Hyppää sisältöön

Ghanassa pyritään vahvistamaan naisten roolia politiikassa

Ghanassa käynnistyi vuoden 2010 lopussa hanke, joka pyrkii lisäämään naisten osuutta ja osallistumista maan parlamentissa. Euroopan komission rahoittaman hankkeen toteuttavat yhdessä Institute of Economic Affairs Ghana (IEA), European Partnership for Democracy (EPD) ja Demo ry.

Accrassa 27–28 marraskuuta pidettyyn käynnistystyöpajaan osallistui useita naiskansanedustajia ja -johtajia mukaan lukien oikeusministeri Betty Mould Iddrisu sekä nais- ja lapsiasiainministeri Julianna Azumah Mensah. Kahden päivän ohjelman päätteeksi neljän puolueen naisjärjestöjen edustajat hyväksyivät Akosombon Julistuksen, johon he määrittelivät hankkeen tavoitteet. Hanke pyrkii vahvistamaan entisestään Ghanan demokratiaa takaamalla naisille oikeudenmukaisen edustuksen parlamentissa. Naisten edustusta pyritään lisäämään merkittävästi sekä määrällisesti että laadullisesti.

Ghanan väestöstä 50,5 prosenttia on naisia, mutta 230 jäsenen parlamentissa on vain 19 naista. YK:n vuosituhattavoitteisiin kirjattu tavoite on, että naisilla olisi vähintään 40 prosentin edustus valtion päätöksentekoelimissä. Afrikan

Unioni on asettanut tavoitteeksi naisten ja miesten yhdenvertaisen edustuksen vuoteen 2020 mennessä.ghanassa_pyritaan_2

Kaikkien neljän parlamenttipuolueen yhteistyöllä pyritään nostamaan naisedustajien määrä nykyisestä yhdeksästätoista 40–60:een vuoden 2012 vaaleissa. Lisäksi pyritään lisäämään valittujen naisedustajien voimavaroja ja itsevarmuutta, jotta he pystyisivät toimimaan tehokkaammin ja näkyvämmin parlamentissa.

Käynnistystyöpajaa seuraavien kahden ja puolen vuoden aikana järjestetään puolueiden naisjärjestöjen sekä naisparlamenttiehdokkaiden yhteisiä työpajoja niin ennen puolueiden esivaaleja kuin niiden jälkeen. Parlamenttivaalien jälkeen naisedustajille järjestetään kapasiteetinvahvistustyöpajoja ja mentori-ohjelmia. Lopuksi tuotetaan yhdessä muiden afrikkalaiset sekä eurooppalaisten naiskansanedustajien kanssa käsikirja parhaista käytännöistä ja järjestetään mediakampanja Ghanalaisten naisjärjestöjen kanssa.

Demon toiminnanjohtaja Sari Varpama on hyvillään yhteistyöstä EPD:n ja IEA:n kanssa tässä tärkeässä pyrkimyksessä, ja toteaa, “Demokratia voi olla toimivaa vain, jos naisetkin osallistuvat täysipainoisesti poliittiseen päätöksentekoon. Toivomme rikastuttavamme yhteistyötä tuomalla siihen Suomen kokemuksen sekä Tansanialaisten kumppaniemme kokemuksen.”

Jaa somessa:

Pysy ajan tasalla – tilaa uutiskirjeemme

Saat sähköpostiisi kootusti Demo Finlandin uusimmat uutiset kuusi kertaa vuodessa. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.