Globaaliin toimijuuteen keskittyvän ajatushautomo FRIDE:n kaksi viimeisintä raporttia käsittelevät demokratian mahdollista murrosta ja vakiinnuttamista Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Raporttien kirjoittajat toivovat EU:lta aktiivisempaa ja strategisesti yhtenäisempää otetta EU:lle myönteisen kehityksen tukemiseen.
Jotta demokratia voi vakiintua EU:n naapurustoon, tulee EU:n siirtyä kuuntelevasta ja anteliaasta kumppanista aktiiviseksi toimijaksi, jolla on strateginen näkemys koko eteläisen naapurialueen kattavasta yhteistyöstä. Tehdäkseen näin EU:n täytyy tukea taloudellisia, hallinnollisia ja turvallisuuteen liittyviä kehittyviä instituutioita kyseisissä maissa.
FRIDE:n toiminnanjohtaja Richard Youngsin mukaan EU on tällä hetkellä liian mukava yhteistyökumppani, joka välttelee omien tavoitteidensa julkilausumista. EU:n tulisi Youngsin mielestä olla jatkossakin tilannetajuinen ja paikalliseen omistajuuteen pyrkivä, mutta samalla tunnustaa ilman anteeksipyyntöä tavoitteensa naapurustoalueen todellisesta muutoksesta kohti kestävää demokratiaa.
EU:n tulisi muuttua osallistujasta ja auttajasta geostrategiseksi suunnittelijaksi ja samalla määritellä tarkasti tavoitteensa ja instituutiot sekä tahot, joiden kanssa yhteistyötä tekee. Youngs kritisoi unionia esimerkiksi liiallisesta islamin korostamisesta, vaikka todellisuudessa esteet demokratialle ja EU:n tavoitteille syntyvät sosio-ekonomisista ongelmista. Lisäksi suhde Turkkiin on vailla tarkempaa määrittelyä, vaikka Turkki on yksi alueen tärkeimmistä toimijoista sekä taloudellisesti että poliittisesti.
FRIDE:n tutkija Ana Echagüe kiinnittää huomion EU:n rajalliseen näkemykseen Välimeren ja Lähi-idän alueen kulttuurisesta ja taloudellisesta dynamiikasta. Hänen mukaansa EU tekee virheen siinä, että yleensä olettaa tietyn “Välimeren alueen” olevan olemassa. Todellisuudessa Echagüen mukaan Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valtiot muodostavat taloudellisen yhteistyöalueen, jonka siteenä on myös arabikulttuuri.
EU:n naapurusto-ohjelmissa ei ole mainintaakaan Lähi-idän ja Persianlahden ympärystön valtioista, mikä antaa kuvan siitä, että yhteistyötä Välimeren suhteen ei haluta kyseisten maiden kanssa tehdä, ja toisaalta EU ei koe tarpeelliseksi tukea näiden valtioiden mahdollista demokratisoitumista. Lähi-idän valtiot ovat kuitenkin Euroopan maiden ohella merkittävimpiä kaupallisia toimijoita Välimeren Afrikan puoleisissa valtioissa.
Myös Arabian niemimaalla on ollut liikehdintää kansalaisten tyytymättömyyden johdosta, mutta mahdollisten konfliktien pelossa mielenilmaukset on tukahdutettu autoritääristen hallitsijoiden toimesta. Laajempi yhteistyö saattaisi tasoittaa liberaalimpien arvojen tietä Välimereltä itään. Demokraattisen kehityksen lisäksi kattavampi yhteistyö olisi tärkeää arabivaltioiden energian ja logistiikan kannalta keskeisen sijainnin takia. Kattava EU:n, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän välinen yhteistyö niin poliittisesti kuin taloudellisesti nostaisi tämän alueen globaalia painoarvoa merkittävästi
Samalla esiin voisivat nousta maiden ihmisoikeusrikkomukset, ja tämä yhteistyö voisi myös hiljalleen mahdollistaa kansalaisyhteiskunnan järjestäytymistä. Jotta haluttua kehitystä voisi tapahtua, täytyy EU-byrokratian muuttua tarkoitusta palvelevaksi nykyisestä tilanteesta, jossa toimintatavat joudutaan sopeuttamaan byrokratian puitteissa. Arabikevään valtavan suurta potentiaalia demokratiakehityksen kannalta ei tule hukata näkemyksen ja strategisen otteen puutteeseen.
Lue FRIDE:n julkaisut sähköisinä:
The EU and the Arab spring: from munificence to geo-strategy