Demon tuore julkaisu Political Parties and Peace Building – The Forgotten Stakeholder in Peace Processes tarjoaa ajankohtaista tietoa puolueista rauhanrakentamisessa. Julkaisu antaa kaikille lukijoille kattavan kuvan moderneista rauhanprosesseista huolimatta pohjatietojen laajuudesta. Aiheesta jo paljon tietäville se on loistava keino syventää tietämystä rauhanprosesseista usein sivuutettujen puolueiden roolista kestävän rauhan rakentamisessa. Julkaisun lopussa annetaan myös suoraviivaisia suosituksia kansainvälisille toimijoille demokratian tukemiseksi hauraissa maissa.
Demokratialla ja rauhanrakentamisella on monimutkainen suhde. Konfliktien päätyttyä kestävää rauhaa on vaikea saavuttaa ilman demokratiaa, joka tarjoaa kaikille osapuolille keinon nostaa äänensä kuuluviin ja saada heidän kohtaamansa epäkohdat käsittelyyn. Samalla kiirehditty ja keinotekoinen demokratia on kuitenkin hauraissa maissa riski rauhalle. Demokratiassa puolueet ja muut poliittiset liikkeet joutuvat kilpailemaan keskenään vallasta. Etnisten, alueellisten tai poliittisten linjojen mukaan jakautuneissa yhteiskunnissa panokset suurimmaksi puolueeksi nousemiseksi ovat suuret, koska rauhan jälkeisten ensimmäisten vaalien voittajapuolue usein sanelee maan tulevan kehityskulun opposition ollessa lähes voimaton.
Kilpailu suurimmaksi puolueeksi pääsemiseksi materialisoituu vaaleissa. Vaaleja ennen, niiden aikana ja niiden jälkeen esiintyvät levottomuudet ovat yksi suurimmista alkuvaiheen herkkää rauhanprosessia kohtaavista uhista. Puolueet myös turvautuvat valitettavan usein epärehellisiin keinoihin kuten väkivaltaan, pelotteluun ja vaalivilppiin varmistaakseen mahdollisimman hyvän vaalituloksen itselleen. Onkin syytä kyseenalaistaa suppea keskittyminen vaalien järjestämiseen suurimpana indikaattorina rauhan edistymisestä. Olisi tärkeämpää keksiä luotettavia keinoja tarkastella monipuoluedialogia ja puolueiden mahdollisuutta vaikuttaa politiikkaan kansalaisten toiveiden mukaisesti.
Vaalit itsessään ovat toki tarpeelliset, sillä ne antavat legitimiteetin poliittisen uudelleenrakentamisen aloittamiselle ja parhaimmassa tapauksessa aktivoivat kansalaiset mukaan päätöksentekoon. Jos yhteiskuntaa, poliittisia instituutioita ja kansalaisia – sanalla sanoen rauhaa – ei kuitenkaan ole valmisteltu kunnolla, vaalit saattavat kaataa koko rauhanprosessin.
Rauhanprosessissa mukana olevien toimijoiden on ennen vaaleja varmistettava, että konfliktista toipuva yhteiskunta on valmis vaaleihin. Paikallisten ja ulkopuolisten toimijoiden on tuettava paikallisia poliittisia rakenteita, käytäntöjä ja puolueita, sekä annettava hyväksi todettuja toimintamalleja, jotka edistävät yhteistyötä ”voittaja saa kaiken” -kilpailun sijaan. Politiikka on järjestettävä niin, ettei voittaja voi dominoida kaikkea päätöksentekoa ja jyrätä oppositioon jääneitä puolueita.
Moniäänisyyden pitää aidosti sisältyä instituutioihin eikä vain retoriikkaan demokratian uljaudesta. Tähän voidaan pyrkiä tukemalla puolueiden perustamista, jolla minimoidaan ilman ääntä jäävien kansanryhmien määrä. Pelkkään puolueiden lukumäärään ei tule kuitenkaan tuudittautua, vaan on myös huolehdittava puolueiden kapasiteetin tukemisesta. Erityisesti naiset ja nuoret jäävät helposti ulos perinteisestä politiikasta jättäen samalla enemmistön väestöstä täysin virallisen poliittisen jälleenrakentamisen ulkopuolelle. Kapasiteetin tukeminen on tärkeää myös, koska osaavat puolueaktiivit ovat varmin keino luoda viestinvälittäjiä ruohonjuuritasolta valtakunnan huipulle.
Suuri rooli vaalit kestävän demokratian luomisessa on puolueiden ja yksittäisten poliitikkojen keskinäisillä, puoluerajat ylittävillä suhteilla. Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö – Demon työn ytimessä on ajatus monipuoluedemokratiasta, jossa puolueet ovat kykeneviä käymään rauhanomaista dialogia vaikeistakin aiheista. Tähän ajatukseen on helppo samaistua arkielämässä: jos pidät kollegaasi ystävänäsi – tai edes tasavertaisenasi – kynnys erimielisyyksien paisumisesta suuriksi riidoiksi on suuri. Samoin yhteistyöhön kykenevät ja toisiaan kunnioittavat poliitikot ja puolueet löytävät todennäköisemmin kompromissin kuin turvautuvat väkivaltaan. Puoluerajat ylittävä dialogi tuleekin nähdä rauhanprosessin kulmakivenä, jota ei saa missään tapauksessa unohtaa.
Lopuksi on syytä muistuttaa, että on virhe ajatella demokratian ja rauhan välisen herkän suhteen olevan merkki niiden yhteensopimattomuudesta. Siinä missä demokratiassa puolueet voivat mahdollisesti kilpailla politiikan kentällä yhteisymmärryksessä, muissa järjestelmissä poliittinen kilpailu on poikkeuksetta raadollisempaa. Esimerkiksi autoritaarisissa yksipuoluejärjestelmissä valtaan pääsy on elämän ja kuoleman kysymys, joten kilpailu on usein väkivaltaista. Demokraattiset maat ovat todistetusti rauhallisempia kuin muut. Ei ole siis syytä olla tukematta rauhaa siihen parhaiten sopivalla työkalulla.
Lue englanninkielinen Political Parties and Peace Building -julkaisu täältä.
Tässä jutussa on käytetty lähteinä Amy Chuan Maailma liekeissä – Globaali markkinatalous, demokratia ja konfliktit (Like, 2006), Paul Collierin Wars, Guns and Votes – Democracy in Dangerous Places (Vintage, 2010), Håvard Hegren Journal of Peace Researchissa julkaistu Democracy and armed conflict (SAGE, 2014).
Alex Aaltola
Kirjoittaja työskentelee Demossa ohjelma-assistenttina
Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta Demon näkemyksiä.