaan arvostelleet kärkipoliitikkommekin. Tämä sanoen on tietenkin selvää, että maan loukatessa toisen suvereniteettia, ei siitä voi olla seuraamatta toimenpiteitä, joista pidetään kiinni.
Ajattelemisen aihetta ja perspektiiviä yhteistyöasiaan antaa se, kuinka pieni osa maailmasta lopulta elää demokraattisessa järjestelmässä. Jos jätämme Intian laskuista pois, vain miljardi maapallon seitsemästä miljardista asukkaasta elää demokratiassa. Jos tämän miljardin sisällä demokratiakäsite vielä heikkenee, on sanomattakin selvää, että meidän on yhä enemmän tultava toimeen toisenlaisten valtioiden kanssa.
Ajattelen, että meidän on syytä olla ylpeitä länsimaisista arvoistamme ja vielä erityisen ylpeitä universaalien ihmisoikeusperusteisten arvojen edistämisestä. Niitä on edistettävä tukemalla ja käymällä dialogia kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Autoritaaristenkin valtioiden keskushallintojen alapuolella on usein hyvin kansanvaltaisia rakenteita.
Sen sijaan en usko, että aatteellisuuden asettaminen absoluuttiseksi yhteistyön ehdoksi edistää meille tärkeiden arvojen leviämistä. Joudumme tekemään yhteistyötä – mutta meidän myös kannattaa tehdä yhteistyötä – niidenkin kanssa, jotka eivät toimi arvojemme mukaisesti. Olemalla avoimia, pitkäjänteisiä ja kärsivällisiä pystymme edistämään myös arvojemme leviämistä. Myös sillä on vaikutusta, että pidämme omalta osaltamme huolen kunnioituksesta monenkeskisiä järjestelmiä ja yhdessä sovittuja sääntöjä kohtaan.
Matti Vanhanen
Kirjoittaja on Keskustan kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja