Hyppää sisältöön

Lasikattoja rikkomassa

 

Tasa-arvoisen politiikan tukeminen on ollut yksi Demon tärkeimmistä tehtävistä sen ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Siksi myös Demon 10-vuotisjuhlaseminaarissa toinen paneelikeskusteluista keskittyi naisten aseman ja tasa-arvon edistämiseen politiikassa.

Tansanian poliittisten naisjärjestöjen yhteistyöfoorumin koordinaattori Ave Maria Semakafu kertoi, että Tansaniassa suurin este naisten poliittiselle osallistumiselle on naisia syrjivä kulttuuri. Naiset nähdään tukijoina – ei päättäjinä, ja siksi naiset eivät nouse johtopaikoille puolueissaan. Semakafu nosti esiin myös toisen tärkeän tekijän eli rahan. Kampanjointi ja politiikkaan osallistuminen on Tansaniassa kallista ja yleensä miehet päättävät raha-asioista.

Presidentti Tarja Halonen oli samoilla linjoilla: hänen mielestään myös Suomessa naisten on miehiä vaikeampaa kerätä tarpeeksi rahaa kampanjointiin. Suomessa ajatellaan edelleen, että raha ja aika, jonka naiset käyttävät politiikkaan, on pois perheiltä. Halonen kertoi, että hänen ensimmäisen presidentinvaalikampanjansa aikaan moni ajatteli, että hän laiminlyö lapsiaan – vaikka lapset olivat siihen aikaan jo aikuisia.

RKP:n Eva Biaudet oli myös sitä mieltä, että perhe-elämän ja politiikan yhdistäminen on hankalaa erityisesti naisille. Hän kertoi saaneensa nuorena kansanedustajana 1990-luvun alussa neuvon Tarja Haloselta, joka oli silloin myös kansanedustaja. Neuvo kuului: ”Lasten on hyvä oppia, että äidin pitää toisinaan olla pois heidän luotaan maailman muiden lasten takia”.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäen mukaan naisia syrjiviä rakenteita on edelleen. Esimerkiksi nykyinen järjestelmämme ei tue vanhempien tasaveroista vastuuta lastenhoidosta, mikä vaikeuttaa naisten osallistumasta politiikkaan.

2015_9_23_paneeliB1

Panelistit keskustelemassa tasa-arvosta politiikassa

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoi, että naisten puoluerajat ylittäviä yhteistyöfoorumeita tarvitaan edelleen nostamaan esiin naisia ja tasa-arvoa koskevia kysymyksiä sekä tukemaan naispoliitikkojen kampanjointia, vaikka tasa-arvo ei tietenkään ole vain naisten asia. Paavo Arhinmäki korostikin edistyksellisten miesten roolia. Sekä naisia että miehiä koskevia syrjiviä käytäntöjä tulee tunnistaa ja muuttaa. Myös Eva Biaudet toivoi, että poliitikot ymmärtäisivät paremmin mistä syrjivissä käytännöissä ja rakenteissa on kyse.

Tarja Halonen korosti vertaistuen tärkeyttä erityisesti sellaisille naisille, jotka kampanjoivat ensimmäistä kertaa tai paikoille, joilla ei ole ennen ollut naisia. Ave Maria Semakafu kertoi, että presidentti Halonen on itse ollut roolimalli tansanialaispoliitikoille, ja politiikassa menestyneiden naisten tarinat antavat uskoa ja itseluottamusta politiikkaan pyrkiville naisille.

Suomen kehitysyhteistyösektoriin on kohdistumassa suuria leikkauksia ja Paavo Arhinmäki piti näitä myös Demon tärkeään tytöhön kohdistuvia leikkauksia häpeällisinä. Tarja Halonen tiivisti viestinsä sanomalla, että Suomi ei ole yksin tällä maapallolla ja meillä on edelleen paljon yhteisiä naisten asemaa koskevia epäkohtia.

Ave Maria Semakafu kiitti Demoa sen tuesta Tansanian poliittisten naisjärjestöjen yhteistyöfoorumille. Hän kertoi myös, että yhteistyön ansiosta joitakin naisten poliittista osallistumista häiritseviä lasikattoja on pystytty rikkomaan. Esimerkiksi kaksi puoluetta on nimittänyt presidenttiehdokkaakseen naisen.

2015_9_23_paneeliB3

Demon juhlaseminaari keräsi yli satapäisen yleisön eduskuntaan kansainvälisenä demokratiapäivänä 15.9.

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.